13.8.2024 10:02 Helsinki Seagullsin tulevan kauden ensimmäinen uusi ulkomaalaisvahvistus on yhdysvaltalainen takapelaaja Tevin Olison. 25-vuotias Olison on edustanut ammattilaisurallaan kahden viime kauden ajan englantilaisseura Bristol Flyersia.
Tevin Olison saapuu Helsinkiin Englannista.
- Tevin on isokokoinen, taitava ja hyvin liikkuva pelaaja, joka pystyy pelaamaan takakentällä useammassa eri roolissa. Hän on aktiivisuutensa ja ulottuvuutensa ansiosta myös varsin kyvykäs puolustuspäässä, päävalmentaja Vesa Vertio kommentoi seuran tiedotteessa.
Memphisistä kotoisin oleva 193-senttinen Olison pelasi yliopistourallaan kaksi kautta Cumberlandsin yliopistossa NAIA-sarjassa. Erinomaisena heittäjänä profiloitunut takapelaaja oli joukkueensa paras pistemies jälkimmäisellä kaudellaan 23 pisteellä ottelua kohden ja tämä oli myös koko sarjan kuudenneksi kovin tilastosaavutus kaudella 2020-21.
Vakuuttavat kaudet Cumberlandsin joukkueessa herättivät huomiota myös sarjatasoa ylemmissä yliopistoissa. Neljännen yliopistovuotensa Olison pääsi aloittamaan Ohiossa Youngstown Staten yliopistossa ja samalla hänen haaveensa päästä pelaamaan NCAA-tasolla vihdoin toteutui. Olison kuului läpi koko kauden joukkueensa avausviisikkoon ansaiten 34 ottelussa 12,6 pistettä, 4,4 levypalloa, 1,3 syöttöä ja 1,2 riistoa ottelua kohden.
Ensimmäisen ammattilaissopimuksensa Olison teki seuraavaksi kaudeksi Englantiin Bristol Flyersin joukkueeseen. Tulokaskaudellaan hän pääsi pelaamaan 38 ottelussa ansaiten 10,7 pistettä, 3 levypalloa ja 1,9 syöttöä keskiarvot ottelua kohden. Viime kaudella Olison nousi joukkueensa avausviisikkoon ja hän tilastoi 35 ottelussa 16,5 pistettä, 3,7 levypalloa, 3,1 syöttöä ja 1,3 riistoa ottelua kohden.
- Päävalmentaja Vertion kanssa käydyt keskustelut joukkueen tulevan kauden tavoitteista ja roolistani joukkueessa tekivät sopimuspäätökseni erittäin helpoksi. Uskon että pystyn auttamaan Seagullsia monella eri osa-alueella ja olen valmis tekemään töitä sen eteen, että joukkue saavuttaa jälleen menestyksekkään kauden, Olison kommentoi.
Helsinki Seagulls 2024-25: Timo Heinonen, Lenni Hervola, Shawn Hopkins, Tuukka Härsilä, Elias Leskinen, Lassi Nikkarinen, Henri Mennander, Tevin Olison (USA), René Rougeau (USA), Erik Sajantila ja Ricky Waxlax.
Uudenkaupungin Korihaiden kolmas ulkomaalaisvahvistus on yhdysvaltalainen Dravon Mangum. 24-vuotias laituri aloittaa Korisliigassa ammattilaisuransa valmistuttuaan Louisiana Techin yliopistosta.
Pitkän pelaajauransa taannoin päättänyt Jouko Järvinen vahvistaa alkavalla kaudella Korisliiga-paluun tekevän Tapiolan Hongan valmennusta.
Joensuulainen Korisliiga-joukkue Kataja Basket on tehnyt tällä erää viimeisen kiinnityksen uuteen kauteen valmistautuvaan kokoonpanoonsa. Yleispelaajan tonttia tulee täyttämään Helsinki Seagullsissa kaudella 2021-22 ammattilaisuransa aloittanut 27-vuotias yhdysvaltalainen Zaccheus Darko-Kelly.
Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen joukkuetta historiallisella mestaruuskaudella 2022-23 edustaneen 29-vuotiaan yhdysvaltalaisen Jeffrey Carrollin kanssa. Carroll valittiin kyseisellä kaudella Korisliigan vuoden ulkomaalaispelajaaksi ja hän oli mestaruusjoukkueessa isossa roolissa.
BC Nokia on tehnyt kaksi pelaajasopimusta. Uutena vahvistuksena Nokialle saapuu 24-vuotias Kyle Johnson, ja nokialaisille tuttu Elias Sauramo jatkaa sopimustaan hallitsevan Suomen mestarin kanssa.
Helsinki Seagullsin kokoonpanon tuorein kiinnitys on 23-vuotias yhdysvaltalainen Kalib Boone. Kyseessä on atleettisen ja erittäin ulottuvan 206-senttisen sentterin ensimmäinen ammattilaissopimus.
Leppävaaran Pyrinnön kasvatti Emil Uotila, 24, tuo Tapiolan Honkaan nuorta energiaa ja samalla Korisliiga-kokemusta KTP:stä, Kouvoista ja viimeiseksi Loimaan Bisonsista.
Korisliiga-joukkue Kataja Basket vahvistuu 24-vuotiaalla Naje Smithillä. 203-senttinen korinaluspelaaja teki ammattilaisdebyyttinsä viime kaudella Romanian pääsarjassa FC Arges Pitestin riveissä.
Tapiolan Hongan miesten joukkueen korinalusta vahvistuu 200-senttisellä Patrick Emilienillä. 4-5 pelipaikoilla viihtyvä Emielien valmistui Marylandin yliopistosta vuonna 2023 ja pelasi viime kaudella ensimmäisen ammattilaiskautensa Itävallassa.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Kaleb Warnerin kanssa. 29-vuotias laituri saapuu Uuteenkaupunkiin Hollannista, jossa Warner vietti edelliset viisi kautta.