17.3.2007 Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta taisteleva Kouvot otti lauantaina tärkeän kotivoiton. Mestaruutta puolustava Lappeenrannan NMKY kaatui Mansikka-ahon jännitysnäytelmässä 63-62 (35-33). Voitollaan Kouvot pysyi mukana pudotuspelikisassa, mutta varmisti myös sarjapaikkansa.
Välillä jo yli 10 pisteen takaa-ajoasemaan jäänyt kotijoukkue nousi voittoon vasta aivan loppuhetkillä. Tuomas Iisalon kolmonen puoli minuuttia ennen pelin päätösvihellystä käänsi Kouvot 60-62-tilanteesta johtoon eikä Namika onnistunut enää hyökkäyksessään.
Ratkaisukorin heittänyt Iisalo oli samalla myös Kouvojen tehokkain 17 pisteellään. Lappeenrantalaisten korkeimpaan pistemäärään riittivät Michael Cuffeen 13 pinnaa.
Kouvoilla on neljän pisteen etumatka takaa tuleviin Tampereen Pyrintöön ja UU-Korihaihin, kun kaksi sarjakierrosta on jäljellä. Kouvot on voittanut molempia vastaan kauden keskinäiset ottelut 3-1, joten se pysyy edellä, vaikka jompikumpi tasapisteisiin Kouvojen kanssa vielä ennättäisikin.
Sarjanousija Team Componenta katkaisi lauantaina Tarmon kolmen ottelun voittoputken. Porvoolaisten tappiolukemat Karkkilassa kirjattiin 89-83 (45-43).
Tarmo ahdisteli Componentaa tiukasti loppuun saakka, mutta viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinni oleva kotijoukkue piti täpärästi johtoasemansa. Voitollaan karkkilalaiset kuroivat eron Tarmoon kahteen pisteeseen, joten runkosarjan seitsemäs sijakin on vielä mahdollinen.
Voittajajoukkueen ykkönen oli 26 pistettä lingonnut Chris Davis. Marcus Jackson napsi vuorostaan muhkeat 17 levypalloa. Tarmon paras oli Nick Dewitz (25/9).
Korisliigan jumbosijalle jäävä Pussihukat sai kunnian vastata lauantain suurimmasta yllätyksestä. Puolivälierien kotiedusta kamppaileva Namika Lahti karahti Vantaalla 101-80 (55-49) -tappioon.
PuHu otti johtoasemansa jo ensimmäisellä neljänneksellä ja piti sen loppuun saakka. Lopullisesti lahtelaiset putosivat kuitenkin kyydistä vasta viimeisellä kymmenminuuttisella, jonka kotijoukkue voitti 27-14.
Pussihukkien voiton ase oli Lahtea tarkempi heittopeli. Korkeimman pistemäärän pussitti Willie Mitchell (30/8). Vieraspelaajista viisi pääsi kaksinumeroisiin pistelukemiin Timothy Bograkos (16/3) ykkösenä.
Karsintapeikkoa vastaan Korisliigassa taisteleva Korihait taipui kotiottelussaan KTP:lle. Kolmospaikkaa pitävä kotkalaisryhmä haki pisteet Uudestakaupungista lukemin 87-75 (49-38).
KTP otti johtoaseman avausneljänneksen lopulla eikä sen jälkeen siitä enää luopunut. Sen jälkeen ero kasvoi varsin tasaisesti eikä isännillä enää ollut todellista mahdollisuutta voittotaistoon. Kotkalaiset näyttivät voimansa erityisesti korin alla voittamalla levypallot 40-25.
Vierailijan ykköspyssy oli Jermaine Spivey (27/2). Myös Maurice Ingram (15/20) oli vahvassa iskussa. Korihaiden paras sekä pisteissä että levypalloissa oli Ed Nelson (25/12).
Korisliigan runkosarjassa toiseksi sijoittuva Espoon Honka ei antanut Tampereen Pyrinnön yllättää itseään Tapiolan Urheiluhallissa. Suorasta säilymisestä taisteleva Pyrintö taipui Hongan edessä 97-85 (45-47).
Pyrintö ehti käydä ottelussa parhaimmillaan jo yhdeksän pisteen johdossa numeroissa 36-27, mutta viimeinen neljännes oli vierailijoille synkkä: Honka vei sen nimiinsä tylysti 25-14.
Molemmat joukkueet linkosivat kolmoset lähes 50 prosentin osumatarkkuudella sisään, mutta kahden pisteen heitoissa Honka oli selkeästi tarkempi.
Kotijoukkueen korkeimmasta pistemäärästä (21) vastasi Matthew Williams. Tamperelaisten ykkönen oli vuorostaan 27 pinnaa tehnyt Eric Washington.
- Yhdelläkään ulkomaalaisvahvistuksellamme ei ole varaa epäonnistua, kun James Wright puuttuu kokoonpanosta loukkaantumisen vuoksi. Tällä kertaa Mike King (4/2) jäi tasostaan. Ratkaisevaa oli myös se, että Honka sai Washingtonin kiinni toisella puoliajalla, Pyrinnön valmentaja Jarmo Laitinen summasi.
(STT - Koris.net)
Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman tuntevan Mainoslahjaverkkokaupan kanssa. Lisäksi yhteistyö näyttäytyy vahvasti Koripalloliiton virallisessa verkkokaupassa BasketShop.fi:ssä.
Päävalmentaja Aapo Heinonen antaa jälleen kahdelle juniorilupaukselle tilaisuuden kokeilla siipiään miesten Korisliiga-kentillä.
Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.
Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.
Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.
Helsinki Seagulls on solminut tulevan kauden mittaisen pelaajasopimuksen kanadalaisen Adong Makuoin kanssa. 25-vuotias sentteri edusti viime kesänä Kanadan CEBL-sarjan Saskatchewan Rattlersia ja syksyllä kosovolaisseura KB Pejan joukkuetta.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.