Kouvot jatkaa ilman tappiota, Karhu voitti KTP:n kotonaan

31.10.2015 20:43 Korisliigan lauantai-illan molemmat ottelut päättyivät kotivoittoihin, kun Mansikka-ahon urheiluhallilla Kouvot jatkoi voittokulkuaan kaatamalla Pyrinnön lukemin 88-82 (53-44), Karhun voittaessa KTP:n kotiluolassaan numeroin 95-75 (54-36). Voitoilla Kouvot jatkaa sarjakärjessä, Karhun noustessa Kouvojen kantaan.

Ville Kaunisto ja Kouvot jatkavat edelleen ilman tappioita Korisliigassa.

Karhun Antti Kanervo pussitti 24 pistettä, kun joukkue voitti lauantaina KTP:n kotiluolassaan. Kuvat: Kai Kilappa & Erkki Hautaviita

Kouvolan Mansikka-ahon urheiluhallin yleisö on alkukauden aikana ehtinyt tottua vakuuttaviin esityksiin kotijoukkueen osalta, eivätkä kouvolalaiset joutuneet pettymään tälläkään kertaa. Vierailija Pyrintö pystyi vielä avausjakson ajan pitämään johtoa käsissään, mutta toisen jakson puolen välin jälkeen Kouvot nousi johtoon eikä asemastaan enää luopunut.

Pyrintö onnistui kuitenkin aiheuttamaan Kouvoille ongelmia enemmän kuin kenties yksikään muu ”Manskarilla” tällä kaudella vieraillut joukkue, Kouvojen joutuessa pitämään rotaationsa vain seitsemän pelaajan suuruisena. Päätösjakson puolessa välissä Pyrintö väläytti kirivaihdettaan, mutta pisteen päähän päästyään Kouvot nykäisi eron jälleen ratkaisevan suuruiseksi ja karkasi lopulta 88-82 (53-44) –kotivoittoon.

- Meidän oma tekeminen oli tänään vuoristorataa. Toinen neljännes oli meille puolustuksellisesti erittäin vaikea ja meidän intensiteetti laski. Kouvot pääsi pelaamaan omilla vahvuuksillaan ja saivat pallon niihin spotteihin, joista Kouvojen hyökkäys rullaa parhaiten, harmitteli Pyrintö-luotsi Ilkka Palviainen.

- Meidän pitää parantaa yhteispeliämme ja pallon liikettä. Otamme tästä oppia ja olemme valmiita kohtaamaan Kouvot keskiviikkona uudelleen.

Kotijoukkueen voiton takuumiehinä toimivat tupla-tuplan urakoinut Thomas Gipson III (15 pistettä/13 levypalloa/3 syöttöä), monipuolisesti onnistunut Kyle Shiloh (12/6/2 syöttöä), sekä joukkueen pisteykkönen, laituri David Gonzalvez (21/3/3/3 riistoa).

Vierailijoiden riveistä itsensä esille nostivat joukkueen pistekärki Damon Williams (22/5), sekä takamies Antero Lehto, joka pussitti 16 pistettä ja jakoi 4 koriin johtanutta syöttöä.

Ottelutilastot: Kouvot - Pyrintö

Karhu nousi KTP-voitolla sarjakakkoseksi

Kauhajoen Karhu saalisti lauantaina jo neljännen perättäisen kotivoittonsa, kun se onnistui kaatamaan sarjajumbo KTP:n selkein 95-75 (54-36) –lukemin. Vierailija KTP voitti ottelun avausjakson pisteellä, mutta toisen jakson 30-11 –numeroin vienyt Karhu ei johtoasemastaan enää suostunut luopumaan.

Toisen jakson, ja lopulta koko ottelun ratkaisuksi koitui Karhun toisen jakson musertava 19-0 –pisteputki. Tuon jälkeen KTP ei käynyt enää 15:ttä pistettä lähempänä, eikä ottelun voittajasta ollut puoliajan jälkeen epäselvyyttä.

- ​​Toinen neljännes oli hyvää pelaamista, Muutimme siihen hieman puolustamista, mutta en tiedä oliko sillä noin suuri merkitys, kertasi Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen.

- Tämä oli tasapainoinen esitys, ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Bojan (Sarcevic) dominoin pelin rakentelussa ja Antti (Kanervo) sai tehtyä pisteitä tarkalla heittopelillä.

Karhun terävintä kärkeä lauantaina edustivat 24 pistettä pussittanut Kanervo, sekä tupla-tuplaa lähennellyt Sarcevic, joka säkitti 10 pistettä ja jakoi 9 koriin johtanutta syöttöä.

Vierailija KTP:n kokoonpanosta tasaisimmin onnistuivat härkämäinen sentteri Devonne Giles (12/7/2 syöttöä), sekä tupla-tuplan urakoinut sentterikolleega Aleksander Herrera (18/10/2 torjuntaa).

Ottelutilastot: Karhu - KTP-Basket
 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

Näytä lisää vastaavia