19.10.2012 Korisliigan jokainen joukkue on nyt päässyt voiton makuun. Viimeisenä joukkueena voittotilinsä avasi Lapuan Korikobrat, joka haki seurahistoriansa ensimmäisen voiton miesten liigatasolla kukistamalla Korihait Uudessakaupungissa 80–85 (39–43). KTP ja Namika Lahti hakivat puolestaan selkeät voitot vastustajistaan.

Nenad Stefanovicin komentama Korikobrat haki avausvoittonsa Uudestakaupungista.

Devonne Giles pelasi parhaan pelinsä KTP:n kukistaessa Lappeenrannan Namikan.

Emmanuel Hollowayn Namika Lahti tyylitteli karkuun FoKoPolta. Kuvat: Tytti Nuoramo, Kai Kilappa & Francois Perthuis.
Korikobrat aloittivat kamppailunsa Uudessakaupungissa ennakkoluulottomasti ja karkasivat viidessä minuutissa 2-12-johtoon. Lapualaiset johtivat ottelua suurimmillaan 15 pisteen erolla.
Korihait kuitenkin puristi väkisin rinnalle ja kävi ottelun jälkipuoliskolla kahteen otteeseen niukassa johtoasemassakin. Korinalustoja hallinnut vierailija ei kuitenkaan häkeltynyt, vaan pystyi kääntämään ottelun voitokseen upottamalla viimeisellä minuutilla kuudesta vapaaheitostaan viisi sisään.
– Ensimmäistä kertaa tällä kaudella pelasimme kohtuullista puolustusta. Takanamme on vaikea viikko, ja meidän on pakko olla tyytyväinen tähän voittoon. Etenemme pienin askelin, mutta tästä on taas helpompi jatkaa, Korikobrien päävalmentaja Nenad Stefanovic totesi helpottuneena.
Korikobrien piste- ja levypalloykkönen oli Dwight Tolbert (23/15/3 syöttöä), joka sai parhaiten tukea Samuel Haanpäältä (19/6), Bryan Holmesilta (14/4/5 syöttöä) ja Chris Commonsilta (13/9/3 blokkia).
Vapaaheitto surkealla 42% tarkkuudella upottaneiden Korihaiden pisteet jakautuivat tasaisesti. Ykkönen oli Daniel Horton (15/1/3 syöttöä), kun taas levypalloja saalisti eniten Ramon Dyer (13/9). Villematti Kopio (14/2) heitti kauden ennätyspisteensä, ja Pyry Rainamaa (10/0) upotti kaikki viisi pelitilanneheittoyritystään.
Tappio oli Korihaille neljäs perättäinen. Jokainen joukkue on päässyt nyt Korisliigassa voiton makuun. Ainoana tappiottomana joukkueena liigataivaltaan jatkaa Tampereen Pyrintö.
KTP-Basket jätti Namika Lappeenrannan vaille mahdollisuuksia perjantai-iltaisessa Korisliigan kärkipään taistossa. Voitto jäi Kotkaan murskaavin lukemin 96–64 (44–30).
Kotijoukkue jyräsi tasaisen vahvasti jokaisella neljänneksellä. KTP heitti kauttaaltaan vastustajaansa tarkemmin, voitti levypallot ja härnäsi vieraat 20 pallonmenetykseen.
– Kiva nähdä että siitä on hyötyä, että katsoo yöt pelinauhoja, KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen sanaili.
Kotkalaisten ykkönen sekä pisteissä että levypalloissa oli Devonne Giles (22/8). Sefton Barrett (17/3/4 syöttöä/3 riistoa/2 blokkia), Antwine Williams (15/4/4 syöttöä) ja Jukka Matinen (14/6) keräsivät myös kaksinumeroiset pistelukemat.
Ilman Antti Niskasta pelanneista lappeenrantalaisista vain Jason Conley (22/8) ja Matthew Gibson (17/3/3 riistoa) ylsivät kaksinumeroisille.
Namika Lahti haki toisen perättäisen voittonsa Korisliigassa kaatamalla kotonaan Forssan Koripojat. Loppunumerot Lahden Urheilutalolla olivat selvät 94–67 (53–35).
Lahtelaiset karkasivat kohti voittoa toisen neljänneksen alussa. Joukkue runnoi tasalukemista 24–24 vajaassa kolmessa minuutissa tilanteeksi 37–24 kotikatsomon riemuitessa. Jatkossa lahtelaiset lisäsivät vain entisestään puita kamiinaan, eikä FoKoPo toipunut Namikan antamasta iskusta enää ottelun edetessä.
Ilman Roope Suoniota ja Valtteri Mäkäläistä pelanneen Namikan parhaat pelaajat olivat tällä kertaa Emmanuel Holloway (23/4/5 syöttöä/3 riistoa) ja Jordan Hasquet (18/12/4 syöttöä). Kotimaisista Cedric Latimer (17/2/3 syöttöä) ja neljä kolmosta kairannut Aleksi Alanen (14/2) olivat vireessä. Louis Johnson (11/10) keräsi tupla-tuplan.
– Herrojen kanssa tehtiin sopimus viime viikolla, ettei Pyrintö-pelin kaltaisia otteita enää kotihallissa esitetä. Täysi tunnustus jätkille, jotka pelasivat kovan rasituksen jäljiltä aika ehjät ensimmäiset 30 minuuttia ja se riitti tällä kertaa, iloitsi Namikan päävalmentaja Ilkka Palviainen.
FoKoPolta Jahmar Thorpe (13/11) ja Markus Molenius (12/4) keräsivät kaksinumeroiset pisteet.
(STT-Basket.fi)
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.