17.1.2006 Kolmetoista ei osoittautunut epäonnen luvuksi Joensuun Katajalle, joka otti Korisliigan ainoassa maanantain pelissä kauden kolmannentoista kotivoittonsa. Uhriksi joutui Kouvolan Kouvot, joka taipui selvällä erolla 97-75 (49-40) -numeroin.
Sarjaa johtava Kataja on voittanut kauden kaikki kotipelinsä eikä viiden pelin voittoputkensa vauhdilla haastajaksi tullut Kouvot pystynyt antamaan kunnon vastusta kuin alkuminuuteilla.
Peli eteni Katajan johdossa, joka kasvoi jo toisella neljänneksellä yli kymmenen pisteen ja kolmannella jaksolla suurimmillaan 18 pisteeseen. Kouvot ei yltänyt viimeiselläkään neljänneksellä 12 pistettä lähemmäksi, joten Kataja pääsi pallottelemaan helppoon voittoon. Kataja heitti kaukaa paremmin ja oli tehokkaampi myös korin tuntumassa.
Voittajien ykköstykiksi kohosi 27 pistettä hyvällä tarkkuudella heittänyt Alex Wesby. Kouvoista vain Mark Sweet pystyi antamaan kotijoukkueelle vahvan haasteen 25 pisteellään.
Kouvot esitteli uutena vahvistuksenaan parimetrisen gambialaisen korinaluspelurin Pierre Jallowin. Kimmoisa, mutta hapuileva tulokas keräsi kymmenen pistettä ja kuusi levypalloa.
(STT)
Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.
Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen heittävän takamiehen Giannis Chatzinikolasin kanssa. Lisäksi seura on purkanut toisen ulkomaalaisvahvistuksen Justice Smithin sopimuksen.
Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman tuntevan Mainoslahjaverkkokaupan kanssa. Lisäksi yhteistyö näyttäytyy vahvasti Koripalloliiton virallisessa verkkokaupassa BasketShop.fi:ssä.
Päävalmentaja Aapo Heinonen antaa jälleen kahdelle juniorilupaukselle tilaisuuden kokeilla siipiään miesten Korisliiga-kentillä.
Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.
Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.
Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.