22.5.2024 20:35 Perjantaina päättyvällä Korisliiga-kaudella pronssia voittanut ja samalla mitaliputkensa kuuteen kauteen kasvattanut Kauhajoen Karhu Basket on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. Oranssipaitoihin liittyvät kaksivuotisilla sopimuksilla Aamos Laavainen ja Kalle Koivunen.
Kalle Koivunen ja Aamos Laavainen pukevat ensi kaudella oranssin pelipaidan. Kuva: Karhu Basket
Aamos Laavainen on espoolaisen Tapiolan Hongan kasvatti. 204-senttinen Laavainen pelasi kaudella 2022-23 Hongassa Korisliigaa ja pelipaikkana oli sentteri. Kyseisellä kaudella Laavainen teki keskiarvoksi Hongassa 34 ottelussa 3,4 pistettä ja 1,8 levypalloa. Ennen tuota Korisliiga-kautta Laavainen pelasi Hongassa divari A:ta kahden kauden ajan. Laavainen on pelannut 40 maaottelua U16-, U18- ja U20-joukkueissa ja tehnyt niissä pisteitä neljän pinnan keskiarvolla.
Juuri päättyneen kauden Laavainen pelasi USA:aan NCAA yliopistosarjaa Fresno Pacificin joukkueessa. Sillä otteluita kertyi 28 kappaletta ja runsaan 12 minuutin peliajalla keskiarvoiksi tuli 2,1 pistettä ja 2,1 levyriä. Fresnossa pelasi Laavaisen lisäksi muitakin suomalaisia pelaajia, sillä kokoonpanossa olivat Eric Muhonen ja Alvar Peltoniemi.
- Myös Aamokselta löytyy kokemusta Korisliigasta, kun hän oli Hongassa. Sillä kaudella hän oli Hongan kapteeni, mikä kertoo siitä, että häneen luotetaan. Uskon, että hänestä kehittyy meille isonpään luottopelaaja seuraavien kausien aikana. Erittäin fiksu nuorimies. Puhuimme hänen kanssa jo viime kesänä, mutta silloin hän oli tehnyt päätöksen, että lähteen Yhdysvaltoihin pelaamaan. Nyt hän päätti palata Eurooppaan ja hän oli itse yhteydessä, sekä ilmoitta kiinnostuksensa tulla pelaamaan Kauhajoelle. On tosi tärkeä joukkueelle, että saamme mukaan pelaajia, joilla on näyttöhaluja. Tällaisia pelaajia pistäisi saada mukaan joka kaudelle, niin silloin saamme kokoonpanoon oikeanlaista muutosta, päävalmentaja Janne Koskimies kertoo seuran tiedotteessa.
- Erinomaisilla fiiliksillä tulen Kauhajoelle. Innolla odotan ensi kautta, upea päästä pelaamaan Karhufanien edessä, pelata jälleen yhdessä junnumaajoukkueista tuttujen Eemin, Oliverin ja Kallen kanssa sekä päästä mukaan loistavaan ja vaativaan valmennukseen. Itselläni on kova halu kehittyä pelaajana eteenpäin ja olen varma, että Karhubasket ympäristönä tulee tarjoamaan siihen erinomaiset mahdollisuudet. Tulen itse antamaan kaikkeni joukkueen menestyksen eteen ensi kaudella. Tavoitteena tietenkin pelata voittavaa koripalloa ja ottaa pelaajana seuraava kehitysaskel, Aamos Laavainen toivoo.
21-vuotias Kalle Koivunen siirtyy Kauhajoelle Lahdesta, jossa hän pelasi juuri päättyneen kauden 7,2 pisteen ja 1,3 levyrin keskiarvoilla Lahti Basketballin riveissä. Heittävä takamies Koivunen on Äänekosken Huiman kasvatti ja mittaa on 190 senttiä. Ennen ensimmäistä kautta Korisliigassa Koivunen pelasi kolme kautta divari A:ta Jyväskylässä JBA:n paidassa. Koivusella on pelattuna 34 nuorten maaottelua U16-, U18-ja U20-ikäluokissa. Niissä pisteitä on syntynyt 6,9 pisteen keskiarvolla.
- Kallen tilanne on hyvä, sillä hänellä on alla kokemusta Korisliigasta Lahdesta. Hän tuntee siten tason, millä pelataan ja uskon, että hän on meille hyödyllinen pelaaja, varsinkin jos pelaamme viisi ulkona systeemillä. Hän on dynaaminen pelaaja pystyen heittämään myös liikkeestä. Kalle ja Oliver pelaavat paikoilla kaksi sekä kolme, joten meillä on nyt noilla pelipaikoilla hyvät heittäjät ensi kauden joukkueessa. Isoimmat kehityskohteet ovat puolustuspäässä. Kalle treenaa kesän Jyväskylässä ja sitä kautta hän tulee olemaan ensi kaudella parempi puolustuksessa. Siihen varmasti keskitymme ensi kaudella Kauhajoella, Koskimies ennakoi.
- Erittäin hyvillä ja odottavaisilla fiiliksillä tulossa Kauhajoelle. Valmennus, organisaatio ja puitteet ovat huippuluokkaa, jonka takia koin, että Kauhajoki olisi paras ympäristö seuraavan stepin ottamiselle. Myös faneista olen kuullut paljon hyvää ja innolla odotankin jo ensi kauden alkua. Nähdään Areenalla! Koivunen summaa.
Kauhajoella on nyt Kalle Koivusen ja Aamos Laavaisen lisäksi pelaajasopimukset ensi kaudeksi Oliver Kandénin, Joona Hakamaan, Eemi Luukkosen ja Nate Pollardin kanssa. Valmennuksessa jatkavat tutut nimet Janne Koskimies, Risto-Matti Rousku ja Raimo Stefanov.
Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.
Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen heittävän takamiehen Giannis Chatzinikolasin kanssa. Lisäksi seura on purkanut toisen ulkomaalaisvahvistuksen Justice Smithin sopimuksen.
Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman tuntevan Mainoslahjaverkkokaupan kanssa. Lisäksi yhteistyö näyttäytyy vahvasti Koripalloliiton virallisessa verkkokaupassa BasketShop.fi:ssä.
Päävalmentaja Aapo Heinonen antaa jälleen kahdelle juniorilupaukselle tilaisuuden kokeilla siipiään miesten Korisliiga-kentillä.
Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.
Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.
Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.