19.2.2007 Korisliigassa toisena oleva Espoon Honka ja yhdysvaltalaispelaaja Monte Cummings, 30, ovat solmineet kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Viime viikot loukkaantuneena ollut Cummings palannee Hongan vahvuuteen keskiviikkona sarjan kärkikamppailuun Joensuun Katajaa vastaan.
- Tämä on meille erinomainen asia, sillä pääsemme rakentamaan ensi kautta jo hyvissä ajoin. Kokenut ja urheilullinen Cummings on hyvä peruskivi tulevien kausien joukkueisiimme, sanoo Espoon Hongan toimitusjohtaja Eero Saarinen.
Toista kauttaan Hongassa pelaava Cummings on joutunut olemaan kuusi viimeistä ottelua sivussa reisivamman takia. Kimmoisa laitahyökkääjä palannee tositoimiin keskiviikkona, kun Honka kohtaa kotonaan kärkijoukkue Joensuun Katajan.
Pitkän linjan koripallomies Saarinen näkee 193-senttisen Cummingsin hyvänä roolimallina nuorille, sekä näyttävällä pelityylillään myös lajin mainiona markkinoijana suuren yleisön suuntaan.
- Jo pitkään Suomen kentillä viihtynyt Cummings edustaa pelaajatyypiltään nimenomaan nykykoripalloa. Hänellä on erinomaiset fyysiset ominaisuudet ja hän elää joka solullaan pelissä, kehuu Saarinen.
Cummings on pelannut tällä kaudella liigaa 18,2 pisteen ja 3,7 levypallon keskiarvolla. Hänen kahden pisteen heittoprosenttinsa 62,9 on liigan kolmanneksi kovin. Edellä ovat seurakaveri Matt Williams (64,4) ja Tampereen Pyrinnön Dennis Harrison (64,8).
- Monipuolisen Cummingsin yksi iso vahvuus on suoritusvarmuus, sanoo Saarinen.
Jatkossa Espoossa etsitään uusia kykyjä myös koripallolukion mallilla Petteri Koposen jalanjäljille. Malmin Super-Pantterien kasvatti Koponen pelasi ensimmäiset ottelunsa Hongan edustusjoukkueessa jo 16-vuotiaana. Nykyisin 18-vuotias Koponen tuli äskettäin valituksi Memphisissä huhtikuussa pelattavaan Nike Hoop Summit -otteluun.
- Koripallolukion ajatus on viety Pohjois-Tapiolan ja Etelä-Tapiolan yhteiskouluihin, joihin lajin talentit pyritään sijoittamaan. Hongassa on jo olemassa hyvä järjestelmä junioreista edustusjoukkueeseen, mutta aloitamme nyt systemaattisen toiminnan yhä nuoremmista pelaajista alkaen, lupaa Saarinen.
Koripallolukion oppilaat ovat pääosin vuonna 1991 syntyneitä.
- Näistä pojista 1-5 lahjakkainta pääsee jo ensi kaudella mukaan edustusjoukkueen aamuharjoituksiin. Heille tarjotaan edustusjoukkueen sateenvarjon alla siis jo varsin nuorena malli siitä, millaista koripallo Suomen huipulla on, sanoo Hongan toimitusjohtaja Eero Saarinen.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.
Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen heittävän takamiehen Giannis Chatzinikolasin kanssa. Lisäksi seura on purkanut toisen ulkomaalaisvahvistuksen Justice Smithin sopimuksen.
Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman tuntevan Mainoslahjaverkkokaupan kanssa. Lisäksi yhteistyö näyttäytyy vahvasti Koripalloliiton virallisessa verkkokaupassa BasketShop.fi:ssä.
Päävalmentaja Aapo Heinonen antaa jälleen kahdelle juniorilupaukselle tilaisuuden kokeilla siipiään miesten Korisliiga-kentillä.
Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.
Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.
Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.
Helsinki Seagulls on solminut tulevan kauden mittaisen pelaajasopimuksen kanadalaisen Adong Makuoin kanssa. 25-vuotias sentteri edusti viime kesänä Kanadan CEBL-sarjan Saskatchewan Rattlersia ja syksyllä kosovolaisseura KB Pejan joukkuetta.