FoA:lle merkittäviä jatkosopimuksia, Ella Salminen pysyy Forssassa

17.8.2020 08:04 Forssan Alku ja Ella Salminen solmivat vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Tuleva kausi on 185-senttiselle Salmiselle kolmas Alussa. Lisäksi viime kauden tehopelaajiin kuulunut Keondria Calloway jatkaa seurassa.

22-vuotias Ella Salminen on vasta myöhemmällä iällä murtautunut maajoukkuetoimintaan. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

Kauden 2018-19 päätteeksi Salminen valittiin naisten Korisliigan vuoden tulokkaaksi. Tampereen Pyrinnön kasvatti on pelannut naisten pääsarjassa 54 ottelua 6 pisteen ja 4 levypallon keskiarvolla. 

– Pitkään mietin, mikä olisi minulle sopiva ratkaisu. Lopulta tulin siihen tulokseen, että Alulla on tarjota minulle paras paketti. Saamme kokoon tosi hyvän porukan ja näen, että minulla on mahdollisuus taas kehittyä ja mennä eteenpäin. Haluan tehdä tätä juttua tulevaisuuden kautta, Salminen kommentoi Forssan Lehdessä.

– Uskon, että meillä on hyvä ja taitava nippu, joka pelaa vauhdikasta korista ja josta saadaan sen koko potentiaali irti. Odotan, että joukkueen hyvä fiilis näkyy katsomoon saakka, aina loppuun asti tsemppaava Salminen avaa.

Salminen on pelannut uransa aikana kuusi haastajamaajoukkueen ottelua ja kuulunut tiiviisti naisten maajoukkueen leiriryhmään.

– Treenasin kesän maajoukkueen mukana Suomen parhaiden pelaajien kanssa. Sen jälkeen tehnyt paljon yksi vastaan yksi -treeniä Anniina Äijäsen kanssa ja harjoitellut täällä Tampereella Setumo Bodiben valmennuksessa. Olen myös parantanut kesän mittaan fysiikkaani.

– Uskon, että olen alkavalla kaudella isompi uhka vastustajalle korin lähellä ja myös ulkona. Aion hyödyntää hiomiani liikkeitä korin alla ja nostaa pallot aiempaa tarkemmin koriin, Salminen päättää.

Keondria Calloway saapui Alkuun kesken viime kauden ja kerkesi pelata joukkueessa 10 ottelua ennen kauden päättymistä. 2-3-paikoilla viihtyvä amerikkalainen tilastoi keskiarvoikseen 16,6 pistettä ja 3,1 levypalloa.

Joukkueen manageri Jyrki Tulander on tyytyväinen tutun pelaajan paluusta.

– Hän oli aluksi ujo, mutta paransi kun pelaajat tulivat tutuiksi. Keke on myös hyvä puolustaja. Jalat liikkuvat niin hyvin, että hän pystyy puolustamaan itseään pienempiäkin pelaajia. Kaikki viime kauden pelaajat halusivat hänet takaisin joukkueeseen.

FoA:lla on ensi kaudeksi sopimuksen Salmisen ja Callowayn lisäksi Petra Noposen, Anni Mäkitalon, Jenna Toivosen, Mia Loydin, Olivia Latvan, Emilia Kilpisen ja Fiia Hellstenin kanssa. Joukkueen päävalmentajana aloittaa Aleksi Suominen.

 
3.9.2025 18:42 Naisten Korisliiga

Hongan joukkue valmis kauteen Maija Kuisman sopimuksen myötä

Kuisma tuo kokemusta nuoreen ja uudistuneeseen Honkaan.

3.9.2025 12:55 Naisten Korisliiga

Macé, Määttänen, Tuomisto ja Salovaara jatkavat EBT:n riveissä

Naisten Korisliigaan valmistautuva EBT julkaisi lisää sopimuksia, kun joukkueen luottopelaajiin viime kaudellakin kuuluneet pelaajat jatkavat joukkueessa.

2.9.2025 18:35 Naisten Korisliiga

EBT:lle tukku sopimuksia

Nicole Ogun, Aada Pekkalainen ja Esther Arial jatkavat ensi kaudella EBT:n riveissä. Uutena pelaajana joukkueeseen liittyy Niina Rokolampi.

30.8.2025 15:48 Naisten Korisliiga

Olivia Carpelan ja Minttu Sydänmaanlakka täydentävät Kouvottarien rinkiä

Kouvottaret on solminut 1-vuotiset pelaajasopimukset Kouvot kasvattien Olivia Carpelanin ja Minttu Sydänmaanlakan kanssa. Carpelanille tuleva kausi tulee olemaan kolmas Kouvottarien paidassa. Sydänmaanlakalle kausi on ensimmäinen Kouvottarien matkassa.

28.8.2025 18:21 Naisten Korisliiga

Laila Lawrence ja Unique Drake vahvistavat BC Nokiaa Naisten Korisliigassa

BC Nokia Naiset on solminut pelaajasopimukset yhdysvaltalaisten Laila Lawrencen ja Unique Draken kanssa kaudelle 2025–2026.

22.8.2025 11:02 Naisten Korisliiga

Jaatinen ja Kangas Vedon väreihin

Vimpelin Vedon joukkue vahvistuu Pihla Jaatisella ja Silja Kankaalla.

21.8.2025 12:14 Naisten Korisliiga

Nurminen ja Mäkelä vahvistavat Tapiolan Honkaa

Mette Nurminen ja Chalina Mäkelä lähtevät ottamaan seuraavia askeleita urillaan Tapiolan Hongan Naisten Korislliigajoukkueen mukana.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

6.8.2025 07:47 Naisten Korisliiga

Jeanae Terry vahvistaa Vetoa

Vimpelin Veto on tehnyt sopimuksen viime vuonna Kosovon Superliigaa pelanneen yhdysvaltalaispelaaja Jeanae Terryn kanssa.

6.8.2025 07:38 Naisten Korisliiga

Henriikka Vähäuskille jatkosopimus Kouvottarien kanssa

Kouvottaret on solminut 1-vuotisen pelaajasopimuksen Kouvojen kasvatin Henriikka Vähäuskin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Henriikalle seitsemäs Naisten Korisliigassa Kouvottarien paidassa.

Näytä lisää vastaavia