Lahden koripalloikoneihin kuuluva Ilkka Vuori lopettaa uransa

18.8.2015 Riihimäen Kolmoskorin kasvatti Ilkka Vuori, 29, on päättänyt ripustaa koripallokenkänsä naulaan, uutisoi ESS.fi. Ensiesiintymisensä Korisliigassa Vuori teki Namika Lahden riveissä kaudella 2003-04, jonka jälkeen kausia pääsarjatasolla kertyi yhteensä yhdeksän.

Kymmenen Korisliiga-kauden jälkeen polvivaivoista kärsivä Ilkka Vuori päätti laittaa koripallouransa pakettiin.

Namika Lahden lisäksi Vuori edusti Korisliigassa Kauhajoen Karhua. Kuvat: Francois Perthuis.

- Kevään tähystyksessä selvisi, että polven rustopinta on sen verran huonossa kunnossa. Lääkäri suositteli, että ei kannattaisi enää jatkaa. Se voi mennä pahemmaksi ja jos näin käy, niin sitten aletaan puhua jo tekonivelistä, pohti jatkossa opiskeluun keskittyvä Vuori Radio Voiman haastattelussa.

Vuori siirtyi Lahdesta Kauhajoen Karhuun kaudeksi 2011-12, jossa viihtyi kahden kauden verran ja palasi sen jälkeen takaisin Lahteen. Polvivamma sekoitti kuitenkin 181-senttisen takamiehen kauden 2013-14, mutta mies kuntoutti polvensa ja viimeisteli päättyneellä kaudella keskiarvoikseen 7,5 pistettä, 4,0 levypalloa ja 2,9 syöttöä.

Pantteripatsasta Vuori pääsi nostamaan urallaan kerran, kun Namika Lahti kaatoi Joensuun Katajan Korisliiga-finaaleissa 2008-09. Lisäksi etenkin puolustuspelaamisestaan tunnetun Vuoren palkintokaapista löytyy kaksi SM-hopeaa (2004, 2007) sekä Cup-hopeaa (2005). 

- Koripallo on antanut älyttömän paljon kavereita ja ihmissuhteita. Opettanut käsittelemään onnistumisia ja vastoinkäymisiä. Laji on antanut aika paljon kaikkea, mitä ei vielä osaa käsittääkään, vuoden puolustuspelaajaksi 2007 valittu Vuori kertoo.

Maaotteluita miehen tilille ehti kertyä yhteensä 61 (A-nuorten 27, B-nuorten 2, 20-vuotiaiden 26, haastajamaajoukkueen 6), joissa pisteitä syntyi 7,4 ottelua kohden. 

Lisätiedot: ESS.fi:n uutinen
Lisätiedot: Ilkka Vuori

Henkilöt

 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

Näytä lisää vastaavia