16.9.2004 Miesten SM-Koriksessa pelaava Uudenkaupungin Korihait on tehnyt sopimuksen alkavaksi kaudeksi amerikkalaisen keskushyökkääjän James Reavesin kanssa. 203-senttinen ja 114-kiloinen Reaves siirtyy Korihaihin NCAA I divisioonan Niagaran joukkueesta.
Viime kaudella James Reaves merkautti Niagaran joukkueessa keskimäärin 11,6 pistettä ja repi 9,6 levypalloa. Kovana puolustajana tunnettu Reaves torjui lisäksi 1,4 kertaa, riisti pallon 1,4 kertaa ja antoi 1,5 koriinjohtanutta syöttöä ottelua kohden.
Reavesin johdolla Niagaran joukkue voitti viime kaudella USA:n korkeimmassa yliopistosarjassa 68,8 prosenttia otteluistaan. Urheilullinen ja vahva James Reaves pystyy pelaamaan sentterin lisäksi myös kauempana korista.
- Uskon James Reavesin auttavan meitä levypalloissa ja toimimaan puolustuksen lukkona, mietti Korihaiden päävalmentaja Gerald Lee uutta vahvistustaan.
- Hänen levypallopelaamisensa ja torjuntakykynsä ovat vakuuttavat, Lee lisäsi.
- Joukkueen koostumus näyttää nyt hyvältä: löytyy nopeutta, taitoa ja levypallovoimaa. Jokainen pelaaja pääsee nyt pelaamaan sitä pelipaikkaa, missä on parhaimmillaan.
Ennen Reavesia Korihait on kiinnittänyt tulevan kauden joukkueeseensa Johannes Ankelon, saksalaisen Robin Greyn, Mikko Jalosen, Pasi Kauhan, Mika Pitkärannan, Heikki Saariston, Juho Terhon ja Marko Vehniäinen sekä amerikkalaisen Dondrell Whitmoren. Joukkue täydentyy seuran omilla junioreilla.
Miesten SM-Koris käynnistyy 9.-10.10. Viikkoa ennen (2.-3.10.) pelataan Suomen Cupin Semi Final Four –turnaukset Kouvolassa, Lahdessa, Kotkassa ja Espoossa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.