29.3.2011 Korisliigaa pelaava Namika Lahti ja Kimmo Kujansivu ovat allekirjoittaneet kauden 2011-12 kattavan päävalmentajasopimuksen. Kujansivu korvaa penkin päässä lahtelaisseuraa neljä viime vuotta valmentaneen ja Suomen mestaruuteen 2009 johdattaneen Sami Toiviaisen.

Kimmo Kujansivu palaa Lahteen ja ottaa päävalmentajan roolin.

Pasi Pekkola on päättänyt lopettaa pääsarjauransa. Kuvat: Kimmo Metsälä & Francois Perthuis.
34-vuotias, lukuisten nuorten maajoukkueiden valmennustehtävien marinoima Kujansivu on liigapiireissä tuttu apuvalmentajan rooleista Tampereen Pyrinnön, Namika Lahden ja Espoon Hongan organisaatioista. Lisäksi Kujansivu on toiminut BC Nokian naisten mestaruussarjajoukkueen päävalmentajana. Hän johdatti nokialaisryhmän Suomen mestaruuteen keväällä 2005.
Edellisen kerran Kujansivu oli Namika Lahdessa kausilla 2007-09 apuvalmentajana. Kausista jälkimmäinen toi Lahteen Suomen mestaruuden.
Mestaruuden jälkeisillä kausilla Namika Lahti on jäänyt kahdesti vaille pudotuspelipaikkaa. Käynnissä olevalla kaudella lahtelaiset sijoittuivat yhdeksänneksi.
Namika Lahti ja Sami Toiviainen päätyivät yhteisesti pitkäaikaisen työsopimuksen päättämiseen. Toiviainen toimi Lahden Korisliiga-joukkueen valmennuksessa yhteensä kymmenen kautta, joista neljä viimeistä päävalmentajana. Mestaruuskauden päätteeksi Toiviainen palkittiin Korisliigan Vuoden valmentaja -palkinnolla.
Kujansivu saa ensi kaudella tulla toimeen ainakin ilman Namika Lahden omaa kasvattia Pasi Pekkolaa, joka on ilmoittanut lopettavansa pääsarjauransa.
29-vuotias Pekkola pelasi kymmenen liigakautta kolmessa eri pääsarjajoukkueessa. Runkosarjaotteluita kirjattiin miehen tilille Lahden, Team Componentan ja Porvoon Tarmon riveissä yhteensä 303.
Pekkola voitti urallaan kaksi Suomen mestaruutta, Namika Lahden miehistössä 2000 sekä 2009. Suomen cupin mestaruuden hän voitti Lahden väreissä vuonna 2000.
195-senttinen Pekkolan viimeinen liigakausi tuotti 7,4 pisteen ja 2,7 levypallon keskiarvot.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.