Korisliiga-ennakko: hopeamitalisti Kouvot tulevaan kauteen tulokasvalmentaja Ojan johdolla

26.9.2019 11:45 Viime kauden hopeajoukkue Kouvot lähtee tulevaan kauteen muutoksen keskellä. Vaikka osa menestyksen takuumiehistä jatkavatkin joukkueessa, Kouvolassa on uudistuttu monella rintamalla.

Viime kaudella upeat pudotuspelit pelanneelle Severi Kaukiaiselle on luvassa lisää vastuuta tällä kaudella. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Joukkueen päävalmentajana aloittaa Tuomas Oja, jolle alkava kausi on ensimmäinen päävalmentajana Korisliigassa. Viisi edellistä vuotta Oja on toiminut apuvalmentajana Korisliigassa, päävalmentajakokemusta hänellä on muun muassa naisten Korisliigasta. 

- Jokainen kausi on toki omanlainen haasteensa. Itselläni alkaa nyt kuudes kausi Korisliigassa, siinä mielessä ympäristö on tuttu ja sen puolesta ei varmaankaan tule yllätyksiä. Liigassa pelanneet suomalaispelaajat ja useamman vuoden täällä pelanneet ulkomaalaispelaajat ovat tuttuja. 

- Viiden vuoden aikana olen oppinut, miten runkosarja- ja pudotuspelimaailmat toimivat. Apuvalmentajana työ oli pitkälti pelkkää korista, mutta nyt olen vastuussa tuloksista ja päätöksistä sekä kaikista joukkueen ympärillä olevista asioista, Oja avaa.

Tuomas Oja (vas) juhli apuvalmentajana Suomen mestaruutta Kataja Basketissa Greg Gibosnin (oik) sekä Pekka Salmisen aisaparina. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga
Tuomas Oja (vas) juhli apuvalmentajana Suomen mestaruutta Kataja Basketissa Greg Gibosnin (oik) sekä Pekka Salmisen aisaparina. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

33-vuotias valmentaja oli voittamassa kahta Suomen mestaruutta Kataja Basketissa. Viime vuodet Oja on saanut toimia menestyneissä organisaatioissa kokeneiden huippuvalmentajien alaisuudessa. Oja mestaruutta Pekka Salmisen ja Greg Gibsonin aisaparina. Matkan varrella työkalupakkiin on tarttunut myös Jukka Toijalalta ja Mikko Larkakselta.

- On käynyt onni, että olen saanut oppia kärkipään valmentajilta ja jokaiselta on tarttunut jotain mukaan. Ne asiat, jotka ovat toimineet jossain, olen ottanut mukaan ja pyrkinyt jalostamaan niitä omassa päävalmentajuudessani. Apuvalmentajana toimimisessa työ on paljon asioiden prosessoimista itselleen sitä ajatellen, että joskus saa mahdollisuuden toimia päävalmentajana.

Kouvojen joukkueesta löytyy paljon nuoria pelaajia, jotka hakevat seuraavaa steppiä uraltaan. Joukkueessa jatkaa yksi viime vuosien parhaimmista ulkomaalaispelaajista, kun David Gonzalves jatkaa Kouvolassa.

- On tärkeää, että Gonzalvesin kaltainen kokenut johtaja on ottanut nuoret pelaajat siipiensä alle.

- Severi Kaukiaiselta ja Teemu Knihtiseltä on syytä odottaa kasvua entistä suurempaan rooliin unohtamatta muiden pelaajien mahdollisuutta tehdä samaa. Molemmat heistä ovat kokeneet pudotuspeli- ja finaalimaailman, joten he ovat siinä mielessä iästään huolimatta kokeneita pelaajia tähän sarjaan. 

- Viime vuosi oli molemmille haastava varusmiespalveluksen takia, mutta nyt on miehet päässeet harjoittelemaan hyvin ja hienot otteet harjoitusotteluissa lupaavat hyvää kautta ajatellen. Uskon että molemmat pelaajat pystyvät tuottamaan viime kautta enemmän plusmerkkisiä tilastomerkintöjä, Oja ajattelee.

Kouvojen päävalmentaja nostaa kolme suosikkia tulevaan kauteen.

- Näyttäisi siltä, että Seagulls tulee olemaan ensi kaudella vahva. Karhu Basketia ei voi jättää mistään ennakoista pois ja Vilpas on laajan suomalaispelaajien nimilistan turvin varmasti taas kärkipäässä, Oja ennakoi.

 

Kouvot 19-20 pähkinänkuoressa

 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

Näytä lisää vastaavia