8.5.2023 12:15 Tampereen Pyrintö saa ensi kaudeksi kovan ja erityisen mieluisan paluumuuttajan, kun seuraikoni Antero Lehto palaa kasvattajaseuraansa 1+1-mallisella sopimuksella.
Antero Lehto nähtiin edellisen kerran Pyrinnön paidassa kaudella 2019-20. Kuva: Ville Vuorinen
- Joukkueen rakentaminen kohti kautta 2023-2024 on alkanut. On ilo julkistaa ensimmäisenä seuraikonin paluu. Tulevalle kaudelle rakennamme joukkueen, joka tavoittelee sarjan kärkitiloja, kertoo Pyrinnön toiminnanjohtaja Elisa Hakanen seuran tiedotteessa.
Antero Lehto on pelannut Korisliigaa peräti 23 pelikaudella (näistä 19 Pyrinnössä) ja on saavuttanut sinä aikana kolme SM-kultamitalia, yhden hopean ja pronssin. Lisäksi palkintokaapissa on yksi Suomen cupin voitto. Lehto on valittu Korisliigan vuoden pelaajaksi (2014), vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi kahdesti (2004 ja 2014) sekä vuoden puolustuspelaajaksi (2012). Susijengin mukana Lehto on pelannut Bilbaon MM-kisoissa (2014) ja kansainvälistä kokemusta on myös Italian A-liigasta Varesen riveistä (2014).
Vuonna 1984 syntynyt Antero Lehto on edelleen kovassa kunnossa. Vuodesta toiseen kapteeni Lehto on auttanut joukkuettaan 27-30 min/peli ja nakuttanut tasaisesti yli 10 pisteen keskiarvolla, niin myös kolmena viime kautena BC Nokian riveissä.
- Ei ole itsestään selvää tässä vaiheessa uraa, vaikka pelihaluja olisi itsellä kuinka paljon, että jotkut muutkin haluaa, että jatkat pelaamista, Lehto pohtii.
- Tämä on minulle todella mieluisa kotiin paluu ja olen enemmän kuin kiitollinen omalle kasvattajaseuralle, että he halusivat minut takaisin ja kiinnittivät minut ensi kauden joukkueeseen.
Myös Pyrinnön päävalmentaja Miikka Sopanen on mielissään.
- Anteron myötä saamme kentälle lisää osaamista ja kokemusta, ja koppiin lisää johtajuutta ja esimerkkiä. Arvokas pelaaja joukkueelle siis tämä nuori Lehto.
Pyrinnöllä on kautta 2023-2024 koskeva sopimus viiden pelaajan kanssa, joista Antero Lehdon ja Valtteri Leppäsen sopimukset on julkaistu. Pyrinnön valmentajina toimivat Miikka Sopanen, Tero Vasell ja Santeri Liljeberg.
Monitoimijatalo Wintterin avajaiset päättyivät kovasta yrityksestä huolimatta isäntien tappioon. Miesten Korisliigassa pelattiin kolme ylemmän ja yksi alemman jatkosarjan ottelu.
Korisliigan kaksi pirkanmaalaisjoukkuetta ovat kumpikin kiinni viimeisissä playoff-paikoissa, vaikka toinen joutui tänään tyytymään tappioon.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa loistivat tänään maajoukkueesta palanneet pelaajat. Alemmassa jatkosarjassa ratkottiin pudotuspelipaikkojen kohtaloa.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Helsinki Seagulls ja Kataja Basket voittivat omat ottelunsa, kun taas alemmassa KTP-Basket pesi Tapiolan Hongan revanssikohtaamisessa.
Hurjassa vireessä alemmassa jatkosarjassa ollut KTP-Basket dominoi levyjä ja vei yhden jaksoista peräti 20 pisteellä.
Perjantai-iltana Espoo Metro Areenassa kiehuu, kun Susijengi kohtaa EM-karsintojen päätösottelussaan Euroopan rankingin #1 joukkue Serbian yli 5500 katsojan edessä. Perjantaina nähdään kentällä myös yksi susidebyytti, kun viime kaudet Korihaiden korinalustoja dominoinut Sipoon Hukkabasketin kasvatti Mikael Aalto, 208 cm ja 30 vuotta, juoksee parketille koko uransa ensimmäisessä maaottelussa.
”Hurja-Hannes” jyrää taas. Hannes Pöllä, 211 cm ja 26 vuotta, joutui kaksi vuotta sitten jättämään Korisliiga-kentät pitkäksi aikaa loukkaantumisen ja pitkän kuntoutuksen vuoksi. Tällä kaudella Pöllä on päässyt keräämään pitkän kuntoutuksen satoa ja osoittanut koripalloilevalle Suomelle olevansa täsmälleen sellainen kansainväliset mitat täyttävä iso, jollaista hänestä juniorivuosina uumoiltiin.
Susijengin pitkäaikainen heittokone ja Korisliigan pistetilaston kotimainen kärkimies Topias Palmi, 196 cm ja 30 vuotta, siirtyy loppukauden kattavalla sopimuksella Tampereen Pyrinnöstä Italian kakkosliigaa (Serie A2) pelaavaan Real Sebastiani Rietiin, joka kamppailee noususta Italian liigaan.
Tampereen Pyrintö haki pisteitä Kouvolasta miesten Korisliigan viimeisessä ottelussa ennen helmikuun maajoukkuetaukoa.
Miesten Korisliigassa pelattiin viiden ottelun ilta, jossa pisteitä veivät Salon Vilpas, Korihait, Helsinki Seagulls, KTP-Basket ja BC Nokia.