Katajan Brownin nilkkavamma odotettua pahempi

17.10.2008 Korisliigan kärkipaikalla kolmen kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä oleva, mutta loukkaantumissumasta kärsivä Joensuun Kataja on saanut lisää huonoja uutisia. Amerikkalaislaituri Quinnel Brownin maanantaina loukkaaman nilkan kolmesta nivelsiteestä kaksi on poikki ja vamma vaatii leikkaushoidon.

Brown loukkasi nilkkansa pudottuaan TV-ottelussa helsinkiläistä ToPoa vastaan vastustajan jalan päälle donkkinsa päätteeksi. Vamma ei aluksi vaikuttanut vakavalta ja jalka on ollut tapaturman jälkeen varattavissa, mutta magneettikuvat näyttivät toisin.
 
Brown saa leikkaushoidon välittömästi ja alustavan arvion mukaan toipumisaika on nelisen viikkoa. Pelikuntoinen jalan tulisi olla noin kuuden viikon kuluttua.
 
Katajan valmennus- ja seurajohto pohtii parhaillaan eri vaihtoehtoja, kuinka edetä asian suhteen. Päätöksistä tiedotetaan mahdollisimman pian.
 
Pelaamassaan kolmessa Korisliiga-ottelussa 198-senttinen Quinnel Brown on kirjauttanut keskimäärin 15,0 pistettä, 5,3 levypalloa ja 3,3 riistoa pelattuaan keskimäärin 28 minuuttia.
 
Brownin lisäksi Katajan pelaavasta kokoonpanosta ovat tällä hetkellä sivussa Anssi Kinnaslampi, Janne Kinnunen ja Mikko-Petteri Järvinen. Katajan alkukauteen ovat kuuluneet myös maajoukkuemiesten Petri Virtasen lonkkavamma ja Sami Lehtorannan keuhkoputkentulehdus.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 13:28 Korisliiga

LoKoKo Bisons ry:lle varoitus

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

Näytä lisää vastaavia