ViVe nousi Jeanae Terryn johdolla voittoon Kotkassa - EBT:lle kauden toinen derbyvoitto

6.12.2025 17:36 Naisten Korisliigassa pelattiin itsenäisyyspäivänä kaksi ottelua. Sarjan kärkitaistelu tasoittui entisestään, kun ViVe ja EBT nappasivat sarjapisteet.

Jeanae Terry nosti Vedon voittoon. Kuva: Pasi Ahola / Naisten Korisliiga

Veto kiri voittoon vieraissa

PeKa sai kotikentällään vastaan ViVe:n. Emännät olivat pitkään voitossa kiinni, mutta joutuivat lopussa toteamaan Vedon paremmakseen. Voitto kirjattiin ViVe:lle 68-63.

Peli-Karhut aloittivat ottelun vahvasti. Heille kirjattiin ottelun ensimmäiset kymmenen pistettä. Vähitellen myös vieraat pääsivät paremmin peliin mukaan, mutta avauskymppi päättyi kotijoukkueen hyväksi 17-10. Tasaisella toisella jaksolla PeKa:n johto kasvoi yhdeksään pisteeseen.

ViVe pelasi vahvan kolmannen jakson ja kavensi kotkalaisten johtoa. Päätösjaksolle lähdettiin kotijoukkueen johtaessa kolmella pisteellä. 

Peli-Karhut näytti painelevan voittoon, kun se johti kahdeksalla pisteellä ennen viimeistä viittä minuuttia. Vieraiden Jeanae Terry oli kuitenkin eri mieltä. Hän vastasi Vedon viimeisistä 15 pisteestä. Hänen johdollaan loppuminuutit kirjattiin vieraille 15-2 ja joukkue matkasi kotiin sarjapisteiden kera.

Terry pelasi läpi ottelun vahvasti. Hänelle kirjattiin 29 pistettä, 18 levypalloa ja kuusi koriin johtanutta syöttöä. Sara Puckett 21/10 tarjosi tulitukea tupla-tuplalla. Lotta Vehka-Aho pussitti emännille 13 pistettä.

Ottelutilasto

EBT hallitsee paikalliskamppailuja Espoossa

Espoossa nähtiin paikallispeli, jossa vahvan kauden pelannut EBT emännöi Honkaa. EBT oli jälleen parempi, kun Honka kukistui 80-60.

Ottelun alussa molemmat joukkueet esittivät hyviä otteita hyökkäyspäissä. Ensimmäisellä jaksolla ei kuitenkaan kummoisia eroja päässyt syntymään. Se muuttui vielä ennen puoliaikaa, kun EBT paransi puolustuspeliä. Se piti Hongan toisella kympillä viidessä pisteessä ja pääsi tauolle 48-30 johdossa.

Emäntien johto kasvoi kolmannella jaksolla entisestää eikä Honka pystynyt enää uhkaamaan EBT voittoa. Voitto oli EBT:lle kauden kahdeksas.

 - Itsellä heitot upposivat tänään ihan hyvin . Puhuimme ennen ottelua, että poissaoloista huolimatta meidän täytyy olla ahkeria, mennä hyökkäyslevypalloihin sekä puolustaa, hyvin onnistunut Emili Melnikova sanoi.

Melnikova 19/7/8 koriin johtanutta syöttöä pelasi vahvan ottelun. Nicole Ogun teki tupla-tuplan 11 pisteellä ja 13 levypallolla. Hongasta kaksinumeroiseen pistemäärään ylsi Emma Ristola 14/13.

Ottelutilasto


 

 
5.12.2025 20:30 Naisten Korisliiga

Pyrintö nousi kärkeen

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina yksi ottelu. Siinä Tampereen Pyrintö haki vieraspisteet HBA-Märskyltä 76-69.

5.12.2025 12:55 Naisten Korisliiga

Annika Aarrejoki on naisten Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Marraskuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

29.11.2025 20:00 Naisten Korisliiga

ViVe katkaisi EBT:n voittoputken - Pyrinnölle revanssi Peli-Karhuista

Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kolmella ottelulla. Voittoihin ylsivät ViVe, Pyrintö sekä HBA-Märsky.

26.11.2025 21:20 Naisten Korisliiga

PeKa vei kärkikamppailun - ToPo:lle kauden toinen voitto

Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, ToPo, EBT ja ViVe.

25.11.2025 10:01 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta siirtyy Bulgarian mestarin riveihin

Linda-Lotta Lehtoranta, 34, on tehnyt sopimuksen Bulgarian hallitsevan mestarin BC Montana 2003:n kanssa.

24.11.2025 14:45 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan lokakuun kuukauden pelaaja Nicole Ogun: ‘’Jenkeissä pelaaminen on ollut unelmani jo pienestä asti’’

Naisten Korisliigan lokakuun kuukauden pelaajan Nicole Ogunin syksyyn on mahtunut paljon. Hän debytoi Susiladiesin paidassa, ja lisäksi ensi kauden pelipaikka on tiedossa.

23.11.2025 19:58 Naisten Korisliiga

HBA vahvan puolustuspelin siivittämänä vierasvoittoon

Sunnuntain ainoassa ottelussa HBA-Märsky haki vieraspisteet Kouvottarien kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 81-58.

22.11.2025 19:15 Naisten Korisliiga

ViVe takaisin voittokantaan

Päivän ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Vimpelin Veto otti kotikentällään voiton ToPo:sta. Ottelu päättyi Vedon hyväksi 79-61.

21.11.2025 21:15 Naisten Korisliiga

Pyrintö ja EBT vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta kahdella ottelulla. Molemmissa otteluissa nähtiin vierasvoitot, kun Pyrintö ja EBT kartuttivat pistetilejään.

8.11.2025 19:22 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliiga maaottelutauolle - Pyrinnölle voitto päivän ainoassa ottelussa

Naisten Korisliigan lauantain ainoassa ottelussa Pyrintö kaatoi kotikentällään ToPo:n 79-57. Nyt sarjassa on edessä pieni tauko ja seuraavat ottelut pelataan 21.11.

Näytä lisää vastaavia