29.3.2007 Kotkalainen KTP otti torstai-iltana toisen kiinnityksen Korisliigan välieräpaikkaan. Mestaruutta puolustava LrNMKY kaatui tällä kertaa Lappeenrannassa 68-66 (31-42). KTP johtaa nyt otteluvoitoin 2-0, ja sarja on ensimmäisen kerran katkolla sunnuntaina Kotkassa.
Namika ehti johtaa ottelua vielä kolmannen neljänneksen alussa 48-35, kunnes KTP aloitti hurjan kirinsä. Vierailija vei neljän ja puolen minuutin pätkän puhtaasti 16-0 ja nousi näin selkeästä tappioasemasta johtoon.
Ottelu ei ollut kuitenkaan vielä läheskään sillä selvä. Viimeisellä kymmenminuuttisella oli lappeenrantalaisten vuoro kiriä, ja hallitseva mestari pääsikin kolme ja puoli minuuttia ennen loppua jo 66-62-johtoon.
Sen jälkeen kuitenkin isäntien koritehtailu hyytyi täydellisesti. Vierailijan voittokoriksi jäi Jerald Fieldsin (10/9) 1.22 ennen päätösvihellystä heittämä kolmonen.
- Ensimmäisellä puoliajalla näytti vielä siltä, että oikein mikään ei onnistu. Tauon jälkeen aloimme sitten saada levypalloja ja pääsimme juoksemaan nopeita koreja. Pelasimme kovalla itseluottamuksella ja onnistuimme lopun puolustustaistelussa, KTP:n valmentaja Ray Ailus summasi ottelun.
Tappiosta huolimatta LrNMKY voitti ottelun levypallot täpärästi 38-37. Myös heittoprosenteilla mitattuna joukkue oli parempi. Kakkoset joukkue pussitti jopa yli 20 prosenttiyksikköä vastustajaansa tarkemmin. Sen sijaan menetyksiä (19-13) isännille sattui enemmän.
Kotkalaisten ykkönen sekä pisteissä että levypalloissa oli kokenut sotaratsu Andre Foreman (21/10). Namikan näkyvimpiä olivat Steve Smith (19/7) ja Marco Sanders (14/15).
(STT)
Ottelutilastot ja koko suomalaisen huippukoripallon tilastopalvelu osoitteessa http://www.basket.fi/.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.
206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.