7.2.2012 Korisliigaa johtava Joensuun Kataja kaatoi liigassa kolmantena olevan Kauhajoen Karhun tiistain ainoassa ottelussa. Joensuulaisten kotivoittolukemat olivat 98–91 (51–46).

Sami Lehtoranta johdatti Katajan karkuun Karhulta. Kuva: Francois Perthuis.
Kataja ratkaisi ottelun edukseen loistavan heittopelinsä turvin. Kakkoset upposivat 61% ja kolmoset 58% tarkkuudella.
– Katajan prosentit olivat kannaltamme vähän turhan kovat. Joukkue pelaa varsinkin kotonaan hurjalla itseluottamuksella, ei siinä jäänyt meille naputtamista, Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara tiivisti.
Karhu nousi tauon jälkeen mukaan peliin voittamalla ensimmäiset kaksi minuuttia 10-0. Katajan päävalmentaja Jukka Toijalan aikalisä tilanteessa 51–56 tehosi, ja kotijoukkue heräsi puolustamaan.
– Jotenkin tuntui, että sellainen viimeinen himo puolustamiseen puuttui tänään. Kun pääsimme kuskin paikalle, tiesimme kuitenkin, mitä tehdä johtoasemassa, Toijala näki.
Katajan parhaita olivat Sami Lehtoranta (23/2), Jared Newson (19/8/3 blokkia), B.A. Walker (16/3/5 syöttöä) ja Jeremy Price (16/5).
Karhusta parhaiten onnistuivat Kelly Beidler (25/12), Clevin Hannah (21/5/3 syöttöä/3 riistoa) ja Vesa Mäkäläinen (20/7).
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.