Susijengi juhlistaa Urhea-hallin avajaisia ja 1000. miesten maaottelua elokuun kotiturnauksessaan

1.7.2021 12:06 Susijengi vihkii pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean vasta valmistuneen kotipyhätön, Urhea-hallin, käyttöön 3.–5. elokuuta pelattavassa kotiturnauksessaan Helsingissä. Samalla Urhea-hallissa juhlistetaan 1000. miesten maaottelun rajapyykkiä. Vieraaksi kutsuturnaukseen saapuvat Jukka Toijalan valmentama Viro sekä EM-karsintayllättäjä Tanska.

Edon Maxhuni ja Susijengi korkkaavat Urhea-hallin elokuun alussa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Urhea-halli saa Susijengin kotiturnauksen myötä lentävän lähdön koripallontäyteiselle elokuulle, jonka aikana Suomen 16-vuotiaat tytöt isännöivät ikäluokkansa MM-karsintaturnausta samaisessa hallissa (9.–14. elokuuta).

Elokuun koripalloviikot viitoittavat tietä lähitulevaisuudelle, jolloin Urhea-hallista on tulossa merkittävä osa suomalaisen koripallon ekosysteemiä.

- Urhea-halli kovaakin kansainvälistä vertailua kestävine harjoitustiloineen antaa vihdoin mahdollisuuden tasavertaiseen asemaan kaikille ammattiurheilijaksi tähtääville nuorille. Ja ennen kuin nuoriso pääsee nauttimaan uuden hallin palveluista, on perusteltua, että kokeneempi joukkue käy testaamassa sen olosuhteita ensin, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann hymyilee.

Kotiturnauksen mahdollisista yleisöjärjestelyistä uutisoidaan heinäkuun puolenvälin jälkeen.

Susijengin turnausvastustajista Jukka Toijalan valmentama Viro eteni helmikuun EM-karsintaikkunasta syksyn 2022 EM-kisoihin. Tanska puolestaan piinasi ratkaisevassa EM-karsintaottelussa suurta ennakkosuosikkia Liettuaa viimeisille sekunneille asti ja oli heiton päässä jättiläisen kaatamisesta.

- Viro ja Tanska ovat esimerkkejä nousevista koripallomaista, joissa on viime vuosina tehty määrätietoista työtä lajin kehittämiseksi. Samalla kumpikin maa osoittaa esimerkillään, kuinka laadukasta koripalloa Euroopassa pelataan, Dettmann analysoi tulevia turnausvastustajia.

Susijengin kotiturnauksen otteluaikataulu

  • Ti 3.8. klo 19.00 Suomi – Tanska
  • Ke 4.8. klo 19.00 Tanska – Viro
  • To 5.8. klo 19.00 Suomi – Viro
 
6.3.2025 11:52 NCAA

Mustapha Amzil ja New Mexico hyvässä vireessä konferenssien lopputurnauksien kynnyksellä

March Madness lähestyy Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa. Mustapha Amzil ja New Mexico pelaavat viikonloppuna vielä yhden pelin ennen Mountain West -konferenssin lopputurnausta. New Mexico kirjasi kaksi voittoa menneen viikon aikana.

5.3.2025 07:14 Susijengi

Salin ja Cluj-Napoca Eurocupin puolivälieriin

Susikapteeni Sasu Salin urakoi tiistaina kaksi jatkoaikaa joukkueineen, kun Cluj-Napoca nujersi vieraskentällä Liettuassa Vilnius Wolvesin pistein 99–100 (48–39, 81–81, 90–90) Eurocupin neljännesvälieräottelussa. Voitollaan Cluj-Napoca eteni Eurocupin kahdeksan parhaan joukkoon ja kohtaa puolivälierässä Valencian.

4.3.2025 10:05 Susiladies

Vastaa kyselyyn ja voita Kuierin tai Jantusen pelipaita!

Susiladiesin ja Susijengin brändejä koskeva kysely kerää sidosryhmiltä tietoa joukkueisiin liitettävistä mielikuvista ja odotuksista. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan Awak Kuierin ja Mikael Jantusen game-worn -pelipaidat!

3.3.2025 19:25 Susijengi

Susijengi EM-alkulohkoarvontoihin neljännestä arvontakorista – arvonnat järjestetään 27.3.

Helmikuun EM-karsintaikkunansa Tanska-vierasvoittoon päättänyt Susijengi sijoitettiin tulevien EM-alkulohkoarvontojen neljänteen arvontakoriin. Ensi kesänä EM-kisojen B-alkulohkoa Tampereella isännöivä Susijengi on valinnut alkulohkon kumppanimaakseen kakkoskorin maista Liettuan. Lohkoarvonnat järjestetään Latvian Riiassa torstaina 27. maaliskuuta.

1.3.2025 15:59 Susijengi

Jacob Grandison loppukaudeksi PAOK Salonikiin

Helmikuun EM-karsintaikkunassa pitkän kuntoutuksen jälkeen kentille palannut Susijengi-laituri Jacob Grandison, 26, on allekirjoittanut loppukautta koskevan sopimuksen Kreikan historiallisimpiin seuroihin lukeutuvan PAOK Salonikin kanssa. PAOK tähtää Kreikan liigassa pudotuspelipaikkaan ja käynnistää FIBA Europe Cupin puolivälierät ensi keskiviikkona.

28.2.2025 16:57 Susijengi

Susijengi säilytti 20. sijan FIBA:n maailmanrankingissa

Susijengi säilytti asemansa maailman 20. ja Euroopan 13. sijalle rankattuna miesten koripallomaajoukkueena. Kansainvälinen koripalloliitto FIBA julkaisi päivittyneen ranking-järjestyksensä helmikuun karsintaikkunan jälkeen.

28.2.2025 10:07 Yhteistyökumppanit

Autosalpa Susijengin EM-kotikisojen kumppaniksi

Susijengin kumppani Autosalpa toimii tulevana kesänä Tampereella pelattavien koripallon EM-kisojen kumppanina. Autosalpa on suomalainen perheyritys, jolla on Etelä-Suomessa kahdeksan toimipistettä.

28.2.2025 09:49 Susijengi

Jantusen Paris Basketball voittoon Euroliigan suomalaismittelössä

Euroliiga palasi viikon pituiselta EM-karsintatauolta torstai-iltana. Mikael Jantusen Paris Basketball esiintyi terävästi heti tauon jälkeen peittoamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin kotikentällään 8177 katsojan edessä 93–88 (47–38).

27.2.2025 11:00 Susijengi

Kotikisojen partnerimaa valittu: Tampereelle odotetaan tuhansia liettualaisia

Suomi ja Liettua ovat solmineet virallisen kumppanuussopimuksen kesän EM-kisoihin. Kotikisoihin lippuja tai majoitusta halajavan kannattaa toimia ripeästi, sillä tuore sopimus tuo Tampereelle Liettuan joukkueen vanavedessä tuhansia liettualaisfaneja ja kansainvälisen arvoturnauksen sähköistä tunnelmaa.

27.2.2025 10:20 Susijengi

Sasu Salin upotti kymmenen kolmosta Romaniassa

Susijengin helmikuun EM-karsintaikkunassa hyvässä heitossa ollut susikapteeni Sasu Salin pisti tuulemaan palattuaan Romanian liigakentille. Keskiviikkoiltana Salin upotti kymmenen kolmen pisteen koria ja keräsi 32 pistettä, kun Cluj-Napoca myllytti Steauaa pääkaupunki Bukarestissa pistein 90-116 (50-59).

Näytä lisää vastaavia