28.1.2012 Jyväskyläläinen HoNsU joutui lauantai-iltapäivänä tiukoille naisten SM-sarjan jumbojoukkue Keravan Energia Teamin kanssa, mutta onnistui pakenemaan Killan Koululta 76–79 (35–37, 71–71)-voitto mukanaan. Muut lauantain voitot hakivat Äänekosken Huima ja Forssan Alku.

Minna Sten nakutti ratkaisevia koreja HoNsUlle lauantaina.

Vanessa House kuului Forssan Alun ratkaisijoihin Kisahallissa. Kuvat: Francois Perthuis.
HoNsUlla oli voitto hyppysissään jo varsinaisen peliajan viimeisillä hetkillä, mutta hurjan ottelun pelannut Sanna Helenius säkitti kolmosellaan tilanteeksi 71–71 summerin soidessa. Keravalaiset johtivat jatkoajalla pistein 76–73, kunnes Minna Sten johti neljällä perättäispisteellään HoNsUn 76–77-johtoon. Titta-Riina Lepistö viimeisteli lopulta HoNsUn voittoluvuiksi 76–79 (35–37, 71–71).
Jyväskyläläisjoukkueen tehokkaimmat olivat Charlee Underwood (21/11/3 syöttöä), Titta-Riina Lepistö (17/5) ja Anni Kärkkäinen (15/4/3 riistoa). Kentän tähtenä luisti Keravan Sanna Helenius, joka mätti huikeat 36 pistettä (kakkoset 9/13, kolmoset 5/6, vapaaheitot 3/6) sekä repi yhdeksän levypalloa. Lisäksi Keravalta kunnostautui Centhya Hart (11/21/3 syöttöä).
HoNsU on voittanut kuusi ja hävinnyt 12 ottelua. Keravan Energia Team on voittanut 18 ottelustaan yhden.
Äänekosken Huima palasi voittokantaan Suomen Cupin finaalissa koetun pettymyksen jälkeen. Huima pesi kotikentällään Espoo Teamin pistein 79–67 (37–31).
Espoo Team roikkui äänekoskelaisten kannoilla kolmannen jakson alkuun tilanteeseen 39–35-asti. Sen jälkeen Salla Viitanen, Patrice Holmes ja Madina Ali johtivat hetkessä Huiman yli kymmenen pisteen johtoon, joka säilyi loppuun asti.
Huimaa johdattivat Madina Ali (21/13/7 syöttöä), Salla Viitanen (21/0) ja Patrice Holmes (14/7/6 syöttöä/2 blokkia). Espoo Teamista kyydissä pysyivät Annika Holopainen (14/8), Venlakaisa Hölttä (14/2) ja Evita Iiskola (13/4).
Huima jatkaa sarjakakkosena 13 voitolla ja viidellä tappiolla. Espoo Team on voittanut seitsemän ja hävinnyt 11 ottelua.
Helsinkiläinen ToPo esiintyi lauantaina pirteästi kotikentällään Forssan Alkua vastaan. Tappiokierteessä olleen ToPon puristus ei kuitenkaan riittänyt loppuun asti.
Ottelu oli tasoissa tilanteessa 66–66 kaksi minuuttia ennen loppua, kunnes Alun Siarre Evans johti joukkueensa karkuteille perättäisillä kolmosillaan. Alku voitti ottelun 71–78 (36–31).
Meriem Eerikinharju nakutti ToPolle 21 pistettä. Alun voittoa rummuttivat ahkerimmin Siarre Evans (33/14/4 riistoa) ja Vanessa House (19/4).
Forssan Alku on voittanut kymmenen ja hävinnyt kahdeksan ottelua. ToPo on voittanut viidesti ja hävinnyt 13 kertaa.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Voittoihin ylsivät Pyrintö ja Tapiolan Honka.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Illan voittajia olivat EBT, PeKa ja ViVe.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi paikallispelissä ToPo:n 81-70.
Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen BC Nokian 75-71.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittajiksi ylsivät PeKa, Pyrintö, Honka ja ViVe.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.
Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.