17.8.2009 23:00 Hallitseva miesten koripallon Suomen mestari Namika Lahti on kiinnittänyt riveihinsä toisen amerikkalaisvahvistuksen tulevalle liigakaudelle. 196-senttinen, 29-vuotias Chris Woods siirtyy Lahteen Hollannista.

Kokenut Woods on pelannut Hollannin lisäksi Sveitsin, Islannin, Saksan ja Itävallan sarjoissa. Woods tunnetaan erinomaisena puolustus- ja levypallopelaajana. Viime kaudella mies pelasi Hollannissa 30 ottelua keskiarvoinaan 7,5 pistettä ja 4,8 levypalloa.
Woodsin korintekovoimasta kertoo kausi 2005-06, jolloin Hollannin sarjassa syntyi keskiarvoiksi 23 pistettä ottelua kohti.
- Saamme Woodsista hyvän pelaajan joukkueeseemme. Mies on nöyrä työntekijä molemmissa päissä kenttää, Lahden päävalmentaja Sami Toiviainen kommentoi.
Namika Lahden riveissä pelaavat Korisliigaa kaudella 2009/10 Chris Woods, Tyrone Riley, Ilkka Vuori, Ville Vesala, Roope Suonio, Jari Vanttaja, Pasi Pekkola sekä Olli Kaunomäki.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.