Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2024–25 myönnetty: pääsarjoissa tulevalla kaudella 63 joukkuetta

5.6.2024 21:00 Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.

Urheilullisen menestymisen lisäksi kauden 2024–25 sarjapaikkoja hakiessaan seurojen tuli edellisvuosien tapaan toimittaa sarjalisenssisopimus sekä siinä määriteltyjen liitteiden lisäksi suorittaa kaikki velvoitteensa joukkueen jäsenille, verottajalle, vakuutusyhtiölle ammattiurheilijaturvan osalta sekä muille liiton jäsenseuroille, Koripalloliitolle ja FIBA:lle. Lisäksi seuroilta vaadittiin vahvistettu tilinpäätös sekä tarkastuskertomus, päättyneen pelikauden tuloslaskema ja tase sekä selvitys seuran toiminnasta ja organisaatiosta, rahoitusasemasta ja joukkueen talouden rakenteesta.

Korisliiga pelataan tulevalla kaudella 12 joukkueen sarjana ja naisten Korisliiga puolestaan saa ensi kaudeksi lisäjoukkueen, kun sarjassa nähdään välivuoden jälkeen 10 joukkuetta. Lisäksi miesten I divisioona A pelataan 12 joukkueen sarjana, kun kaikki urheilullisesti sarjaan oikeutetut seurat Korisliigan ja naisten Korisliigan tavoin hakivat ja saivat sarjapaikan.

Naisten I divisioona pelataan täytenä 16 joukkueen sarjana. Miesten I divisioona B sen sijaan pelataan tulevalla kaudella 13 joukkueen sarjana.

Oulu tulee uutena paikkakuntana naisten pääsarjakartalle, kun Oulun NMKY sai villikortin naisten I divisioonaan. Miesten I divisioona B:n villikortti meni ainoalle hakijalle Tapiolan Hongalle.

- On hienoa, että naisten puolella pääsarjakoripallo levittäytyy tulevalla kaudella aina Ouluun asti, Koripalloliiton kilpailujohtaja Tom Westerholm iloitsee.

- Vielä toissa kaudella pelasimme miesten I divisioona B:n 16 joukkueen sarjana ja tulevalla kaudella joukkueita on mukana 13. Toivottavasti pystymme jatkossa nostamaan joukkuemäärää vuosittain takaisin ylöspäin tinkimättä kuitenkaan joukkueiden urheilullisesti tai toiminnallisesta laadusta, Westerholm jatkaa.

Tulevalla kaudella Korisliigan lisäksi myös naisten Korisliigassa pelataan runkosarjan jälkeen jatkosarjat.

- Viime kaudella draaman kaari jatkosarjoista aina Pantteri-patsaan nostoon oli ikimuistoinen Korisliigassa. Nyt naisten Korisliigassa runkosarjaotteluiden panokset kasvavat, kun puolet pääsevät ylempään jatkosarjaan ja alemmasta jatkosarja pudotuspeleihin pääsee kolme parasta, Westerholm niputtaa.
 

Alla sarjakohtaiset listaukset myönnetyistä sarjalisensseistä:

Korisliiga (12)

BC Nokia
Helsinki Seagulls
Joensuun Kataja (Kataja Basket)
Karhu Basket (Kauhajoki)
Kobra-Basket Lapua (Kobrat)
Kouvot Basket (Kouvot)
KTP-Basket
Loimaan Korikonkarit (Bisons Loimaa)
Salon Vilpas Koripallo (Salon Vilpas)
Tampereen Pyrintö
Tapiolan Honka
UU-Korihait (Korihait)

Naisten Korisliiga (10)

BC Nokia
Espoo Basket Team
Forssan Alku
Kouvottaret
Mäkelänrinteen Lukion Urheilukerho (HBA-Märsky)
Peli-Karhut
Tampereen Pyrintö
Tapiolan Honka
ToPo Juniorit (Torpan Pojat)
Vimpelin Veto

Miesten I divisioona A (12)

Helsingin NMKY
Jyväskylä Basketball Academy
Koiviston Kipinä (Kipinä Basket)
Lahti Basketball
Lappeenrannan NMKY
Mäkelänrinteen Lukion Urheilukerho (HBA-Märsky)
Oulun NMKY (Oulu Basketball)
Raholan Pyrkivä
Raiders Basket
Tampereen Pyrintö (Pyrintö Akatemia A)
ToPo Juniorit (Torpan Pojat)
Äänekosken Huima

Miesten I divisioona B (13)

BC Nokia (BC Nokia Akatemia)
Hyvinkään Ponteva
Joensuun Kataja (Kataja Basket Talents)
KaU Koris (Karkkila)
KTP Koripallo (KTP)
Lahti Basketball Juniorit (Team Pajulahti)
Perniön Urheilijat (PeU-Basket)
PuHu Juniorit
Tampereen Pyrintö (Pyrintö Akatemia B)
Tapiolan Honka
Turun NMKY
Ura Basket
WB-Pantterit

Naisten I divisioona (16)

Catz Lappeenranta
Espoo Basket Team (Espoo Basket Team II)
Feeniks Basket
Hyvinkään Ponteva
Joensuun Kataja (Kataja Basket)
Jyväskylä Basketball Academy
Lahti Basketball Juniorit (Team Lemkem)
Leppävaaran Pyrintö
Oulun NMKY
Peli-Karhut
PuHu Juniorit (Puhuttaret)
Tampereen Pyrintö (Pyrintö Akatemia)
Tapiolan Honka (Tapiolan Honka II)
ToPo Juniorit (Torpan Pojat II)
Turun NMKY
WB-Pantterit

Näin pelataan kaudella 2024–25:
Korisliiga

  • Kaksinkertainen runkosarja (22 ottelua), jonka jälkeen sijat 1-6 kaksinkertaiseen yläjatkosarjaan (10 ottelua) ja sijat 7-12 kaksinkertaiseen alajatkosarjaan (10 ottelua). Runkosarjan pisteet seuraavat mukana jatkosarjoihin ja jatkosarjojen otteluohjelma perustuu runkosarjan sijoituksiin.
  • 8 joukkueen (yläloppusarjan 1.-6. ja alaloppusarjan 1.-2.) pudotuspelit
  • Puolivälierät 1:5, välierät 1:7, finaalit 1:7, pronssiottelu 1:1
  • Pudotuspelikaavio: 1.-8./4.-5. ja 2.-7./3.-6.
  • Alaloppusarjan 6. (sarjan 12.) putoaa I divisioona A:han
  • Tavoitteena 12 joukkuetta kilpailuvuonna 2025-26
  • Sarja käynnistyy 5.10.2024

Naisten Korisliiga

  • Kaksinkertainen runkosarja (18 ottelua), jonka jälkeen sijat 1-5 kaksinkertaisen yläjatko-sarjaan (8 ottelua) ja sijat 6-10 kaksinkertaisen alajatkosarjaan (8 ottelua). Runkosarjan pisteet seuraavat mukana jatkosarjoihin ja jatkosarjojen otteluohjelma perustuu runkosarjan sijoituksiin.
  • 8 joukkueen (yläloppusarjan 1.-5. ja alaloppusarjan 1.-3.) pudotuspelit.
  • Puolivälierät 1:5, välierät 1:5, finaalit 1:5, pronssiottelu 1:1.
  • Pudotuspelikaavio: 1.-8./4.-5. ja 2.-7./3.-6.
  • Alaloppusarjan 5. (sarjan 10.) putoaa naisten I divisioonaan
  • Tavoitteena 10 joukkuetta kilpailuvuonna 2025-26
  • Sarja käynnistyy 5.10.2024

I divisioona A

  • Kaksinkertainen runkosarja (22 ottelua).
  • 8 joukkueen (runkosarjan 1.-8.) pudotuspelit
  • Puolivälierät 1:5, välierät 1:5, finaalit 1:5
  • Parhaiten sijoittunut kohtaa aina heikoiten sijoittuneen
  • Finaalien voittaja nousee Korisliigaan
  • Runkosarjan viimeinen (12.) putoaa I divisioona B:hen
  • Tavoitteena 12 joukkuetta kilpailuvuonna 2024-25
  • Sarja käynnistyy 13.10.2024

I divisioona B

  • Kaksinkertainen runkosarja (24 ottelua / 26 kierrosta).
  • 8 joukkueen (runkosarjan 1.-8.) pudotuspelit
  • Puolivälierät 1:3, välierät 1:3, finaalit 1:3
  • Parhaiten sijoittunut kohtaa aina heikoiten sijoittuneen
  • Finaalien voittaja nousee I divisioona A:han
  • Runkosarjan viimeinen (13.) putoaa alueelliseen II divisioonaan
  • I divisioonan karsintojen voittaja nousee I divisioona B:hen
  • Yksi sarjalisenssi kilpailuvuodeksi 2025-26 myönnetään villikortilla
  • Tavoitteena 14 joukkuetta kilpailuvuonna 2025-26
  • Sarja käynnistyy 6.10.2024

Naisten I divisioona

  • Kahdessa kahdeksan (8) joukkueen lohkossa, joihin joukkueet on sijoitettu rankingin perusteella seuraavasti:
  • Lohko A: 1, 4, 5, 8, 9, 12, 13, 16
  • Lohko B: 2, 3, 6, 7, 10, 11, 14, 15
  • Omassa lohkossa pelataan kaksinkertainen sarja ja toista lohkoa vastaan pelataan yksinkertainen sarja. Jokainen joukkue pelaa runkosarjassa 22 ottelua. Kummallekin lohkolle muodostetaan oma sarjataulukko.
  • 8 joukkueen (kummankin lohkon 1.-4.) pudotuspelit
  • Puolivälierät 1:3, välierät 1:3, finaalit 1:3.
  • 4 joukkueen (kummankin lohkon kaksi viimeistä) play out –pelit
  • Putoamisvälierät 1:3, voittajat säilyvät sarjassa ja hävinneet putoavat alueelliseen II divisioonaan
  • Pudotuspelikaavio
  • Finaalien voittaja nousee naisten Korisliigaan.
  • I divisioonan karsintojen voittaja nousee naisten I divisioonaan
  • Yksi sarjalisenssi kilpailuvuodeksi 2025-26 myönnetään villikortilla
  • Tavoitteena 16 joukkuetta kilpailuvuonna 2025-26
  • Sarja käynnistyy 13.10.2024
 
8.10.2024 15:56 Korisliiga

Koripallosarjojen tilastointimuutokset kaudella 2024–25

Koripalloliiton valtakunnallisten sarjojen tilastopalvelu muuttui kaudelle 2024–25. Kun tulospalvelukin on uusi ja tilastojen näyttämisessä ollut ajoittaisia haasteita, päätimme kerätä lyhyen oppaan sille, mitä löytyy mistäkin.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

20.6.2023 19:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2023–24 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2023–24. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään tulevalla kaudella 64 joukkuetta.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

19.11.2021 11:00 Koripalloliitto tiedottaa

Toimintaohjeet Koripalloliiton ottelutapahtumiin yleisörajoitusten aikana - suositus koronapassin käyttöön rajoitusten alaisissa tapahtumissa

Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.

17.6.2021 20:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2021–22 myönnetty – mukana ennätysmäärä joukkueita

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2021–22. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Suurin muutos nähdään miesten I divisioona B:ssä sekä naisten I divisioonassa, joiden joukkuemäärät kasvavat.

25.5.2021 10:00 Korisliiga

Aalto, Luukkonen ja Salonen divisioonien parhaat pelaajat, Vilppaan Vihiniemi Vuoden seurajohtaja

Mikael Aalto valittiin I divisioona A:n parhaaksi pelaajaksi, I divisioona B:n paras oli Eemi Luukkonen. Naisten I divisioonan Vuoden pelaajaksi valittiin Sanni Salonen. Mestaruutta juhlineen Salon Vilppaan toiminnanjohtaja Marko Vihiniemi palkittiin Vuoden seurajohtajana. 

15.1.2021 17:00 Korisliiga

Sarjamääräyksiin muutoksia: Koripallon pääsarjoista ei putoa yksikään joukkue kauden 2020–21 päätteeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus on hyväksynyt aikuisten pääsarjaryhmän esitykset naisten Korisliigan, miesten I divisioona A ja B:n sekä naisten I divisioonan seurakokousten muutosehdotukset liittyen sarjasta putoamiseen.

20.11.2020 19:45 Korisliiga

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätösten vaikutukset aikuisten pääsarjoihin sekä eteläisen alueen sarjatoimintaan

Koronakoordinaatioryhmä linjasi kokouksessaan 19.11.2020, että pääkaupunkiseutu on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Korisliiga ja muut pääsarjat jatkuvat pienin muutoksin, Eteläisellä alueella aikuisten harrastetoiminnassa, senioreiden SM-sarjoissa ja Unified-sarjoissa sarjatoiminta keskeytetään loppuvuodeksi.

13.10.2020 11:30 Korisliiga

Korisliigassa ja muissa koripallon pääsarjoissa katsojilta edellytetään jatkossa kasvomaskin käyttöä

Suomen Koripalloliitto on päättänyt tarkentaa ohjeistusta kasvomaskin käytöstä ottelutapahtumissa koronapandemian aikana.

Näytä lisää vastaavia