Mikael Jantunen: ”Hoidetaan homma kotiin sunnuntaina, niin voidaan hymyillä”

1.3.2026 10:16 Susijengin tukipilariksi kasvanut Mikael Jantunen, 25, kertoo, ettei hänen uskonsa omiinsa hiipunut missään vaiheessa perjantain Belgia-vierasvoittoa, vaikka välillä näyttikin vaikealta. Jantunen ei kuitenkaan suostu tuulettelemaan voittoa ennen kuin Belgia on kaadettu tänään sunnuntai-iltana toistamiseen.

Micke Jantunen odottaa Susijengiltä talven ikkunasta täyspottia. Kuvat: Joonas Cavén / Susijengi.

Perjantain vierasvoitto noudatti jo klassiseksi muodostaneen Susijengin arvokisakarsintaottelun kaavaa, jossa vastustaja karkaa suurehkoon johtoon ennen kuin sinivalkopaidat saavat pelin juonesta kiinni.

Charleroissa ratkaisua saatiin odottaa viimeiselle kuudelle minuutille, jonka Susijengi vei näytöstyyliin 20–5. Moottorin käynnistyminen kesti, jossa oli Micke Jantusen mukaan monta monessa.

- Ei mitään ihmeellistä. Belgian nippu oli aika erilainen kuin viime kesänä ja meiltä kesti hetken aikaa sisäistää, miten Belgia tahtoo pelata. Jos kolmoset olisi uponnut välttävälläkin tarkkuudella, peli olisi ollut aika eri näköistä, Jantunen viittaa Susijengin perjantai-illan 21,2% kolmosten osumatarkkuuteen.

Vaikka susifanien hermoja koeteltiinkin Charleroin illassa, on totta myös toinen puoli: 2020-luvun aikana Susijengi on pelaamissaan arvokisakarsintaotteluissa venynyt vähintään kerran vuodessa isolta takamatkalta voittoon. Jantunen näkee itseisarvon nimenomaan siinä, että vaikka olisi vaikeaa, koko joukkue uskoo kykyynsä kääntää tiukat ottelut nimiinsä.

- Se osoittaa, että me luotetaan itseemme, toisiimme ja omaan konseptiimme ja siihen, että saadaan matsi käännettyä, vaikka näyttäisi vaikealta. Vaikka heitto ei eilen pudonnut, saatiin haettuja taistelupalloja ja pidettyä niiden avulla itsemme pelissä. Sitten, kun matsia alettiin ratkaista, Edon (Maxhuni) ja Olli (Nkamhoua) pisti isot sisään.

Toisinaan kuulee sanottavan, että Susijengin tasoisen, EM-mitalipeleissä pelanneen joukkueen pitäisi kyetä voittamaan alempana rankingissa majailevat joukkueet selkeämmin lukemin. Jantunen vastaa osoittamalla perjantain muiden karsintapelien lopputuloksiin.

- Euroopan taso on niin kova nykyään, että helppoja pisteitä ei tule millekään maalle. Perjantain matseissa Islanti voitti Liettuan, Montenegro Kreikan ja Kroatia laittoi Saksan nippuun. Jos tällä tasolla lähtee keulimaan, voi käydä huonosti.

Fenerbahce on huippuunsa viritetty kone

Kuluvan seurajoukkuekauden aikana Jantunen on saanut oppia Euroopan kirkkaimmalta huipulta hallitsevan Euroliigan mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen kanssa.

Fenerbahce yskähteli alkukaudesta häviämällä seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan neljä, mutta sittemmin joukkue on esiintynyt mestarin elkein niin Euroliigassa kuin Turkin liigassakin. Legendaarisen Sarunas Jasikeviciuksen valmentama Fenerbahce on voittanut kahdeksan perättäistä ottelua Euroliigassa, kuusi Turkin liigassa ja vienyt juuri ennen MM-karsintaikkunaa nimiinsä Turkin cup-mestaruuden.

- On ollut tosi opettavainen kausi. Kiva päästä kokemaan, miten korista pelataan ihan Euroopan korkeimmalla huipulla, Micke muotoilee.

- Heti kauden alkuun tuli muutama tappio, mutta ei seurassa kukaan millään lailla panikoinut. Tiedettiin tarkkaan, että jengi on vähän muuttunut viime kaudesta ja että kestää aikansa saada roolit selville. Nyt on kiva voittoputki alla ja lähdetään hyvässä formissa kohti kevättä.

Jantunen on kaikessa hiljaisuudessa kasvattanut suomalaisittain vertaistaan hakevan ammattilaisuran.

Kahden Yhdysvaltain yliopistokentillä pelatun vuoden jälkeen Jantunen johdatti Oostenden Belgian mestaruuteen. Belgiasta tie vei Italian Trevison kautta kaksivuotisella sopimuksella Paris Basketballiin. Pariisissa Jantunen juhli Eurocupin mestaruutta (2024), Ranskan kansallisen liigan mestaruutta (2025) ja eteni joukkueineen Euroliigan pudotuspeleihin (2025).

Fenerbahce painii kuitenkin omassa sarjassaan.

- Paris Basketballissa oli sellainen innostuneen kaveriporukan meininki. Tosi moni pelaaja oli Tuomaksen (Iisalo) Bonnista rekrytoimia. Paris Basketball oli uusi seura ja touhussa paljon uutuudenviehätystä meille kaikille. Fenerbahcessa on taas pitkät perinteet ja seura on tottunut menestymään. Me ollaan sellainen huippuunsa viritetty kone, Jantunen kertoo.

Yhtä kaikki, Jantunen nauttii paikastaan Euroopan korkeimmalla huipulla ja tähtää siihen, että pääsisi juhlimaan Euroliigan mestaruutta ensimmäisenä suomalaisena koskaan – kenties jo tänä keväänä.

- Ihan ehdottomasti se on tavoitteena, hän hymähtää.

- Fenerbahce oli mun mielestä looginen askel mun uralla ja siksi tässä pelataan, että kehittyisi entisestään. En ole enää mikään ihan nuori poika, mutta vieläkin tuntuu siltä, että kehitysvaraa riittää. Nyt tuntuu siltä, että olen tottunut Euroliigan rytmiin ja intensiteettiin.

Kaikki katseet sunnuntai-illassa

Palataan Susijengiin ja MM-karsintoihin.

Muun joukkueensa tavoin Mikael Jantunen on peilannut nyt käynnissä olevaa karsintaurakkaa neljän vuoden takaiseen. Tuolloin MM-karsintataival alkoi kompuroinnilla Ruotsia vastaan Tukholmassa, jonka jälkeen seitsemän perättäisen karsintavoiton sarja lennätti Susijengin Okinawan MM-alkulohkoon.

- Muistan kyllä valitettavan hyvin sen Ruotsi-ottelun. Kellään ei ollut sen jälkeen ihan hirveän optimistinen fiilis MM-kisoihin pääsystä, mutta ihan hyvinhän se loppujen lopuksi meni, Micke nauraa.

Käynnissä olevien karsintojen alkajaisiksi Susijengi taipui vieraskentällä Unkarissa, mutta peittosi toisessa ottelussa Ranskan. Neljän vuoden takaisessa MM-karsintaikkunassa Susijengi sai tuplatreffit Slovenian kanssa ja päätti molemmat ottelut voittoon. Perjantaina Charleroista taivutettujen pisteiden jälkeen Susijengillä on tuhannen taalan paikka toistaa neljän vuoden takainen.

- Kyllähän tällainen mahdollisuus kannattaa käyttää. Perjantain voitto ei hirveästi lämmitä, jos sössitään illalla. Kukaan ei varmasti tahdo kotiyleisön edessä yhtä hidasta alkua kuin perjantaina Charleroissa, eli ihan varmasti tullaan täydellisellä fokuksella peliin.

Jos Susijengi hakee Belgiasta toisenkin voiton, varmistaa se paikkansa pelikauden 2026-27 aikana pelattavissa MM-jatkokarsinnoissa ja on krännyt jatkoon kolme voittoa. Asetelmat olisivat silloin erinomaiset ensi heinäkuun MM-karsintaikkunaan, jossa vastaan asettuvat Unkari kotona ja Ranska vieraissa.

- Kesän peleihin tulee aina nuo Amerikan vahvistukset mukaan, mikä tietysti aina helpottaa koko joukkuetta. Ei mennä kuitenkaan vielä yhtään tätä iltaa pidemmälle, Jantunen linjaa.

- Kun saadaan Espoo Metro Areenalle sama meininki kuin viime ikkunassa ja hyvä alku peliin, ollaan taas paljon lähempänä tavoitetta. Hoidetaan homma kotiin sunnuntaina, niin voidaan hymyillä.

Susijengi ja Belgia kohtaavat loppuunmyydyllä Espoo Metro Areenalla sunnuntaina 1.3. klo 18.30 alkaen. Ottelu televisioidaan suorana YLE TV2:ssa, YLE Areenassa ja Ruutu+ -palvelussa.

Henkilöt

 
27.2.2026 11:36 Susijengi

Andre Gustavson: ”Belgiassa pelataan taitopainotteista korista”

Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Susijengin paidassa viime kesänä pelannut Andre Gustavson, 26, on käynnistänyt kansainvälisen ammattilaisuransa Belgian suurseura Filou Oostendessa. Kolmen kuukauden otannan perusteella Gustavson osaa kertoa, että illan MM-karsintavastustajan, Belgian, pelaajat ovat parhaimmillaan täsmällisessä taitokoripallossa.

25.2.2026 10:51 Susijengi

Alexander Madsen: ”Nuoremmilla kavereilla on touhu ihan uudella tasolla”

Susijengi sai alkutalven elintärkeässä Ranska-voitossaan rutkasti apuja nuoremmalta kalustoltaan, mutta myös senioriosaston sentteri Alexander Madsen säästi parhaansa ratkaisuhetkille. Jo vuosikymmenen päivät susipaitaa kantanut Madsen, 31, kehuu vuolaasti nuorta susipolvea, mutta luottaa kokemuksensa kantavaan vielä pitkään.

24.2.2026 10:32 Susijengi

Mustapha Amzil: ”Tiedän olevani valmis pelaamaan ketä tahansa vastaan”

Jo vuosien ajan Susijengin tulevaisuuden runkopelaajaksi uumoiltu Mustapha Amzil, 24, teki odotetun maajoukkuedebyyttinsä viime kesänä ja loisti avainroolissa joulukuussa, kun Susijengi kaatoi kotonaan Ranskan. Talven MM-karsintaikkunan alkaessa Amzil kertoo olevansa valmis mihin tahansa rooliin pitkällä matkalla kohti Qatarin MM-parketteja.

23.2.2026 11:42 Susijengi

Susijengiin palaava Samu Adler: ”Mulla on tosi isot odotukset päästä näyttämään”

Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilpasta määrätietoisesti kohti pudotuspelikevättä johtava Samu Adler, 18 vuotta, on toipunut marraskuisen jalkaoperaationsa jäljiltä aikataulussa. Tänään alkavassa maajoukkueikkunassa Adler kertoo tavoitteekseen osoittaa Susijengille arvonsa ja potentiaalinsa ja kilpailla paikasta MM-karsintarotaatiossa.

25.11.2025 11:11 Susijengi

Kapteeni Sasu Salin: ”Vieläkin huomaa pärjäävänsä nuorempien kyydissä”

Vielä viidentoista maajoukkuevuoden jälkeenkin susikapteeni Sasu Salin, 34, syttyy saadessaan pukea Suomi-paidan ylleen. Pronssiotteluun päättyneiden EM-kotikisojen jälkeen Susijengin ikäpresidentin seuraava tehtävä on luotsata nuori ja nälkäinen laumansa kohti Qatarin kesän 2027 MM-kisakenttiä.

24.11.2025 14:16 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen vei Euroliigan suomalaiskohtaamisen – ”Eipä saanut tehtyä pisteitä”

Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

27.2.2023 08:26 Susijengi

Saksassa tulosta tekevä Tuomas Iisalo: ”Illan ottelun avain on puolustuspelaaminen”

Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.

25.2.2023 09:17 Susijengi

Ilari Seppälä: ”Tavoite on hoitaa homma maanantaina”

Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.

24.2.2023 08:52 Susijengi

Max Besselink: ”Tää matka on vasta alussa”

Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.

22.2.2023 10:09 Susijengi

Mikael Jantunen: ”Olen nykyään rennompi pelaajana”

Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.

Näytä lisää vastaavia