19.4.2008 Korisliigan runkosarjan voittanut Lappeenrannan NMKY haki balsamia välierätappiostaan saamilleen haavoille voittamalla pronssiottelussa helsinkiläisen ToPon tuloksella 64-56 (32-24). Mitali on LrNMKY:n historian kolmas.
Lappeenrannan aiemmat SM-mitalit ovat kultaisia, jonka lisäksi LrNMKY on voittanut kolme viimeistä Suomen cupia.
- Eiköhän tämäkin mitali illan hämärässä ala kultaiselta näyttämään, naurahti Lappeenrannan kapteeni Pasi Riihelä pelin jälkeen.
- Kokonaisuutta kun katsoo, niin täytyy olla tyytyväinen. Voitimme Suomen cupin ja etenimme Eurocupissa lohkovaiheeseen, jossa pelasimme hienoja otteluita, vaikka puolivälieräpaikka jäikin saavuttamatta. Hävisimme esimerkiksi Tartto Rockille muutamalla pisteellä vieraissa ja nyt Tartto pelaa Eurocupin Final Fourissa, Riihelä summasi kautta.
ToPo taipui Lappeenrannan puolustukseen. Helsinkiläiset onnistuivat ensimmäisen puolituntisen aikana tekemään ainoastaan 36 pistettä. Välieristä jo tuttuun tapaan ToPo kiri 14 pisteen tappioasemasta vielä päätösneljänneksellä parhaimmillaan kuuden pisteen päähän (56-50), mutta loppurynnistys jäi vajaaksi.
Helsinkiläisten kirin tyrehdyttivät Petri Virtanen, Adrian Henning ja Jouko Järvinen koreillaan, jotka nostivat lappeenrantalaiset takaisin turvalliseen 11 pisteen johtoon (62-51), kun minuutti oli enää pelaamatta.
- ToPo pääsi lähelle, mutta ei ottelussa suurta hätää ollut. Tiesimme, että pystymme tekemään tarvittavat pisteet, Riihelä arvioi.
- Joukkuepuolustus toimi tänään ajoittain paljon paremmin kuin (välierissä) Honkaa vastaan. Kotiyleisön edessä olimme kahdesta joukkueesta halukkaampia, päätti Riihelä.
Lappeenranta otti otteluun lentävän lähdön. Adrian Henningin, Petri Virtasen ja Aki Ulanderin johdolla kotijoukkue johti reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen 19-7. Sittemmin LrNMKY käytti hyväkseen ToPon huolimattomuuden. ToPo hukkasi pallon ottelussa peräti 23 kertaa.
Henning oli Lappeenrannan ykköspyssy 21 pisteellä. Ulander kokosi tuplatuplan (12/11). Riihelä säesti 11 ja Virtanen kymmenellä pisteellä. Juha Sten tyytyi kuuteen pisteeseen, mutta jakeli kymmenen koriin johtanutta syöttöä ja riisti kuudesti pelivälineen ToPolta.
ToPosta Tyson Patterson teki 12 ja Timo Heinonen sekä Takais Brown 11 pistettä mieheen.
Pronssiottelun myötä koripalloilevan Suomen katseet kiinnittyvät maanantaina käynnistyvään finaalisarjaan. Kouvojen ja Espoon Hongan välinen mestaruustaisto käynnistyy Kouvolasta. Urheilukanava lähettää ottelun suorana lähetyksenä.
Korisliigan täydelliset ottelutilastot, muita tilastoja ja tulevat ottelut löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.