KTP ja Karhu optimistisina Korisliigan puolivälieriin

17.4.2014 Viime kevään hopeamitalistin, kotkalaisen KTP-Basketin, sekä toista kertaa seuran historiassa mitalipeleihin pyrkivän Kauhajoen Karhun kevätkaudet ovat olleet haastavat ja mutkaiset. Puolivälierien häämöttäessä niin Kotkassa kuin Pohjanmaallakin uskotaan kuitenkin vakaasti, että joukkueiden yhteispeli on hioutunut kuntoon oikeaan aikaan.

Samuli Vanttajan KTP kohtaa puolivälierissä Henri Hirvikosken Karhun.

Chris Owens on päässyt kevään kuluessa vähitellen pelikuntoon.

Andre Williamsonilla on takanaan vahva kausi Karhussa.

Markus Molenius kuuluu kauhajokisten kotimaiseen tähdistöön. Kuvat: Kai Kilappa.

 KTP-Basketin valmistautuminen pudotuspeleihin alkoi käytännössä jo helmikuun lopussa, kun joukkueen urakka kansainvälisessä EuroChallenge-liigassa päättyi 16 parhaan joukkueen jatkolohkoon.

 

Lopputalvi oli kotkalaisittain enemmän kuin haastava. Käytännössä puoli joukkueellista kärsi erilaisista loukkaantumisista maaliskuun aikana, ja joukkue voitti helmikuun 15. päivästä alkaneena ajanjaksona yhdeksästä pelaamasta ottelustaan vain kaksi.

 

– Kuukauden verran taaperrettiin. EuroChallengen loppu ja sen jälkeinen fokuksen uudelleenhakeminen oli yksi tekijä, toinen tekijä loukkaantumisten ja otteluruuhkan vaikutus pelaamiseen ja harjoitteluun, KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen pohtii.

 

Viime kierroksilla kotkalaisten horisontissa on kuitenkin näkynyt auringonvaloa. Pitkäaikaistoipilas Michael Poundsia lukuun ottamatta KTP on päässyt harjoittelemaan yhtenä rintamana, ja joukkueen 81–92-vierasvoitto Tapiolan Hongasta oli suoranainen taidonnäyte.

 

– Koko kuukauden ajan harjoittelu on ollut hyvännäköistä, keskittynyttä ja voimakasta. Kilpailuhenkisyys on palannut. Treeneissä ei haluta hävitä vastustajalle, kiittelee Toiviainen.

 

Puolivälieräsarjaa Karhua vastaan Toiviainen odottaa hyvällä itseluottamuksella.

 

– Karhu sopii meille oikein hyvin. Ei tule koko-ongelmaa, voimme pelata isolla viisikolla ja he joutuvat miettimään, miten meidät pysäyttää. Kyseessä on samalla erittäin vaarallinen vastustaja ja lisämielenkiintoa ottelusarjaan tuo se, millä amerikkalaiskolmikolla kauhajokiset otteluihin lähtevät.

 

Karhu herännyt talven jälkeen

 

Hankalasta talvesta on saanut osansa myös Kauhajoen Karhu, jonka runkosarjan viides sija varmistui hyvissä ajoin.

 

Amerikkalaislaituri Quincy Hankins-Colen lähtö ja kokeneen Antwine Williamsin loukkaantumiset kiidättivät Kauhajoelle uudet amerikkalaispelaajat Justin Bakerin ja Ray Willisin, joiden mukautuminen uuden joukkueensa pelisuunnitelmaan on kestänyt oman aikansa.

 

– Maaliskuun alku oli meille vaikea, kun kaksi pelaajaa vaihtuivat kerralla. Hävisimme siinä viisi tiukkaa peliä putkeen, jonka jälkeen tosin käänsimme kelkkamme neljän matsin voittoputkella, Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara arvioi.

 

Viidennen sijan varhainen varmistuminen on tehnyt Karhun viimeisisistä runkosarjaviikoista kuin pitkää pudotuspeleihin valmistautumista.

 

– Voitoista on pelattu joka ottelussa, mutta samalla vedetty varman päälle. Pikkuvammojen rasittamia pelaajia olemme halunneet lepuuttaa, selvittää Tammivaara.

 

Karhun miehistöön on tällä hetkellä neljä amerikkalaispelaajaa, joista Bakerin ja Willisin lisäksi Andre Williamson on kuulunut kauhajokisten pelaavaan kokoonpanoon. Lisäksi joukkueella on reserveissä Antwine Williams, jonka nykykunnosta ei ole tarkempaa tietoa. Tammivaara on ollut tyytyväinen talvella joukkueeseen liittyneiden Bakerin ja Willisin kuntoon.

 

– Baker sopii puolustuskonseptiimme erittäin hyvin ja pystyy levittämään hyökkäyksessä peliä heitoillaan. Willis on puolestaan koria kohti hyökkääjä, joka kokoonpanostamme on aiemmin puuttunut.

 

Karhun leirissä uskotaan täysin, että pohjanmaalaiset kiilaisivat mitalipeleihin toisena perättäisenä vuonna. Tehtävä on toki haasteellinen.

 

– Tässä vaiheessa kautta helppoja vastustajia ei ole luvassa. Lisähaasteen ottelusarjaan tuo sekin, että kilometreissä Kotka-Kauhajoki on koko Korisliigan pisimpiä välimatkoja, huomauttaa Tammivaara.

 

 

 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

Näytä lisää vastaavia