12.9.2017 Jahsha Blunttia ei vammansa takia nähdä alkavalla kaudella Korisliiga-kentillä, mutta miehen korvaajaksi KTP-paitaan saapuu kokenut 34-vuotias yhdysvaltalainen Jermont Horton.

Jermont Horton on pelannut Korisliigassa kaudella 2014–2015 Kauhajoen Karhun riveissä. Kuva: Erkki Hautaviita
198-senttinen laituri Jermont Horton pelasi viime kaudella kaksitoista ottelua luxemburgilaisessa Basket Eschin joukkueessa tehtaillen 21.6 pistettä, 8.7 levypalloa ja 1.2 syöttöä. Horton on pelannut aikaisemminkin Korisliigassa. Kaudella 2014–2015 Kauhajoen Karhun riveissä miehen tehot olivat 14.7 pistettä, 5.3 levypalloa ja 1.4 syöttöä.
Hortonin oli tarkoitus aloittaa kausi Saksan Bundesliigassa Mitteldeutscher BC Weissenfelsin joukkueessa, muttei lopulta mahtunut kokoonpanoon. Horton on Suomen ja Luxemburgin lisäksi pelannut Ranskassa, Kosovossa, Kuwaitissa, Romaniassa, Ruotsissa ja Turkissa.
Horton nähdään kentällä mahdollisesti jo keskiviikkona 13.9. harjoitusottelussa Seagullsia vastaan. Myös KTP-Basketin amerikkalaisvahvistus Deon Edwin on saapunut Suomeen.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.