Koripallouransa ohessa Kouvojen Thomas Gipson podcastaa, harjoittaa valuuttakauppaa ja kasvattaa kolmea leikki-ikäistä lasta

2.10.2024 19:31 Korisliigan vakiovahvistus Thomas Gipson III aloittaa jo viidennen kautensa Kouvoissa. Vuosien varrella on kaulaan ilmestynyt mitaleja ja kertynyt reppu täyteen elämänoppeja.

Arkistokuva. Kuva: Ville Vuorinen

Thomas Gipson III on kokenut ja maailmaa nähnyt koripalloilija. Hän on kymmenisen vuotta kestäneen ammattiuransa aikana nähnyt kenttiä kaikkialla Meksikosta Israeliin. Nyt hän edustaa jo viidettä kauttaan Korisliiga-seura Kouvoja, ja ympärillä on poikkeuksellisen nuori joukkue.

– Pelaamme äärimmäisen kovaa ja olemme sitkeä joukkue. Nuoruus usein näkyy playoffeissa kokemattomuutena, mutta pelaajamme kuuntelevat ja sopeutuvat. Olemme innokkaita oppimaan ja haluamme runkosarjassa näyttää, että kuulumme ylempään jatkolohkoon. Oloni on hyvin luottavainen siihen, että tässä myös onnistumme, Gipson sanoo.

Kokoonpanossa on paljon uusia naamoja. Löytyy kolme uutta amerikkalaista ja peräti viisi uutta suomalaistakin. Lähestulkoon koko porukka on siis vaihtunut.

– Väki on silti päässyt sisään päävalmentaja Jyri Lehtosen pelisysteemiin todella hyvin. Nuorissa pelaajissa on se hyvä puoli, että he osaavat mukautua nopeasti erilaisiin ympäristöihin. Autan pelaajia ymmärtämään, että kausi on maraton eikä pikajuoksu, ja pyrin toimimaan eräänlaisena lenkkinä valmennusryhmän ja pelaajien välillä.

Näissäkin olosuhteissa hän kokee Kouvojen olevan uuteen kauteen poikkeuksellisen valmis joukkue. Matkan varrella opitaan aina lisää uutta – kehon ylläpitoa, perustaitojen hiomista ja palautumista sekä fyysisesti että henkisesti – mutta jos remmi vain on terve pallon noustessa, kaikki on mahdollista.

Gipsonin kaudet Suomessa ovat ajoittuneet pitkälle haarukalle alkaen hänen rookie-syksystään vuonna 2015. Jo tuolla ensimmäisellä kaudellaan Korisliigassa ja ammattilaisena ylipäätään hän oli mukana tuomassa Kouvoille kultamitaleja. Sittemmin peliuransa aikana hän on pelannut peräti yhdeksässä eri maassa mukaan lukien yliopistoajat Kansas Statessa.

Mikä oikein saa pelaajan silti palaamaan Kymenlaaksoon kerta toisensa jälkeen?

– Perheeni nauttii täällä olemisesta suuresti. Suomen kaltainen maa tuo kotielämään tasapainoa, kun joka ilta vierasottelun jälkeen saa tulla kotiin vaimonsa ja lastensa luo eikä joudu jäämään tien päälle hotelliin. Toivon kyllä, että tänä vuonna pääsen ottamaan seuraavan askeleen ylöspäin eurooppalaisen koripallon kartalla, mutta elän päivä kerrallaan ja juuri nyt saan pelata työkseni koripalloa vahvassa sarjassa.

Kouvola on alkanut jo muodostua kodiksi. Syntyjään Gipson on hyvin kaukaa – sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti – sillä hän on kasvanut jättiosavaltio Teksasin metropolissa Dallasissa. Suomessa vietettyjen vuosien varrella Gipson on kuitenkin oppinut omat niksinsä siihen, miten hänen täytyy hienosäätää persoonaansa ja ajattelutapaansa aina Kouvolaan saapuessaan.

– Täällä täytyy korjata elämisen tahtia aina selkeästi hitaammaksi, että sopeutuu. Huomaan, että hermostoni toimii aivan eri lailla täällä kuin Teksasissa. Pelaamisen ohessa juonnan omaa 4Pros-podcastiani ja teen kauppaa kansainvälisillä valuutoilla. Pidän huolen siitä, että kun urani on ohi, lapsilleni on jatkossakin tarjolla turvattu ympäristö ja elanto.

Gipsonin kolme lasta ovat iältään puolestatoista viiteen vuoteen. Vanhin lapsista alkaa olla vähitellen kouluiässä, mutta pelaajan mukaan se ei vaikuta merkittävästi siihen, miten hän aikoo työuraansa jatkossa järjestellä.

– Kun ottaa huomioon maailman nykyisen ilmapiirin, uskon, että meille tekee hyvää pysytellä hieman konservatiivisempina ja yhdessä. Lapsemme käyvät kotikoulua, joten se puoli on meillä tasapainossa jo valmiiksi. He oppivat kotona ja saavat elämänkokemusta ympäristöstä.

Perhe on Gipsonille koko elämässä ykkössijalla. Siitä huolimatta mitä koripallouraan tulee, hän haluaa takoa kaikilla voimillaan nyt, kun rauta on vielä kuumaa.

– Tunnen ehdottomasti olevani yhä parhaassa pelikunnossani, mutta toisaalta taas täytän pian 32, joten tiedän, ettei aikaa ole paljoa jäljellä. On käytettävä kaikki tilaisuudet, koska asioiden täytyy tapahtua nopeasti, jos haluan pelaajana vielä edetä seuraavalle tasolle.

Toisaalta tietynlainen epätasapaino – eritoten matkustaminen ympäri maailmaa – tuo Gipsonin mielestä myös selkeitä etuja niin urheilijalle kuin tämän perheellekin.

– Minulle se on antanut poikkeukselliset eväät reppuun. Olen vuodesta toiseen joutunut mukautumaan erilaisiin ympäristöihin ja erilaisten valmentajien alaisuudessa työskentelyyn. Siinä oppii tekemään muutoksia toimintaansa hyvin lyhyellä varoitusajalla, ja siksi koen, että niin sanottu peliälyni on erittäin korkea. Samalla kohtaa myös erilaisia kulttuureja ja oppii sen avulla auttamaan kokemattomampia ihmisiä ympärillään kohtaamaan omia haasteitaan ja kasvamaan.

Kouvot 24-25 pähkinänkuoressa

Henkilöt

 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

Näytä lisää vastaavia