2.2.2024 14:19 Kouvot käyttää Teemu Kristerin nykyisessä pelaajasopimuksessa olleen option: seuran oman kasvatti jatkaa joukkueessa myös kaudella 2024–25. Kristeri on pelannut urallaan 25 ottelua Korisliigassa ja 83 ottelua miesten I divisioona A:ssa.

Teemu Kristeri, 21, on pelannut kuluvalla kaudella neljä ottelua Korisliigaa 1,3 pisteen keskiarvolla. Vuodenvaihteen jälkeen 195-senttinen laituri on pelannut miesten I divisioona A:ta järvenpääläisen Raidersin paidassa yhteensä neljä ottelua. Pelaamissaan otteluissa Kristeri on heittänyt 16,8 pistettä, napsinut 5.3 levypalloa ja haalinut kasaan 1,8 syöttöä ottelua kohden. Peliaikaa on kertynyt keskimäärin 31 minuuttia per ottelu. Raiders on tällä hetkellä sarjassa viidentenä ja matkalla kevään pudotuspeleihin.
– Hyvillä fiiliksillä jatkan Kouvolassa, hyvät harjoitusmahdollisuudet ja laadukas valmennus tekivät päätöksestä jatkaa helpon. Tällä kaudella tavoitteeni on ollut kehittää fysiikkaa ja monipuolistaa hyökkäyspeliä. Laadukkaan harjoitusympäristön ansiosta olen mielestäni saanut kehitettyä heikkouksiani huomattavasti kuluvan kauden aikana, Kristeri kommentoi sopimuksensa jatkoa kasvattajaseurassaan.
– Selkeänä tavoitteena tällä kaudella on jatkaa kehittymistä, voittaa mahdollisimman paljon pelejä divarissa sekä Korisliigassa ja ansaita paikka tulevalla kaudella Korisliigassa rotaatiopelaajana.
Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen on huomannut Kristerin kehityksen.
– Teemu on tehnyt määrätietoisesti töitä jo vuosia. Hänen läpilyöntinsä Korisliigassa tulee pidemmän kaavan kautta. Kehittynyt heittotaito sekä fysiikka mahdollistavat hänelle taistelun selkeästä roolista rotaatiossa. Korisliiga-pelaajaksi on monenlaisia reittejä, Lehtonen sanoo.
Kouvojen pelaajasopimukset kaudelle 2024-25: Topias Jokela ja Teemu Kristeri
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.