Cedric Latimer palaa Lahteen

25.7.2012 20:47 Korisliiga-joukkue Namika Lahti on solminut ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen laituri Cedric Latimerin kanssa. 24-vuotias ja 198-senttinen palaa takaisin Lahteen vietettyään viime kauden kasvattajaseuransa UU-Korihaiden riveissä. Ensimmäiseksi amerikkalaisvahvistuksekseen Lahti on värvännyt Saksasta siirtyvän Jordan Hasquetin.

Viime kaudella Korihaiden paidassa saalistanut, nuorten maajoukkueista tuttu Cedric Latimer on solminut yksivuotisen sopimuksen Namika Lahden kanssa.

Latimer pelasi Lahdessa kaudella 2010-10 palattuaan Yhdysvalloista koti-Suomeen ja tuli palkituksi Korisliigan vuoden tulokkaana. Kuvat: Kai Kilappa & Francois Perthuis.

Tasaisen varmaa ja vakuuttavaa työtä Suomen parketeilla aiempina kausina tehnyt Cedric Latimer kirjautti viime kaudelta 12,5 pisteen ja 5,4 levypallon ottelukohtaiset keskiarvot.

Latimer pelasi vuosina 2006-10 yliopistokoripalloa Yhdysvalloissa Santa Claran ja St. Francisin joukkueissa. Yhdysvalloissa vietettyjen vuosien jälkeen Korisliigaan ja Namika Lahteen siirtynyt Latimer palkittiin ensimmäisellä kaudellaan Korisliigan vuoden tulokkaaksi.

Namika Lahden tuore päävalmentaja Palviainen on luonnollisesti tyytyväinen saadessaan tutun paluumuuttajan takaisin.

- On erittäin hienoa, että Cedric päätti valita monista vaihtoehdoista huolimatta Lahden. Hyvä homma, että saadaan yleisön suosiossa ollut tuttu pelaaja takaisin.

Urallaan 36 nuorten maaottelua Suom-paidassa pelanneen Latimerin paluun myötä joukkue saa lisää urheilullisuutta ja kokoa sekä antaa Palviaiselle lisää pohdittavaa tulevien amerikkalaispelaajien pelipaikkojen muodossa.

- Cedric tulee pelaamaan ison ja pienen laitapelaajan paikalla ja antaa toki paljon uusia mahdollisuuksia peluutukseen ja kokoonpanoon. 

Jordan Hasquet lahtelaisten amerikkalaisavaus

Rinnalleen Latimer saa ainakin Jordan Hasquetin. Vuoden mittaisen sopimuksen solminut 27-vuotias ja 206-senttinen Hasquet siirtyy Suomen Saksan Bundesliigasta.

Bundesliigassa Hasquet merkkautti viime kaudella Phoenix Hagenin riveissä pelaamissaan 32 ottelussa keskimäärin 9,3 pistettä ja 3,2 levypalloa 20 minuutissa.

Palviainen uskoo vahvarakenteisen pelaajan soveltuvan hyvin Korisliigaa.

- Uskon, että Jordan pystyy Korisliigassa tekemään monipuolisemmin asioita kuin Saksassa. Hagenissa Jordan oli enemmän roolipelaajana. Hän on erittäin monipuolinen iso laitayökkääjä ja on tunnettu hyvänä heittäjänä, puolustajana sekä joukkuepelaajana

Ennen Saksan Bundesliigaan siirtymistä Hasquet ennätti yliopiston jälkeen pelata täyden kauden Sveitsissä. Sveitsissä Jordan johdatti joukkueensa liigan semifinaaleihin sekä cup-mestaruuteen kirjauttaen ottelukohtaisiksi tilastoikseen 10,8 pistettä ja 4,1 levypalloa varsin hyvin tarkkuuksin.

Latimerin ja Hasquetin ohella Namika Lahdella on ensi kaudesta Otto Aallon, Aleksi Alasen, Sebastian Bookerin, Valtteri Mäkäläisen, Jimi Koskinen sekä kokeneen Roope Suonion kanssa.

 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

Näytä lisää vastaavia