Kataja Honkaa sitkeämpää tekoa

27.2.2010 Joensuun Kataja otti Korisliigassa lauantaina jo kuudennen peräkkäisen voittonsa, kun se käänsi Espoossa Hongan hallitseman pelin lopulta voitokseen 91-86 (33-46) -tuloksella. Lauantain muista voitoista vastasivat Kauhajoen Karhu sekä hurjaa voittoputkeaan jatkanut Kouvot.

Petri Virtanen (kuvassa) ja Juho Nenonen nostivat Katajan voittoon Espoossa.

Kauhajoen Karhun yllätysnimi voitokkaalla Lappeenrannan visiitillä oli ennätyspisteensä koonnut Aleksi Huuskonen.

Issa Konare debytoi ja Kouvot nappasi jo 13. peräkkäisen voittonsa. Kuvat: Tytti Nuoramo & Francois Perthuis & Matti Koskinen.

Honka karkasi Katajaa vastaan kolmannen jakson puolivälissä jo 20 pisteen johtoon 57-37 -tilanteessa. Katajan kiri nosti sen tasalukemiin viimeisen neljänneksen puolivälissä. Sen jälkeen peli eteni tasaisena, kunnes viimeisellä minuutilla Honka epäonnistui hyökkäyksissään ja Kataja vei voiton.

– Uskomaton peli! Teimme viimeisellä jaksolla puolustusmuutoksen ja saimme vastustajan pelin sekaisin. Meillä on nyt itseluottamus korkealla ja se näkyi kentällä, iloitsi Katajan valmentaja Pekka Salminen.

Katajan voitonhahmoina kunnostautuivat 20 pistettä heittänyt Petri Virtanen ja 17 pistettä vanhassa kotisalissaan upottanut Juho Nenonen.

Hongan tehokkaimpia olivat Tuukka Kotti ennätyspisteillään 27 ja 18 levypallolla sekä Sasu Salin 20 pisteellä. Hongan uusi yhdysvaltalaisvahvistus, neljä kautta Ruotsissa pelannut laitahyökkääjä Gerald Riley aloitti kahdeksan pisteen teholla.

Karhu raateli LrNMKY:n

Illan toisesta yllätyksestä ja suurimmasta voitosta vastasi Kauhajoen Karhu, joka teki eroa sarjataulukon peräpäähän haettuaan 98-69 (49-36) -voiton Lappeenrannan NMKY:stä.

Karhu hallitsi peliä toisesta neljänneksestä lähtien ja ratkaisi voittonsa kolmannella jaksolla voitettuaan sen peräti 32-6. Vieraiden johto repesi jakson lopulla jo 41 pisteeseen.

Kolme edellistä peliään hävinneen Karhun tehotrion muodostivat Reginald Golson 24 pisteellä, ennätyspisteensä tehnyt Aleksi Huuskonen 22 pisteellä sekä 21 pistettä ja peräti 20 levypalloa kerännyt Jeremiah Wood.

LrNMKY:stä pääsivät yli kymmenen pisteen vain Robert Turner 28:llä ja Akeem Scott 12 pisteellä.

Kouvojen voittoputki jatkuu

Korisliigaa johtava Kouvolan Kouvot otti jo kolmannentoista peräkkäisen voittonsa kukistettuaan kotipelissään Namika Lahden pistein 88-81 (38-36).

Namika johti peliä lähes puoliväliin asti. Sen jälkeen peli eteni kotijohdossa eron pysyteltyä viimeisellä neljänneksellä vajaan kymmenen pisteen suuruisena.

Kouvot pussitti vain kolme kolmosta, mutta sai peräti 43 vapaaheittoa, joista se teki 31 pistettä.

Ajene Moye teki Kouvoille 27 pistettä ja Ville Kaunisto 21. Kouvojen uusi vahvistus, Ruotsista siirtynyt senegalilainen sentteri Issa Konere pelasi 13 minuuttia pisteittä.

Namika Lahden tehokkaimpia olivat Ray Nixon 20:llä ja Roope Suonio 19 pisteellä.

(STT)

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

14.10.2025 16:56 Korisliiga

Henri Kantonen vahvistaa Kataja Basketia

Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.

Näytä lisää vastaavia