6.5.2015 Kauhajoen Karhu otti opikseen maanantai-illan virheistään ja jauhoi Kataja Basketin kidassaan tasapainoisella joukkue-esityksellä keskiviikkona kotikentällään. Hirmupelin pelanneen Devonne Gilesin johdattama Karhu dominoi molempia kenttäpäätyjä ja tasoitti välieräsarjan 85–68 (46–34)-voitollaan.

Karhun ja Katajan neljäs välieräottelu oli Devonne Gilesin heiniä.

Niko Mattila pimensi Teemu Rannikon puolustuspäässä.

Jesse Niemi ansaitsi Katajan pelaajista puhtaat paperit. Kuvat: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma & Erkki Hautaviita.
Kauhajokiset olivat keskiviikkona puolustuspäässä ruostumatonta terästä.
Devonne Gilesin ja Gregory Manganon lihamuuri pakotti joensuulaiset kauaksi korista, ja Niko Mattila otti puolustuspäässä pihteihinsä Teemu Rannikon, joka onnistui koko ottelussa vain yhden kerran pelitilanneheitossa.
Karhu nousi ensimmäistä kertaa kymmenen pisteen johtoon kolmisen minuuttia ennen taukovihellystä. Pelin jälkipuoliskolla pohjanmaalaiset eivät antaneet Katajalle edes näennäisiä mahdollisuuksia nousta otteluun mukaan.
Karhun peli-ilme kulminoitui sentterijässikkä Devonne Gilesiin (20/19/4 syöttöä), joka teki korin läheisyydessä mitä tahtoi. Kolmessa aiemmassa välieräkohtaamisessa jäässä ollut Jermont Horton (20/1) hehkui peli-iloa löydettyään viimein jyväänsä ja Bojan Sarcevic (10/7/4 syöttöä/3 riistoa) nautti silminnähden saatuaan hyökkäyspäässä lisätilaa pallollisen peliin.
– Olimme puolustuspäässä nyt hyviä. Niko (Mattila) teki loistavaa duunia Rannikon kanssa ja saimme siihen apua koko joukkueelta, tyytyväinen Karhu-koutsi Sami Toiviainen sommitteli.
– Hyökkäyspäässä saimme pallon Gilesille riittävän syvälle ja Bojan sai nyt pienten muutosten jälkeen hieman enemmän tilaa pallolliseen peliin. Myös Horton paransi selvästi tähän peliin.
Erityishuomionsa Toiviainen jakoi ensimmäistä kauttaan lakeuksilla pelaavalle 205-senttiselle Gilesille, joka vei Katajan korinaluskollegojaan pelin jokaisella osa-alueella mielin määrin.
– Noin 30 minuuttia peliaikaa, 20 pistettä ja 19 levypalloa. Ei mies kovin huonossa kunnossa ole, Toiviainen sanaili.
Kun Karhu sai puristettua joensuulaishyökkäyksestä energian ja liikkeen pois, Kataja kuihtui hyppyheittojoukkueeksi, joka sai upotettua pallot naruihin välttävin prosentein (pelitilanneheitot 36,8%). Ainoa puhtaat paperit illan esityksestään saava joensuulaispelaaja oli hyvää välieräsarjaa pelaava Jesse Niemi (15/1).
– Molempien joukkueiden pitää nyt tehdä pieniä viilauksia, jotta voitto tulee perjantaina. Me lähdemme nyt palauttelemaan kaikin mahdollisin tavoin ja valmistautumaan viidenteen peliin, päätti Toiviainen.
Vaikka Karhu oli vakuuttava ja läksynsä lukenut joukkue keskiviikkona, Kataja Basketin leirissä ei hätäilty turhia.
– Tiesimme, että tämä on kova ja vaikea paikka katkaista sarja, Kataja-valmentaja Pekka Salminen viittasi kovaääniseen, 900-päiseen pohjanmaalaisyleisöön.
– Karhu teki koko joukkueella kovaa duunia Teemu Rannikon puolustamisessa. Karhu sai 29 vaparia ja voitti levypallot. Me olimme pehmeitä ja koko ajan askeleen tai kaksi perässä. Nauhalta pitää tutkia syy siihen, miksi olimme jäljessä.
Ratkaiseva, viides välieräottelu pelataan Joensuussa perjantaina 8.5.
– Ylihuomenna katsomme, kuka on kuka. Meidän pitää muuttaa pallon puolustamista ja korjata pieniä asioita, niin tämä kääntyy kyllä, Salminen sivalsi.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.