19.8.2024 16:28 Susijengin pelien aikataulu EM-kotikisoissa 2025 on vahvistunut. Susijengi astelee parketille illan viimeisissä, klo 20.30 alkavissa otteluissa. Virallinen lipunmyynti alkaa tiistaina 27.8. eli tasan vuosi ennen kisojen alkua. 6. pelaajat pääsevät kuitenkin lippukaupoille jo ennen virallista lipunmyyntiä.
Tampereella järjestettävien EM-kisojen pelipäivät muodostuvat kahdesta osuudesta. Päivän ensimmäinen osuus (Session 1) sisältää kaksi ensimmäistä ottelua, jotka alkavat klo 13.30 ja 16.30. Toinen osuus (Session 2) on Suomen ottelu, joka alkaa klo 20.30.
Suomen vastustajat selviävät EM-karsintojen päätyttyä helmikuussa 2025. Ennakkotietojen mukaan EM-lohkoarvonta suoritetaan maaliskuussa 2025. Kansainvälinen koripalloliitto FIBA ei ole vielä julkaissut arvonnan tarkkaa ajankohtaa.
Pelipäivät EM-kotikisoissa 2025 Tampereella
EM-kisojen julkinen lipunmyynti alkaa tiistaina 27.8.2024. 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat voivat kuitenkin käyttää etuosto-oikeuttaan jo ennen sitä. 6. pelaajat saavat tämän viikon torstaina linkin ennakkomyyntiin, joka käynnistyy perjantaina 23.8. klo 10. Ensimmäisenä myyntiin tulevat Team Ticket Finland ja Venue Pass -lipputuotteet.
Liity nyt 6. pelaajaksi – kaikki torstaihin klo 15 mennessä rekisteröityneet saavat linkin EM-kotikisojen ennakkomyyntiin!
Ensi vuoden elo-syyskuussa Tampereella pelattaviin Susijengin EM-kotikisoihin on julkaistu uusi lipputuote, Weekend Pass, joka sisältää pääsyliput kaikkiin perjantain ja lauantain (29.-30.8.2025) otteluihin. Ensivaiheessa Weekend Pass on saatavilla osana majoituspakettia.
Tampereella pelattavien koripallon EM-kisojen kotikisojen ensimmäisten lippu- ja matkapakettien julkinen myynti on käynnistynyt.
Henkeäsalpaavia koripalloelämyksiä olympiakarsinnoissa tarjoillut nälkäinen Susijengi kutsuu ensi vuonna Euroopan kovimmat joukkueet ja suurimmat tähdet Tampereelle, kun Suomi isännöi koripallon EM-kisoja 2025. Vuotta ennen kisoja käynnistyvä lipunmyynti tarjoaa 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajille mahdollisuuden napata ensimmäisenä parhaat tiketit.
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) on määrittänyt alkulohkot koripallon EM-kisojen 2025 järjestäjämaille. Suomessa ja Tampereen Nokia Arenalla pelataan kisojen B-lohko, jonka pelit käynnistyvät 27.8.2025. Myös lohkon muut pelipäivät ovat selvillä.
Tampereella pelataan syyskesällä 2025 koripallon EM-kisoja ensimmäistä kertaa 58 vuoteen. Susijengi on valinnut kyseisen vuoden EM-kotikisojen oman alkulohkonsa isäntäkaupungiksi Tampereen ja kotiluolakseen aivan kaupungin keskustassa sijaitsevan upouuden Nokia Arenan.
Suomen Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara siirtyy EM-kotikisat 2025 -hankkeen pääsihteeriksi. Tammivaara on luotsannut Koripalloliittoa vuodesta 2018. Pääsihteerin tehtävään hän siirtyy 1.1.2023 alkaen.
Suomalainen urheilu- ja koripalloperhe vastaanotti tiistaina riemu-uutisen, kun kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) julkaisi miesten vuoden 2025 EM-kilpailujen isäntämaat. Suomelle ja Susijengille myönnettiin yksi kisojen neljästä alkulohkosta. Näin Suomi pääsee uusimaan vuoden 2017 EM-kotikisansa, jotka olivat ikimuistoinen urheilujuhla.
Suomen Koripalloliitto on jättänyt hakemuksen vuoden 2025 miesten EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. Helsingissä järjestetyt vuoden 2017 EM-kisat olivat kaikilla mittareilla jättimenestys ja ikimuistoinen kokemus.
Edon Maxhuni kunnostautui SIG Strasbourgin ykköstykkinä viimeistelemällä 20 pistettä joukkueensa nujertaessa JDA Dijonin vieraskentällä perjantai-iltana pistein 91-94 (38-42). Strasbourg lähtee Ranskan Pro A -liigassa joulutauolle seitsemänneltä sijalta.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Federiko Federiko kirjasi yliopistouransa kärkilukemat pisteissä, kun Texas Tech voitti Oral Robertsin. Federiko keräsi 23 pisteensä kylkeen 12 levypalloa ja 5 syöttöä.