Naisten maajoukkueen avainpelaaja Annika Holopainen siirtyy Ranskaan

7.6.2019 11:56 Susiladiesin kantaviin voimiin lukeutuva Holopainen pelaa ensi kaudella Ranskan kakkossarjassa LF2:ssa pelaavassa Reimsin joukkueessa.

Viime kaudella kivikovassa Puolan pääsarjassa pelannut Annika Holopainen aloittaa nyt kolmannen ammattilaiskautensa Euroopan kentillä. Puolalaisen Politechnika Gdanskin lisäksi Holopainen on Eurooppaan paluunsa jälkeen edustanut yhden kauden ajan saksalaista Wasserburgia naisten Bundesliigassa sekä EuroCupissa.

Holopainen pelasi viime kaudella Puolan liigassa 18 ottelua ja sai peliaikaa keskimäärin noin 21 minuuttia. Keskiarvoikseen hän tilastoi 7,8 pistettä ja 3,3 levypalloa.

26-vuotias Holopainen on tyytyväinen uudesta sopimuksesta ja haasteesta.

- Tosi hyvät fiilikset sopparista. Reimsiltä tuli hyvä tarjous aikaisessa vaiheessa ja joukkueen uusi päävalmentaja on seurannut uraani jo pidemmän aikaa. Juttelin valmentajan kanssa puhelimessa ja joukkueen konsepti ja pelityyli kuulostivat sopivilta kaltaiselleni pelaajalle, Holopainen avaa.

- Innolla odotan ensi kautta ja että pääsee Ranskaan haastamaan itseään uudessa ympäristössä. Olen kuullut Reimsistä paikkana ja seurana pelkästään hyvää, sekä myös LF2:sta joka on ammattimainen ja kovatasoinen liiga, jossa pelataan laadukasta ja fyysistä koripalloa. Seuralla on tulevalla kaudella korkeat tavoitteet ja meillä alkaakin olla joukkue jo lähes kokonaan kasassa. Olisi hienoa olla nostamassa joukkuetta Ranskan pääsarjatasolle, Holopainen jatkaa.

Myös naisten maajoukkueen päävalmentaja Pekka Salminen yhtyy Holopaisen sanoihin.

- Onnittelut Annikalle. Ranskan kakkosliigaa olen jonkin verran päässyt seuraamaan ja voin todeta sen olevan erittäin hyvätasoinen ja hyvä valinta Annikalle. Kuulemani mukaan myös joukkueen valmennus on kunnossa ja siellä tehdään oikeasti tavoitteellista työtä nousun eteen, Salminen summaa.

 
31.1.2025 11:20 NCAA

Aarnisalolle ja UCLA:lle 20 voittoa täyteen – Seppälän ja Lohkon Sienalle kaksi voittoa

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA jatkaa valtakunnallisen rankingin ykkösenä ja voitti sunnuntaina jo 20 peräkkäisen pelinsä. Teresa Seppälä ja Peppi Lohko johdattivat Sienan kahteen voittoon viimeisen viikon aikana.

27.1.2025 17:30 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier Euroliigan tilastojen kärkipaikoilla – Bejedi ja Lahtinen vahvassa vireessä

Awak Kuierin jatkoi vahvoja pelejään sekä Euroliigassa että Italian Serie A1:ssa. Sara Bejedi oli jälleen vireessä Unkarissa ja Lotta-Maj Lahtinen oli joukkueensa parhaimmistoa Espanjassa.

24.1.2025 12:13 NCAA

Aarnisalo ja UCLA edelleen voittamattomia – Lemmilän Ohio Statelle ensimmäinen tappio

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo ja UCLA jatkavat valtakunnallisen rankingin ykkösenä, kun UCLA sai jo 19 peräkkäistä voittoa täyteen. Elsa Lemmilä ja Ohio State taas kärsivät ensimmäisen tappionsa.

20.1.2025 12:39 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi käänsi vaikeudet voitokseen – ”Tärkein asia oli kärsivällisyys”

Sara Bejedin ensimmäiseen ammattilaiskauteen on mahtunut jo paljon. Vaikean alkukauden jälkeen unkarilaista Szekszardia edustava Bejedi on ottanut joukkueessa ison roolin.

17.1.2025 11:30 NCAA

Seppälä ja Lohko Sienan aloitusviisikossa – Aarnisalon ja Lemmilän yliopistoille 17 peräkkäistä voittoa täyteen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Sienan aloitusviisikossa nähtiin Teresa Seppälän lisäksi Peppi Lohko. Elina Aarnisalon UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State taas venyttivät voittoputkensa jo 17 ottelun mittaiseksi.

13.1.2025 23:07 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen hurjasteli suomalaiskohtaamisessa – Awak Kuier juhli voittoa

Helmi Tulonen oli ottelun ykkösnimi, kun Italian Serie A1:ssä nähtiin suomalaiskohtaaminen, mutta Awak Kuier kuittasi voitolla kehumisoikeudet. Sara Bejedi oli jälleen tehokkaana Unkarin liigassa ja Veera Pirttinen pelasi pelikentille loukkaantumisen jälkeen.

10.1.2025 14:24 NCAA

Aarnisalo ja UCLA jo 16 ottelun voittoputkessa – Lemmilän ja Ohio Staten putki 15

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää edelleen valtakunnallisessa rankingissa ykkössijaa, Ohio State taas nousi sijalle 9.

6.1.2025 16:28 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttinen palasi kokeneempana Saksaan – ”Olen vanhimmasta päästä”

Veera Pirttinen, 27, palasi yhden Korisliigassa vietetyn kauden jälkeen takaisin Euroopan kentille tehdessään kesällä sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Luchse Hannoverin kanssa. Pirttisen alkukausi on ollut loukkaantumisten sävyttämä, mutta muuten Pirttinen on ollut tyytyväinen.

3.1.2025 09:32 NCAA

Teresa Seppälä mätti uudeksi piste-ennätyksekseen 31 pistettä

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä heitti uuden piste-ennätyksensä. Elina Aarnisalon (UCLA) ja Elsa Lemmilän (Ohio State) yliopistot jatkavat voittamattomina, Meri Kanerva taas upotti 20 pistettä Xavierille.

31.12.2024 10:18 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedi hurjasteli yli 30 pisteen tupla-tuplan

Sara Bejedi päätti vuoden komeasti Unkarin liigassa, kun hän tilastoi peräti 33 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan. Lotta-Maj Lahtinen puolestaan heitti piste-ennätyksensä Espanjassa.

Näytä lisää vastaavia