9.5.2007 Yllättävän helposti Liettuan koripallofinaalien avauksen voittanut Zalgiris Kaunas joutui taipumaan toisessa loppuottelussa arkkiviholliselleen Lietuvos Rytasille. Hanno Möttölän edustaman Kaunasin tappiolukemat kirjattiin jatkoajan jälkeen 75-80 peräti 11 000 vilnalaiskatsojan edessä.
Lietuvos Rytasin sankariksi nousi 190-senttinen Tomas Delininkaitis, joka onnistuneella kolmosellaan ja kahdella vapaaheitollaan nosti joukkueensa 73-67-johtoon jatkoajalla. DeJuan Collins onnistui kahdella kaukoheitollaan tuomaan Zalgirisin vielä kahden pisteen päähän (77-75), mutta kokeneen Robert Stelmahersin hermo piti vapaaheittoviivalla, kun hän upotti molemmat bonusheittonsa pussin pohjaan yhdeksän sekuntia ennen loppua.
Hanno Möttölä pelasi finaalissa 18 minuuttia, joiden aikana hän heitti viisi pistettä ja kauhoi neljä levypalloa. Möttölä epäonnistui kaikissa neljässä kahden pisteen heitossaan, mutta upotti ainoan kolmosyrityksensä ja kaksi vapaaheittoaan.
Delininkaitis tekaisi Lietuvos Rytasille huimat 17 pistettä pelattuaan ainoastaan kymmenen minuuttia. Joukkueen toinen tehomies oli Kareem Rush 18 pisteellään. Kaunasin hyökkäyspään parhaimmiston muodostivat Tanoka Beard (20/6) ja Paulius Jankunas (15/11).
Finaalisarja palaa seuraavaksi Kaunasiin, jossa Zalgiris voitti ensimmäisen koitoksen lukemin 82-68 Möttölän uurastaessa kentällä 27 minuutin ajan saalistaen tehot 5/7. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Zalgiris on pelannut molemmat finaalit ilman nilkkavaivaista amerikkalaissentteriään Loren Woodsia. Mikäli Woods toipuu finaalisarjan aikana pelikuntoon, on Kaunasin istutettava yhtä ulkomaalaisvahvistuksistaan. Liettuan liigassa sallitaan nimittäin viisi ulkomaalaista, kun Zalgirisin kokoonpanosta vahvistuksia löytyy kuusi Möttölä mukaan lukien.
Liettuan mestaruus on kolmas titteli, josta Zalgiris ja Lietuvos Rytas kinastelevat tällä kaudella. Zalgiris veti pidemmän korren aiemmin kaudella Liettuan cup-finaalissa, kun Lietuvos Rytas puolestaan vei nimiinsä Baltian liigan finaalin.
Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.
Neljä kautta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Denverin ja Wyomingin yliopistoissa pelannut ja Saksan kesäuniversiadeissa Suomen tehopelaajana kunnostautunut Touko Tainamo, 205 cm ja 24 vuotta, aloittaa Euroopan ammattilaisuransa Tshekin liigan USK Prahasta.
Viimeiset kuusi vuotta Susijengin valmennusjohdossa työskennellyt ja pitkän päivätyön HBA-Märskyn peräsimessä tehnyt suomalaisen koripallon ikoni Hanno Möttölä, 48, liittyy tulevien EM-kisojen jälkeen kovaa vauhtia koripallomaailman huipulle kohonneen Kanadan maajoukkueen valmennusportaaseen.
Viime kevätkaudella Italian ja Turkin liigoissa pelannut Susijengin luottomies ja Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 188 cm ja 27 vuotta, palaa Ranskan pääsarjatasolle. Maxhunin uusi seura on viime keväänä Ranskan pudotuspelipaikoista taistellut perinteikäs BCM Gravelines-Dunkerque.
Viime kaudella Cluj-Napocan paidassa Romanian mestaruuden voittanut ja Eurocupia pelannut susikapteeni Sasu Salin, 191 cm ja 34 vuotta, palaa vuoden tauon jälkeen Espanjaan. Salinin uusi seura on 1+1-vuotisella sopimuksella perinteikäs madridilainen Estudiantes, joka tavoittelee paluuta maan kakkostasolta (LEB Oro) sen pääsarjaan (ACB).
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.
Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.