Kymenlaakson koripalloherruus Kotkassa

4.1.2007 KTP vahvisti otettaan Kymenlaakson koripalloherruudesta ottamalla jo kauden kolmannen voittonsa Kouvoista, kun Korisliiga palasi keskiviikkona joulutauolta. Kouvolassa pelattu maakuntamittelö päättyi KTP:n voittoon 63-70 (30-37).

KTP johti peliä pitkään, mutta Kouvot nousi taistelemaan voitosta viimeisellä neljänneksellä. Kouvot hävisi, kun se ei tehnyt 63-61 -johtonsa jälkeen pistettäkään viimeisen kahden ja puolen minuutin aikana.

Toni Ilmosen kahta kolmosta lukuunottamatta KTP:n kaikki pisteet syntyivät vierasvahvistusten käsistä. Heistä Andre Foreman heitti 21 ja Jerald Fields 20 pistettä. Uusi takamies Jermaine Spivey aloitti 14 pisteen teholla.

Seitsemästä viime pelistään vain yhden voittaneesta Kouvoista Jason Andreas teki 15 ja uusi korinaluspeluri Roberto Gittens 14 pistettä. Porvoosta tuttu takamies Daryl Greene aloitti Kouvoissa 12 pisteellä.

Espoon Honka otti jo yhdeksännen peräkkäisen voittonsa, kun se haki pinnat Karkkilasta 83-94 (39-39) -tuloksella. Honka johti peliä toisen neljänneksen lopulta ja kasvatti johtoaan vähitellen 11 pisteeseen.

Monte Cummings heitti Hongalle 23 pistettä. Petteri Koponen säesti 18 pisteellä. Chris Davis teki kotijoukkueelle 24 ja Rakim Hollis 16 pistettä. Karkkilan uusi kokelas Henry Harrison aloitti kuuden pisteen teholla.

Kataja voitokas Lappeenrannassa

Liigajohtaja Joensuun Kataja haki Lappeenrannan NMKY:stä 68-72 (30-42) -vierasvoiton. Kataja karkasi ensi minuuteilla 11-0 ja 17-3 -johtolukemiin. Vieraat johtivat toisellakin jaksolla 17 pisteellä, mutta LrNMKY tuli lopussa lähelle.

NMKY:n Steve Smith heitti 20 sekuntia ennen loppua tilanteeksi 68-70, mutta Katajan Michael Nurse sinetöi hetkeä myöhemmin vapaaheitoilla Katajan voiton. Petri Virtanen oli voittajien tehokkain 21 pisteellä. Sami Lehtoranta nakkasi 19 pistettä. Isännistä Michael Cuffee heitti 18 ja Pasi Riihelä 17 pistettä.

Vuoden vaihtuminen ei vaihtanut Uudenkaupungin Korihaiden vaisuja otteita, jotka jatkuivat Porvoossa Tarmon otettua 84-72 (42-35) -kotivoiton. Jo avausneljänneksellä 14 pistettä tappiolle jäänyt Korihait nousi toisella jaksolla tasoihin, muttei päässyt missään vaiheessa johtoon.

Tarmo kasvatti kolmannella jaksolla johtonsa kymmenen pisteen tuntumaan, jota Korihait ei enää tavoittanut. Tarmon tehomies Nick DeWitz heitti 28 pistettä.

Uusista yhdysvaltalaispelureista takamies Karlton Mims teki 14, mutta sentteri Nate Gerwig vain kolme pistettä. Kymmenestä viime pelistään vain yhden voittaneesta Korihaista William Copeland keräsi 19 ja Ed Nelson 17 pistettä.

Pyrintö voitti pitkästä aikaa

Tampereella katkesivat kotijoukkue Pyrinnön neljän pelin tappioputki ja vierailija Pussihukkien kolmen pelin voittosarja, kun sarjapisteet jäivät sarjajumbo Pyrinnölle 105-81 (54-38) -voitolla.

Pyrintö nykäisi jo ensimmäisellä neljänneksellä johtonsa yli kymmenen pisteen eikä päästänyt enää sen jälkeen PuHua voitonsyrjään. Pyrinnön yhdysvaltalaiskvartetti haali peräti 85 pistettä lukemin Mike King 25, Dennis Harrison 22, James Wright 20 ja Eric Washington 18.

Ilman syyskauden tehomiestään Marwan Gainesia pelanneesta PuHu:sta Bilal Salaam teki 22 ja Panu Majala 13 pistettä.

(STT)

 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

Näytä lisää vastaavia