Antti Heinonen palasi kentille

5.2.2004 Viimeisen puolentoista vuoden ajan akillesjänne- ja takareisivaivoista kärsinyt Antti Heinonen, 32, palasi SM-parketeille keskiviikon sarjakierroksella. Heinosen paperit siirrettiin ennen siirtorajan umpeutumista Pussihukkiin. Keskiviikon PuHu-debyytissään hän teki viisi pistettä.

Antti Heinonen edusti kaudet 1998-03 karkkilalaista Team Componentaa. Viime kaudella Heinonen pystyi pelaamaan vain kahdeksan ottelua, joissa hän teki keskimäärin 9,0 pistettä. Hän kävi syksyllä operoitavana ja on pikkuhiljaa harjoitellut ”hukkalauman” kanssa itsensä takaisin pelikuntoon.  

Helsinkiläisseura Wartti Basketissa koripallo-oppinsa saaneelle Heinoselle tämä pelikausi on jo miehen 15. SM-tasolla. Hän on edustanut Componentan ja PuHu:n lisäksi Helsingin NMKY:tä sekä Forssan Koripoikia. Tilastollisesti parhaan kautensa 196-senttinen Heinonen pelasi Componentassa 2000-01, jolloin laiturin tonteilla viihtyvä Heinonen nakutti keskiarvokseen 14,0 pistettä ja otti 4,1 levypalloa.  

Heinonen on Suomen mestari vuosimallia 1989 ja 1992, jolloin hänen kaulaansa ripustettiin kultaiset SM-mitalit HNMKY:n pelaajana. Yhtymäkohta Pussihukkiin löytyykin kyseisiltä HNMKY-vuosilta. PuHu:n nykyinen päävalmentaja Tomi Kaminen pelasi tuolloin HNMKY:ssä yhdessä Heinosen kanssa.  

Keskiviikon ottelussa Heinonen pelasi 15 minuuttia, kun PuHu haki arvokkaan vierasvoiton Namika Lahdesta loppuluvuin 95-85. Pelaamattomuus näkyi, mutta Kaminen kuvaili Heinosen panosta ”arvokkaaksi”, vaikka virhetili tulikin täyteen.  

- Pelirytmin löytymiseen menee tietenkin aikaa. Antti (Heinonen) on kuitenkin niin kokenut ja fiksu pelaaja, että hän pystyy oikealla sijoittumiselle ja pelinlukemisella peittämään pelaamattomuuttaan. Hänestä tulee olemaan meille paljon apua. Heinonen pystyy puolustamaan isoja ja pienempiä pelaajia ja hän tuo joukkueeseen juuri sitä mitä tarvitsemme eli kokemusta, myhäili tyytyväinen Kaminen.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/

Asiat

 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 13:28 Korisliiga

LoKoKo Bisons ry:lle varoitus

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

Näytä lisää vastaavia