Tuomas Hirvonen yltää perjantaina 500 Korisliiga-ottelun rajapyykkiin – ”Tämä on ollut antoisa matka”

31.10.2025 10:19 KTP-Basketin takamies ja Kouvolan Poikien kasvatti Tuomas Hirvonen, 29, saavuttaa merkittävän rajapyykin, kun hän pelaa uransa 500. Korisliiga-ottelun. Vaikka pelejä on kertynyt komea määrä, intohimo lajiin on yhä tallella.

– Ihan hyvin menee, samaa arkea se on täällä Kotkassa kuin muuallakin. Ei siinä isoja eroja ole – pallo on pyöreä ja peli sama. Pari treeniä päivässä ja himassa loikoilua, samanlaista se on joka paikassa, Hirvonen hymyilee.

Hirvonen siirtyi täksi kaudeksi satamakaupunki Kotkaan. Samalla myös KTP-Basket meni lähes kokonaan uusiksi, mikä on tuonut uudenlaista virikettä arkeen.

– Varmasti näkyy siinä, ettei ihan vielä tunneta toistemme vahvuuksia. Onneksi Joona (Tuomala) ja Hannes (Pöllä) ovat tuttuja kavereita, heidän kanssaan pelaaminen on helpottanut sopeutumista. Ei olla vielä täysin yhtenäinen joukkue, mutta suunta on hyvä.

KTP on napannut kuudesta ensimmäisestä ottelustaan kaksi voittoa. Vaikka tulokset eivät vielä täysin vastaa tekemisen tasoa, Hirvonen näkee joukkueessa paljon potentiaalia.

– Mun mielestä ollaan pelattu suurimmaksi osaksi hyvää korista. On ollut tiukkoja matseja ja vähän huonoa tuuriakin loppuhetkillä. Luottavaisin mielin tässä ollaan – kun pari voittoa vielä otetaan seuraavista peleistä, peli alkaa varmasti aueta.

Pitkä ja palkitseva matka

Hirvosen Korisliiga-taival on vienyt Kouvot-kasvatista sarjan kokeneimpien pelaajien joukkoon. Hän on edustanut urallaan Kouvoja, Lahti Basketballia, Kataja Basketia ja nyt KTP-Basketia.

– Kyllähän se aika paljolta kuulostaa. On ollut pitkä reissu, mutta samalla tosi antoisa. Olen saanut tehdä sitä, mistä tykkään, tavannut paljon ihmisiä ja nauttinut urheilusta. Siisti fiilis kaikkinensa, Hirvonen summaa.

Puolen tuhannen ottelun aikana myös liiga on kehittynyt. Hirvosen mielestä pelin tempo on kasvanut, mutta sen ydin on säilynyt samana.

– Nykyään peli on enemmän koko kentän peliä. Ennen pelattiin enemmän puolen kentän 5 vastaan 5 -korista. Tempo on noussut ja pelaajat ovat atleettisempia. Katsoin viime viikolla vanhaa Bisons–Kauhajoki-matsia vuodelta 2013 – hurjia suorituksia nähtiin silloinkin! Ei se peli liikaa ole muuttunut. Tykkään itse juosta, tämä nopeampi koris sopii minulle.

Uran varrelta löytyy paljon hetkiä, jotka ovat jääneet mieleen – ennen kaikkea Suomen mestaruus Kouvoissa ja Suomen Cupin voitto Kataja Basketin paidassa.

– Ne ovat olleet isoja juttuja. Ensimmäinen liigapeli on myös sellainen, jonka muistaa. Jännitti silloin aika paljon – jännittää vieläkin, mutta ei samalla tavalla. Kokemus auttaa.

Entä mitä seuraavat 500 peliä tuovat tullessaan?

– Sitä ei pysty sanomaan. Toivottavasti ei vielä uran lopussa olla, Hirvonen naurahtaa.

 
3.12.2025 20:41 Susijengi

Andre Gustavson Belgian suurseura Oostendeen

Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.

27.11.2025 12:57 Korisliiga

Pyrinnön Valtteri Mervola haaveili junnuna olevansa jonain päivänä Korisliiga-joukkueen avausviisikon pelinjohtaja – nyt kun se on totta, se on pelaajalle arkipäivää

Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.

22.11.2025 19:33 Korisliiga

Tahvanainen ja Aalto johtivat Korihaiden pistetehtailua – Katajalle kauden kolmas voitto

Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.

21.11.2025 21:38 Korisliiga

Korkiatupa tulitti kaaren takaa Kouvojen täpärässä voitossa – Kauhajoki vei vieraspisteet Helsingistä rajulla piste-erolla

Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.

15.11.2025 20:08 Korisliiga

Korihait palasi voittojen tielle kuuden ottelun tappioputken jälkeen – Vilpas kaatoi Seagullsin ja nousi taas sarjan kärkeen

Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.

14.11.2025 21:17 Korisliiga

Kokko ja Keeler Bisonsin tehokaksikko – KTP kaatoi Kouvot 27:llä

Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.

12.11.2025 14:20 Pääjuttu

Jyri Lehtonen HBA:n poikien edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.

12.11.2025 14:03 Korisliiga

Seagullsin Kahron Ross kertoo erityisestä suhteestaan Suomeen ja Korisliigaan – ”Olen pikkukaupungin kasvatti, joten eniten sopeutumista on vaatinut muutto Nokialta Helsinkiin”

Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.

8.11.2025 21:24 Korisliiga

Henrit johtivat Katajan vihdoin kauden toiseen voittoon – Lahdelta näyttävä esitys vierasmatkalla

Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.

7.11.2025 21:32 Korisliiga

Honka nappasi vierasvoiton Seagullsista ja nousi ottelun päähän sarjan kärkipaikasta – myös Lapualla kärsittiin kotitappio

Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.

Näytä lisää vastaavia