Severi Kaukiaisella alkaa pokaalijahti – ”Haussa Viron tripla”

10.2.2025 16:24 Severi Kaukiainen, 26, pelaa ensimmäistä täyttä kauttaan virolaisen Kalev/Cramon joukkueessa. Kaukiaisella on edessään iso kevät, kun hänellä on mahdollisuus kolmeen pokaaliin.

Severi Kaukiainen on pelannut hyvää kautta Kalev/Cramossa. (Kuva: FIBA Europe)

Kaukiainen siirtyi tallinnalaisjoukkueeseen viime vuoden tammikuussa pelattuaan alkukauden ensin slovakialaisseura Patrioti Levicessä. Hän nautti etelänaapurissa sen verran hyvin, että teki seuran kanssa jatkosopimuksen myös täksi kaudeksi.

- Viihdyin täällä hyvin sen puolikkaan kauden ja oli tosi hyvät fiilikset päästä jatkamaan ulkomailla samassa paikassa. Uuden joukkueen myötä tulee aina uusi paikka, uudet rutiinit sekä uudet pelikaverit ja valmentajat. Nyt pääsin nopeasti mukaan, kun kaikki oli ennestään tuttua. Totta kai myös Mestarien liigan karsinnat ja europelit kiinnostivat, Kaukiainen paljastaa jatkosopimuksen taustat.

Tallinnaan kaupunkina on ollut myös helppo asettua.

- Kaupunki on todella miellyttävä. Täältä löytyy paljon palveluita ja ihmisiä, mutta pääosa ajasta menee kuitenkin ihan treenatessa, pelatessa ja levätessä, eli sellaista urheilijan perusarkea.

Kalev/Cramo osallistui alkusyksystä Mestarien liigan karsintoihin ja pääsi voiton päähän lohkopaikasta, mutta tshekkiläinen Nymburk oli karsintafinaalissa vahvempi. Kalev/Cramon pelit jatkuivat kuitenkin FIBA Europe Cupissa, jossa se voitti oman alkulohkonsa häviten vain yhden ottelun. Samassa lohkossa pelasivat myös ranskalainen Le Portel, unkarilainen Alba Fehervar sekä bulgarialainen Rilski Sportist.

Jatkolohkossa Kalev/Cramoa vastaan asettuivat kreikkalainen PAOK Thessaloniki, ranskalainen Dijon sekä romanialainen Oradea. Virolaisjoukkue voitti jatkolohkossa vain yhden kuudesta pelistään ja pelit päättyivät siihen, mutta tarina olisi voinut saada myös toisenlaisen lopun, sillä Kalev/Cramo hävisi muun muassa Dijonille kolmella pisteellä ja PAOK:lle kahdella pisteellä.

- Loppujen lopuksi otimme eurokentillä kaiken irti mitä otettavissa oli. Silti jäi vähän hampaankoloon, sillä meille osui jatkolohkoon loukkaantumisia ja hävisimme monta peliä muutaman pisteen erolla. Saatoimme johtaa vielä loppuhetkillä, mutta jotenkin vastustaja sai aina käännettyä pelit. Marginaalit olivat todella pienet.

- Alkulohko meni osaltamme aika suvereenisti, mutta sen jälkeen yksi avainpelaajistamme loukkaantui ja kaksi uutta pelaajaa tuli tilalle. Taistelimme hienosti, mutta tällä kertaa kävi näin.

Kaukiaisen mukaan vastustajat olivat loppuhetkillä rutinoituneempia ja pystyivät kääntämään tiukat pelit edukseen.

- Se on niitä henkimaailman juttuja. He pystyivät heittämään kovia heittoja sisään silloin kun piti. Jos katsoo niitä pelejä nauhalta, niin meillä saattoi olla lopussa jopa laadukkaampia heittopaikkoja kuin vastustajilla, mutta emme vain saaneet niitä sisään. Jos peli on tasan pari minuuttia ennen loppua, niin se on aika kolikonheittoa ja meneekö tolpasta sisään vai ulos. Kaveri pussitti kovat heitot sisään, siinä se varmaan pähkinänkuoressa, Kaukiainen tiivisti.

Kalev/Cramo pelasi alkukauden aikana kotoisen Viron ja Latvian yhteisliigan lisäksi yhteensä 14 ottelua eurokentillä. Kaukiainen myöntää, että eurorasitus vaikutti myös yhteisliigan peleihin.

- Siellä on ollut ehkä pientä vuoristorataa eikä kaikissa peleissä ole välttämättä ollut täyttä fokusta europelien ja sen tuomien matkustelujen takia. Sen on huomannut, että joihinkin peleihin lähdimme liian löysästi ja teimme niistä itsellemme turhan vaikeita.

- Se on siinä mielessä myös erilainen tilanne viime vuoteen verrattuna, että kun tulin tänne, niin voitimme sen jälkeen 20 peliä putkeen, mutta silloin Kalev/Cramo oli jo pudonnut eurokentiltä. Nyt on tullut muutamia lipsahduksia ja olemme pelanneet alle tasomme. Meillä on 18 voittoa ja neljä tappiota, joten ei saldomme surkea ole, mutta meidän odotetaan voittavan jokainen peli. Pääsemme kuitenkin kevääseen ihan hyvistä lähtökohdista.

Kaukianen uskoo joukkueen parantavan, kun keskittyminen on vain yhdessä kilpailussa.

- Haluan ainakin uskoa niin ja se on luonnollista, että keskittyminen saattaa herpaantua, jos pelaa kahta turnausta samaan aikaan. Ei tietenkään saisi, mutta joskus niin vain käy.

- Kokonaisuudessaan europelit olivat kuitenkin hyvä kokemus ja huomasimme olevamme hemmetin kova joukkue, kun pelaamme yhdessä ja vahvuuksillamme. Nyt meidän pitää siirtää se sama Viron ja Latvian liigaan.

Mahdollisuus harvinaiseen triplaan

Viime kaudella Kalev/Cramo eteni Viron ja Latvian yhteisliigan finaaliin, mutta taipui ukrainalaiselle Prometeylle. Tänä vuonna Prometey ei ole mukana, joten kovimmat uhat löytyvät tällä kertaa Latviasta.

- VEF Riga on varmasti se meidän päävastustajamme. Heti perään tulee sitten Rigas Zelli, Ventspils ja virolaisista Tartto on aina paha. Kalev/Cramolla ja Tartolla on aina pientä vastakkaisasettelua ja meidän iso vastus.

Kaukiainen otti jo heti viime kauden lopulla ison roolin Kalev/Cramon takakentän maestrona ja on jatkanut siitä mihin viime kaudella jäi. Hän on nostanut tilastojaan käytännössä kaikilla mittareilla, kun tällä kaudella pisteitä on kertynyt 9,3 (viime kaudella 8,2) pinnan keskiarvolla, joukkuekavereitaan korintekoon hän on ruokkinut keskimäärin 4,5 kertaa (3,6) ja levypalloja on tarttunut käsiin 2,4 (1,9).

- Oma kauteni on mennyt ihan ok. Asetan itselleni riman ja tavoitteet korkealle ja oletan pystyväni nostamaan tasoani. En ole kauteen täysin tyytyväinen ja mukaan mahtuu niin hyviä kuin huonojakin pelejä. Tammikuussa osui muutama vaikeampi peli, mutta niitä tulee kauden mittaan ja pitää pystyä kääntämään ne voimaksi. Tallinnassakin alkaa aurinko hiljalleen paistaa ja pelit alkavat koventua, joten tämä on oiva hetki laittaa uutta vaihdetta silmään loppukaudeksi, Kaukiainen heittää.

Viron ja Latvian yhteisliigan mestaruuden lisäksi Kalev/Cramo puolustaa Viron cupin ja liigan mestaruuksia. Mahdollisuus ensimmäiseen pokaaliin tulee jo tällä viikolla, kun edessä on Viron cup. Kalev/Cramo kohtaa maanantaina puolivälierässä Keila KK:n ja mahdollinen välierä on edessä keskiviikkona ja mitalipelit ovat lauantaina.

Severi Kaukiaisen triplajahti starttaa toden teolla tällä viikolla. (Kuva: FIBA Europe)

Kalev/Cramo juhli viime kaudella Viron cupin voittoa ja Kaukiainen palkittiin myös kilpailun MVP-palkinnolla. Korisliigassa mitalien värisuoran voittanut pelaaja arvostaa cupin voittoa korkealle.

- Viime vuodesta jäi hienot muistot ja hyvillä mielillä lähdemme tämän vuoden cupiin. Varsinkin Suomessa kuulee paljon cupista sitä sun tätä, mutta ne ovat kuitenkin niitä asioita joista sinulle jää jotain pysyvää ja olet voittanut jotain. Urheilijalle on tärkeää, että jää joku konkreettinen muisto.

- Cup tulee hyvin tähän keskelle kautta ja toimii hyvänä buustina, että pääsee pelaamaan merkityksellisiä pelejä.

Kaukiaisella on oiva mahdollisuus täyttää palkintokaappiaan tällä kaudella jopa kolmella pystillä.

- Cup tulee tässä ensimmäisenä ja sitten tulevat vielä yhteisliiga ja Viron liiga. Tässä on haussa sellainen Viron tripla ja on hyvä, että kevään aikana on paljon pelattavaa.

Susijengissä kova kilpailutilanne

Kaukiainen debytoi Susijengissä vuonna 2023 ja tilille on kertynyt yhteensä viisi ottelua. Kapteeni Sasu Salin mietti taannoin, että joukkueessa on kovempi kilpailu tällä hetkellä kuin kertaakaan hänen urallaan.

- Kilpailutilanne on vain hyvä asia. Maajoukkueessa kuuluukin olla kilpailua peliajasta ja -paikasta, ja valmentaja sitten päättää omasta mielestään parhaat pelaamaan. Meillä on paljon nuoria pelaajia tulossa eikä Susijengillä tule olemaan mitään hätää. En tiedä lasketaanko minua enää nuorten joukkoon, haluan ajatella niin, mutta ehkä olen siinä rajamailla, Kaukiainen naureskelee.

Kova kilpailu tarkoittaa sitä, että jonkun on myös jäätävä rannalle. Kaukiainen on valmis pistämään itsensä likoon ansaitakseen vakituisen paikan joukkueessa.

- Olen tässä kolkutellut portteja jonkin aikaa ja tavoite on pelata maajoukkueessa ja saada entistä isompaa roolia. Yritän näyttää valmennusjohdolle kuuluvani joukkueeseen, mutta kilpailu on kovaa.

Susijengin pelaajat viime viikolla:

Euroliiga:
Paris Basketball-Olympiakos 73-90
Mikael Jantunen (Paris Basketball): 5 pistettä, 4 syöttöä
Ottelutilastot

Bayern München-Olimpia Milano 87-70
Gordon Herbert (Bayern München, päävalmentaja)
Daniel Herbert (Bayern München, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

Virtus Bologna-Paris Basketball 77-83
Mikael Jantunen (Paris Basketball): 13 pistettä, 3 levypalloa, 3 riistoa
Ottelutilastot

Bayern München-ASVEL 76-67
Gordon Herbert (Bayern München, päävalmentaja)
Daniel Herbert (Bayern München, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

EuroCup:
Aris Thessaloniki-Cluj-Napoca 74-89
Sasu Salin (Cluj-Napoca): 18 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö
Ottelutilastot

Espanjan ACB:
Lleida-Real Madrid 84-95
Alexander Madsen (Lleida): 2 pistettä, 2 levypalloa
Ottelutilastot

Baskonia-Granada 103-82
Elias Valtonen (Granada): 13 pistettä, 3 levypalloa, 2 syöttöä, 1 riisto, 1 torjunta
Ottelutilastot

Ranskan LNB:
Paris Basketball-ASVEL 111-96
Mikael Jantunen (Paris Basketball): 8 pistettä, 2 levypalloa, 1 riisto
Ottelutilastot

Limoges-Nancy 97-89
Mikko Larkas (Limoges, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Italian Serie A1:
Pistoia-Scafati 89-91
Edon Maxhuni (Scafati): 13 pistettä, 3 levypalloa, 4 syöttöä
Ottelutilastot

Saksan Bundesliiga:
Niners Chemnitz-Löwen Braunschweig 83-95
Olivier Nkamhoua (Chemnitz): 12 pistettä, 4 levypalloa, 1 syöttöä
Ottelutilastot

Academics Heidelberg-Ludwigsburg 86-73
Daniel Jansson (Ludwigsburg, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Vechta-Bayern München 79-65
Gordon Herbert (Bayern München, päävalmentaja)
Daniel Herbert (Bayern München, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

Romanian liiga:
Cluj-Napoca-Costanta 108-59
Sasu Salin (Cluj-Napoca): 3 pistettä, 2 syöttöä
Ottelutilastot

Craiova-Targu Mures 80-71
Daniel Dolenc (Craiova): 2 pistettä, 1 levypallo
Ottelutilastot

Unkarin liiga:
Kecskemet-Honved 76-78
Ilari Seppälä (Kecskemet): 14 pistettä, 2 levypalloa, 6 syöttöä, 1 riisto
Ottelutilastot

Islannin liiga:
Keflavik-IR 81-90
Remu Raitanen (Keflavik): 11 pistettä, 3 levypalloa, 1 syöttö
Ottelutilastot

Slovakian liiga:
Lucenec-Patrioti Levice 80-104
Aatu Kivimäki (Patrioti Levice): 16 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 1 riisto
Pieti Poikola (Lucenec, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Viron ja Latvian yhteisliiga:
Ventspils-Viimsi 106-57
Perttu Blomgren (Ventspils): 12 pistettä, 3 levypalloa, 5 syöttöä
Ottelutilastot

Kalev/Cramo-Valmiera 84-83
Severi Kaukiainen (Kalev/Cramo): 9 pistettä, 3 levypalloa, 5 syöttöä
Ottelutilastot

Japanin B-liiga
Kioto-Yokohama 82-70
Ottelutilastot

Kioto-Yokohama 94-55
Ottelutilastot

Australian NLB:
New Zealand Breakers-Illawarra Hawks 82-96
Ottelutilastot

Henkilöt

 
27.1.2025 17:35 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgren saanut vahvan startin Ventspilsissä – ”Katse on edessä”

Perttu Blomgren, 23, aloitti kautensa sarajevolaisessa KK Bosnassa, mutta vaihtoi vuodenvaihteessa latvialaisen Ventspilsin joukkueeseen. Maisemanvaihdos on ollut Blomgrenille toivottu piristysruiske.

16.12.2024 12:41 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen isossa roolissa Granadassa – ”Tuntui oikealta paikalta jatkaa”

Elias Valtonen, 25, on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut konkari Euroopan kovilla ammattilaiskentillä. Espanjan kovassa ACB-liigassa Granadan joukkueessa pelaava Valtonen on kehittynyt vuosien varrella eliittitason pelaajaksi.

3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

11.11.2024 16:23 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni ottanut jälleen askeleen eteenpäin – ”Seuralla on isot suunnitelmat”

Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.

28.10.2024 14:48 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen näyttänyt kyntensä Euroopan huipulla – ”Kaikki lähtee siitä päivittäisestä työstä”

Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.

14.10.2024 16:01 Suomalaiset ulkomailla

NBA siintää edelleen Olivier Nkamhouan mielessä – ”Enemmän tavoite kuin haave”

Susijengin Olivier Nkamhoua, 24, jätti Pohjois-Amerikan kentät taakseen ainakin toistaiseksi hakeakseen vauhtia Euroopasta. NBA siintää kuitenkin edelleen kunnianhimoisen nuorukaisen mielessä.

20.6.2024 11:04 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Jugoslavia-tyylin koris sopii mulle”

Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.

19.6.2024 10:55 Susijengi

Severi Kaukiainen: ”Kausi toi ennen kaikkea henkistä kasvua”

Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

Näytä lisää vastaavia