Jones, Keskevaari, Salo ja Kaikko naisten 1-divisioonajoukkue Team Lemkemiin

12.7.2024 09:13 Lahti Basketball Junioreiden naisten 1-divisioonajoukkue Team Lemkem on tehnyt yksivuotiset sopimukset Jasmina Jonesin, Anna Salon, Sandra Keskevaarin ja Karoliina Kaikon kanssa.

Kuva: Tomin urheilukuvat / Tomi Saarivirta

Team Lemkemin kokoonpano tulevalle kaudelle muuttuu voimakkaasti. Monet viimekausien runkopelaajat lähtevät eteenpäin uusien haasteiden pariin niin urheilussa kuin myös opiskeluissa. Tämä laittoi valmennuksen uuden eteen ja uusia pelaajia on yritetty rekrytoida jatkuvuuden varmistamiseksi.

– Toki uusia nuoria nostetaan joitakin joukkueeseen mukaan, mutta tahtotila oli saada perus pelaajarunko muodostettua aikuispelaajista, jota täydennetään sitten nuorista motivoituneista pelureista. Ihan helppoa tämä ei ole ollut, mutta olemme yrittäneet rakentaa kokonaisuutta pienin askelin niin, että voisimme kilpailla myös tulevalla kaudella uskottavasti. Hyvä asia on se, että valmennustiimi säilyy lähes ennallaan. Yhteistyömme on hioutunut vuosi vuodelta paremmaksi ja pystymme avoimesti haastamaan toisiamme hyvän lopputuloksen takaamiseksi, joukkueen päävalmentaja Kristian Lampén kertoo joukkueen kasaamisesta.

Team Lemkem on solminut sopimukset neljän pelaajan kanssa, joita päävalmentaja Lampén kommentoi seuraavasti:

Anna Salo
– Hienoa saada Anna takaisin muutaman välivuoden jälkeen korisparketeille. Forssassa koriskoulunsa käyneenä, Anna on loistava lisä meidän sisäpelaajien rotaatioon. Annan hyvä pelisilmä, pehmeät kädet ja uskottava heitto viivan takaa sekä levypallopelaaminen tuo lisää monipuolisuutta hyökkäys- että puolustuspelaamiseemme.

Jasmin ”Jasu” Jones
– Jasu on meille selkeä vahvistus tulevalle kaudelle. Jasu on hakenut parin viimekauden aikana kokemusta ulkomaan kentiltä ja on taas kokeneempi ja valmiimpi pelaajana. Jasun halu asettua aloilleen kotikaupunkiin ainakin hetkeksi, on meidän joukkueemme kannalta mahtava asia. Jasun kokemus, urheilullisuus ja taito tuo leveyttä molempiin päihin kenttää.

Sandra ”Santtu” Keskevaari
– Hienoa, että Santtu oli heti viime kauden jälkeen valmis jatkamaan Lahdessa peliuraansa. Santtu oli meidän ensimmäinen sopimuspelaajamme tälle kaudelle, jonka ympärille lähdimme rakentamaan uutta joukkuetta. Santtu on luotettava, kokenut ja rauhallinen johtohahmo joukkueessamme, joka pystyy ratkaisemaan kaukaa ja läheltä. Santtu on myös hieno roolimalli nuoremmille pelaajille.

Karolina ”Katsu” Kaikko
– Viime vuoden loukkaantumisten ja opiskelujen takia rikkonaisen kauden pelanneena toivotaan, että Katsu saisi ehjän ja kokonaisen kauden alleen ja sitä kautta pystyisi kehittymään ja auttamaan joukkuetta. Katsu on vahva pelaaja, joka antaa aina kaikkensa, taistelee joka tilanteen loppuun asti, ei kaihda osumia eikä myöskään valita. Tällainen pelaaja on arvokas joukkueelle niin peleissä kuin harjoituksissakin.

Kuva: Tomin urheilukuvat / Tomi Saarivirta
Kuva: Tomin urheilukuvat / Tomi Saarivirta


Lisätietoja:
Päävalmentaja Kristian Lampén
040-043 3481
kristian.lampen@gmail.com

 
8.10.2024 15:56 Korisliiga

Koripallosarjojen tilastointimuutokset kaudella 2024–25

Koripalloliiton valtakunnallisten sarjojen tilastopalvelu muuttui kaudelle 2024–25. Kun tulospalvelukin on uusi ja tilastojen näyttämisessä ollut ajoittaisia haasteita, päätimme kerätä lyhyen oppaan sille, mitä löytyy mistäkin.

1.10.2024 17:22 Pääjuttu

Kaikki aikuisten divisioonaottelut näkyvät KorisTV:ssä

Torstaina käynnistyvän miesten I divisioona B:n ja ensi viikolla starttaavien miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan kaikki ottelut näkyvät suorana KorisTV-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla. Palvelu mahdollistaa katsojille joko kausikortin tai yksittäisten otteluiden ostamisen.

23.8.2024 09:18 Naisten I divisioona

Catzille jatkosopimuksia

Naisten I divisioona -kauteen valmistautuva Catz Lappeenranta on solminut jatkosopimuksia.

19.8.2024 13:30 Naisten I divisioona

Sara Kervinen vahvistamaan naisten I divisioona -kauteen valmistautuvaa Team Lemkemiä

Lahti Basketball Junioreiden naisten I divisioona -joukkue Team Lemkem on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Sara Kervisen kanssa.

15.8.2024 17:19 Seura tiedottaa

Rashid, Ruutiainen ja Leppänen naisten 1-divisioonajoukkue Team Lemkemiin

Lahti Basketball Junioreiden naisten 1-divisioonajoukkue Team Lemkem on tehnyt yksivuotiset sopimukset Soma Rashidin, Silja Ruutiaisen ja Pinja Leppäsen kanssa.

13.8.2024 10:00 Miesten I divisioona A

I divisioonien sarjaohjelmat nyt julkaistu

I divisioonat pyörähtävät käyntiin lokakuun alussa. Miesten I divisioona B käynnistyy 3.10. ja I divisioona A ja naisten I divisioona käynnistyvät seuraavalla viikolla.

15.7.2024 12:42 Naisten I divisioona

Yli-Kankahila tuo pituutta Kissalaumaan

Puhuttarissa viime kaudella pelannut Nea Yli-Kankahila siirtyy ensi kaudeksi Catziin.

19.6.2024 09:13 Naisten I divisioona

Muhonen ja Keppo jatkavat Catzissa

Catz on solminut jatkosopimuksen ensi kaudeksi Iiris Muhosen ja Pinja Keppon kanssa.

5.6.2024 21:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2024–25 myönnetty: pääsarjoissa tulevalla kaudella 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.

24.5.2024 13:31 Naisten I divisioona

Hyvinkään Pontevan naisten avoimet harjoitukset toukokuun lopulla

Hyvinkään Ponteva hakee naisten edustuksen joukkueeseen uusia pelaajia. Tervetuloa avoimiin harjoituksiin Hyvinkäälle tiistaina 28.5. ja keskiviikkona 29.5.

Näytä lisää vastaavia