Lee jäi yksin, Old Dominionille tappio

4.1.2010 Suomalaislaituri Gerald Lee Jr. oli viikonloppuna joukkueensa ainoa omalle tasolleen päässyt pelaaja Old Dominionin hävitessä George Masonille Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa. Ohessa myös muita suomalaissähkeitä USA:n koripallokentiltä.

Gerald Lee Jr. ei yksin kyennyt nostamaan ODU:a voittoon George Masonista.

Mikko Koiviston UNC-Greensboron vuosi käynnistyi tappiolla.

Riikka Terävä osoitti monipuolisuuttaan IUPUI:ta vastaan. Kuvat: Francois Perthuis ja Tomi Kaminen.

Vieraspeli George Masonia vastaan eteni Old Dominionin kannalta suotuisasti vielä 15 minuuttia ennen loppua, jolloin joukkue johti vastustajaansa numeroissa 40-41. Seuraava kuusiminuuttinen meni kuitenkin George Masonille vastustamattomasti 6-25 ja sitä myötä koko ottelu 55-71 (28-31). Samalla katkesi Old Dominionin kolmen ottelun voittoputki.

Ison laitahyökkääjän paikalla 30 minuuttia pelannut Lee oli 17 pisteellään (kakkoset 6/11, kolmoset 1/1, vapaaheitot 2/3) joukkueensa ainoa kaksinumeroisiin pistelukuihin yltänyt. Lee kaapi ottelussa myös kolme levypalloa, jakoi yhden korisyötön, riisti kerran, menetti kerran ja rikkoi kahdesti. Voittajajoukkue George Masonin selkärangan muodostivat Ryan Pearson (17/8) ja Mike Morrison (15/5).

Old Dominion on voittanut kauden 14 ottelustaan yhdeksän ja kahdesta konferenssiottelustaan yhden.

Latimerille voitto, Koivistolle tappio

Cedric Latimerin St. Francis Pennsylvania haki toisen perättäisvoittonsa päihittämällä Hartfordin kotonaan lauantaina 64-52 (32-16). Penkiltä otteluun saapunut Latimer heitti 19 minuutissa kolme pistettä (kakkoset 0/1, kolmoset 1/2), kaapi viisi levypalloa, jakoi yhden korisyötön, torjui yhden vastustajan heiton, menetti kerran sekä rikkoi kolme kertaa.

Devin Sweetney heitti St. Francisille 19 pistettä ja haki kahdeksan levypalloa. St. Francis on voittanut 13 ottelustaan neljä.

Mikko Koiviston UNC-Greensboro kärsi jälleen suurinumeroisen tappion, tällä kertaa kotikentällään Marylandia vastaan 63-97 (34-52). Vielä avausjakson puolivälissä Greensboro kummitteli neljän pisteen päässä (16-20), mutta tipahti Marylandin kyydistä pääasiassa huonon heittopelinsä (pelitilanneheitot 27,5%) johdosta.

Koivisto tuli peliin vaihtopenkiltä ja ehti 15 minuutissa nakella seitsemän pistettä (kakkoset 1/4, kolmoset 1/5, vapaaheitot 2/2), jakaa yhden korisyötön, menettää pallon kerran ja rikkoa kerran. Ben Stywall johti UNC-Greensborota 17 pisteellä ja 11 levypallolla. Marylandin ykkönen oli Greivis Vasquez (24/5/6 syöttöä), jota säesti pitkän uran Suomessa pelanneen Andre Foremanin poika Landon Milbourne (22/7).

Greensboro on voittanut 13 ottelustaan kaksi.

Terävä monipuolisena, Tukiaisen UCLA perättäisvoittoihin

Riikka Terävä kunnostautui lauantaina monella pelin osa-alueella, kun hänen joukkueensa Oakland kuritti IUPUIta 75-40 (39-22). Aloitusviisikosta käsin 26 minuuttia pelannut Terävä heitti ottelussa neljä pistettä (kakkoset 2/5), repi kuusi levypalloa, jakoi muhkeat viisi korisyöttöä, riisti kolmasti ja menetti pallon kerran.

Oaklandia kannatteli 24 pistettä heittänyt Bethany Watterworth. Oakland on voittanut 13 ottelustaan neljä.

Erica Tukiaisen UCLA aloitti konferenssipelit kahdella perättäisellä vierasvoitolla. Sunnuntaina UCLA:n jyrän alle jäi valtakunnallisessa rankingissa #17 sijoitettu Arizona State lukemin 74-56 (37-20). Tukiainen pelasi tyypilliseen tapaansa UCLA:n aloitusviisikosta käsin 27 minuuttia, mutta jäi pisteittä (kakkoset 0/2). Muun joukkueensa tavoin puolustukseen keskittynyt Tukiainen kaapi kuitenkin kolme pallonriistoa ja yhden levypallon, jonka lisäksi hän menetti pallon kolmasti ja rikkoi kaksi kertaa.

Markel Walker nakutteli UCLA:lle lähes erehtymättömällä heittopelillä (11/14) 24 pistettä. Jasmine Dixon nosteli 21 pistettä ja haki 11 levypalloa. UCLA on voittanut 13 ottelustaan yhdeksän.

 
21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

10.7.2025 11:27 Susijengi

Mikko Larkas Trefl Sopotin päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella

Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.

9.7.2025 10:10 Suomalaiset ulkomailla

Joel Mäntynen G-liigan draftin 11. varauksena Rio Grande Valley Vipersiin

Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.

5.7.2025 16:29 Susijengi

Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa - Iisalo johdattaa Memphis Grizzliesia

Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.

4.7.2025 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä hieno kausi kirvelevästä lopusta huolimatta

Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.

3.7.2025 11:42 Susijengi

Mikael Jantunen Euroliigan mestari Fenerbahcen riveihin

Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.

28.6.2025 15:51 Susijengi

Olivier Nkamhouan ura jatkuu Italian pääsarjassa

Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.

27.6.2025 20:36 Suomalaiset ulkomailla

Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München Saksan Bundesliigan mestaruuteen

Viime vuosina Saksan maajoukkueen peräsimessä historiaa tehnyt Gordon Herbert, 66, jatkaa menestysputkeaan. Herbertin valmentama Bayern München huipensi kautensa mestaruuteen päihittämällä torstai-iltana Saksan Bundesliigan viidennessä finaaliottelussa Ulmin 81–77 (48–41). Joukkueen apuvalmentajana toimi Gordon Herbertin poika Daniel Herbert.

27.6.2025 10:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenin kauteen mahtui haasteita – ”Oli kaikennäköistä”

Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.

26.6.2025 17:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni näki kauden aikana kolme erilaista koripallomaata

Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.

Näytä lisää vastaavia