19.3.2008 Vuodesta 1985 yhtäjaksoisesti naisten koripallon SM-sarjassa pelanneen Forssan Alun peräkkäisten pääsarjakausien putki saa jatkoa. Kahdeksankertainen Suomen mestari FoA varmisti sarjapaikkansa kukistamalla SM-karsinnan viimeisessä ottelussa Joensuun Katajan 75-65.
Kataja voitti paras kolmesta –menetelmällä pelatun karsinnan ensimmäisen ottelun Forssassa, mutta hävisi kaksi seuraavaa.
Keskiviikkona Alun tehonaiset olivat Megan Griffith, Amber Cunningham ja Jamie Hawkins. Kolmikko kokosi yhteensä 53 pistettä. Aliisa Kivistö osallistui korintekotalkoisiin yhdeksällä ja Riina Ylinen kahdeksalla pisteellä.
FoA aloitti ratkaisevan karsintaottelun tyrmäävästi vieden ensimmäiset minuutit nimiinsä 18-2. Parhaimmillaan forssalaisten johto käväisi 20 pisteessä.
Katajan parhaaksi nousi 18 pistettä heittänyt Tiina Aaltonen.
Vaikka Katajalle ei SM-sarjaovi auennutkaan, oli joensuulaisten kausi menestys. Kataja hävisi naisten I divisioonassa vain yhden ottelun, sarjan voittaneelle ja suoran SM-nousun lunastaneelle Orimattilan Jymylle.
SM-sarjasta ei pudonnut tällä kaudella yhtään joukkuetta. Kun Orimattila nousi, nousee mestaruussarjajoukkueiden määrä ensi kaudeksi yhdellä eli kymmeneen.
Naisten SM-karsinnan ottelutulokset ja tilastot löytyvät Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.
Naisten Korisliiga jatkui sunnuntaina yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Hongan kustannuksella jatkoajan jälkeen 91-82.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA juhlisti Märsky-päivää voittamalla kotikentällään EBT:n 79-66.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.
Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.
Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.