18.10.2020 20:27 Karhu Basket otti voiton ensimmäisestä kotiottelustaan. Lahti Basketball avasi hyvin mutta taipui toisella puoliajalla.

Kauhajoki puolusti kotikenttää onnistuneesti. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Lahti Basketball matkusti Kauhajoen vieraaksi mutta palasi kotiin ilman pisteitä. Koririkas ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon 100–90.
Vieraat johtivat ottelua suurimman osan ensimmäisestä puoliajasta, mutta juuri ennen pitkää taukoa isännät kiilasivat edelle lukuihin 43–41. Kolmannella jaksolla Kauhajoki esiintyi aiempaa tasaisemmin ja pirteämmin, eikä Lahti lopulta enää voittajaa saavuttanutkaan.
Hävinneessä joukkueessa edukseen esiintyivät 19 pistettä ja seitsemän levypalloa rekisteröinyt Wayne McCullough sekä 18 pisteellä ja 12 levypallolla kompannut Brandon Peel.
Voittajien riveistä puolestaan erottui selkeä valopilkku sekä etu- että takakentällä. Etukentän puolella Collin Malcolm näytti isännä elkeitä korin alla keräten peräti 25 pistettä ja 11 levypalloa. Takakentällä puolestaan ahkeroi Okko Järvi, joka upotti kahden pisteen heittonsa 75 prosentin ja kolmen pisteen heittonsa 67 prosentin tarkkuudella keräten yhteensä 17 pistettä. Lisäksi Järvi onnistui antamaan kuusi koriin johtanutta syöttöä.
Järvi ja Malcolm jakoivat myös ottelun korkeimman tehokkuuslukeman, 22.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.