10.12.2008 Helsinkiläisjoukkue ToPon paidassa nähdään keskiviikon Korisliiga-kierroksella uusi pelaaja, kun Porvoon Tarmossa pelannut E.J. Drayton liittyy joukkueen riveihin. Drayton on edustuskelpoinen myös sunnuntaina pelattavassa Suomen cup –finaalissa.
202-senttinen Drayton pelasi Tarmon paidassa kahdeksan ottelua pistekeskiarvolla 18,5. Levypalloja hän otti keskimäärin 9,4 ottelua kohden.
- Hän oli vapaana lähdettyään Tarmosta ja on treenannut meidän kanssamme. Pelilupa on kunnossa ja hänet nähdään kokoonpanossa jo keskiviikkona. Mihinkään isoon rooliin häntä ei tietenkään heti laiteta, mutta hän on auttamassa meitä tämän viikon. Hän on pelikelpoinen myös cupin finaalissa, ToPo-luotsi Tomi Kaminen kertoo seuran nettisivuilla.
- Alustavasti olemme sopineet, että hän on meillä tämän viikon ja sitten joulutauon aikana katsomme uudelleen mahdollista jatkoa, jatkaa Kaminen.
ToPo on pelannut viime viikot kahdella ulkomaalaisvahvistuksella, kun Robert Eppsin koeaika ei tuottanut miehen sopimukselle jatkoa. Drayton lisäksi ToPolla on riveissään amerikkalaispelurit James Allen ja Isaac Spencer.
ToPo kohtaa keskiviikon liigakierroksella Tampereen Pyrinnön kotonaan. Sunnuntaina helsinkiläiset mittelevät Lappeenrannan NMKY:n kanssa Suomen cupin mestaruudesta Vantaan Energia Areenalla pelattavassa finaalissa.
Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.
Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen heittävän takamiehen Giannis Chatzinikolasin kanssa. Lisäksi seura on purkanut toisen ulkomaalaisvahvistuksen Justice Smithin sopimuksen.
Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman tuntevan Mainoslahjaverkkokaupan kanssa. Lisäksi yhteistyö näyttäytyy vahvasti Koripalloliiton virallisessa verkkokaupassa BasketShop.fi:ssä.
Päävalmentaja Aapo Heinonen antaa jälleen kahdelle juniorilupaukselle tilaisuuden kokeilla siipiään miesten Korisliiga-kentillä.
Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.
Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.
Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.