Katajalle kauden suurin kotivoitto

27.2.2006 Korisliigaa johtava Joensuun Kataja otti lauantaikierroksella kauden toistaiseksi suurimman kotivoittonsa, kun Uudenkaupungin Korihait kaatui peräti 41 pisteen erolla 102-61 (56-28) -tuloksella.

Korihait pysyi voittotaistossa ensimmäisen neljänneksen, mutta sen jälkeen Kataja karkasi kaukoheitoillaan. Kotijoukkue pusersi lopullisesti vieraista mehut prässipuolustuksellaan, joka tuotti Korihaille peräti 27 pallonmenetystä.

Tasaisesti ratkoneesta Katajasta kaikkiaan kuusi pelaajaa teki 13-18 pistettä. Heistä tehokkain oli viisi kolmosta upottanut Petri Virtanen 18 pisteellään. Korihaista vain Boakai Lalugba pääsi 26 pisteellään yli kymmenen pinnan.

KTP ahdisteli Honkaa

KTP pisti Hongan ahtaalle Espoossa, jossa voitto irtosi kotijoukkueelle täpärästi 98-96 (55-44) -tuloksella.

Kymmenestä viime pelistään yhdeksän voittanut Honka hallitsi peliä ja nousi kolmannella jaksolla jo 17 pisteen johtoon. KTP kiri kuitenkin lopussa jopa pisteen edelle, kunnes Monte Cummingsin kolmonen käänsi pelin lopullisesti Hongalle.

Hongan tehokkain oli kovalla prosentilla 25 pistettä viimeistellyt Cumings, jota huomattavasti heikommin osunut Tim Kisner säesti 17 pisteellään. KTP:n ykköstykki Joe Nixon heitti kuusi kolmosta ja kaikkiaan 35 pistettä.

KTP:n esitteli toisena yhdysvaltalaisvahvistuksenaan perjantaina Derrick Stroudin tilalle tulleen Napoleon Pettewayn. Parimetrinen 31-vuotias tulokas teki 13 minuutissa heikolla prosentilla seitsemän pistettä.

Tarmo ja PuHu yllättivät

Toisen putoamiskarsijan paikalla oleva Porvoon Tarmo yllätti kotipelissään Namika Lahden 105-101 (53-61) -voitolla.

Vierasjoukkue johti peliä lähes koko ajan ja venytti johtonsa suurimmillaan kymmeneen pisteeseen. Tarmo käänsi pelin edukseen voittamalla viimeisen neljänneksen 29-21.

Pitkään jalkaansa potenut Tarmon Rashad Bell palasi peliin 22 pisteen teholla. Damen Maddox teki kaksi pistettä enemmän.

Lahtelaisten teho oli jälleen ulkomaalaistrion varassa, kun Jonathan Jones keräsi 29, Michael Kuebler 26 ja Jesper Parve 20 pistettä. Yllätysvoiton otti myös Vantaan Pussihukat hakemalla Helsingistä 57-73 (25-35) -voiton ToPosta.

ToPo aloitti pelin ennätyksellisen kehnosti tekemällä ensimmäisen 12 minuutin aikana vain neljä pistettä. PuHu kasvatti johtonsa suurimmillaan 22 pisteeseen, mutta ToPo kypsytti kiriä, joka nosti sen viimeisellä neljänneksellä kolmen pisteen päähän. PuHun uusi nykäisy ratkaisi voiton vieraille.

Seitsemästä edellispelistään vain yhden voittaneen PuHun tehokkaimpia olivat Leon Brisport 24:llä ja Elias Kajander 20 pisteellä. John Thomas heitti ToPolle 23 pistettä.

Viimeistä pudotuspelipaikkaa tiukasti tavoitteleva Tampereen Pyrintö jatkoi Turussa Aura Basketin tappiosarjaa helpolla 77-106 (33-49) -voitollaan.

Tappio oli turkulaisille jo 21. peräkkäinen. Jos - ja todennäköisesti kun - Aura Basket häviää maanantaina Katajalle, sivuaa Aura Basket SM-sarjan kaikkien aikojen tappiosarjaa, jota pitää nimissään toinen turkulaisjoukkue TuTo hävittyään kaudella 1959-60 22 peliä peräkkäin.

Pyrinnön tehopelaaja Albert Mouring heitti kuusi kolmosta ja yhteensä 28 pistettä. Sauli Silvonen ja Jan-Axel Alanko tekivät kotijoukkueelle 17 pistettä mieheen.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 13:28 Korisliiga

LoKoKo Bisons ry:lle varoitus

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

Näytä lisää vastaavia