LrNMKY taisteli hienon jatkopaikan eurocupissa

16.12.2005 Lappeenrannan NMKY:n raivasi tiensä kahdeksan parhaan joukkoon koripallon Euroopan Challenge cupissa. Lappeenranta kukisti kotonaan neljännesvälierien toisessa osaottelussa hollantilaisen EBBC Tulip Den Boschin niukasti, mutta riittävästi numeroin 81-77 (49-35).

Tasaisen neljännesvälieräparin yhteistulokseksi muodostui 183-181, kun Den Bosch oli voittanut ensimmäisen ottelun viikko sitten Hollannissa 104-102.

LrNMKY tarvitsi puolivälieräpaikan varmistamiseksi vähintään kolmen pisteen voiton kotiottelustaan. Namika aloitti pelin terävästi karkaamalla ensimmäisellä neljänneksellä 24-12 -johtoon pystyen vielä kasvattamaan etumatkaansa taukoon mennessä.

Lujaa takaa tullut Den Bosch vei kuitenkin kolmannen neljänneksen 22-12 ja ottelu sai viimeiselle kymmenminuuttiselle aivan uuden luonteen, kun vieraat olivat kiristäneet enää neljän pisteen päähän.

Viimeisen minuutin alkaessa tilanne oli kutkuttavasti jo tasan 77-77, kunnes Chanan Colman ja Matt Williams järjestivät isännät jälleen johtoon ja samalla voittoon.

Jännitysnäytelmä huipentui Den Boschin viimeiseen hyökkäykseen, jolloin vieraiden pelätty virolaisvahvistus Gert Kullamäe hukkasi kolmoskaaren takaa jo käsissä olleet jatkopaikan avaimet.

Riihelä loisti

- Tältä vuodelta ei voi enää enempää toivoa: Suomen mestaruus, cupin voitto ja nyt pääsy eurokentillä kahdeksan parhaan joukkoon. Tämä oli mahtava voitto hienon kotiyleisön edessä, iloitsi LrNMKY:n valmentaja Mika Turunen.

LrNMKY aloitti ottelun suunnitelmien mukaan ja kovaa puolustaen.

- Kolmannella neljänneksellä liike pysähtyi ja päästimme Den Boschin peliin mukaan. Saimme kuitenkin hyvän taistelun päälle ja Pasi Riihelän lisäksi varsinkin Colman sekä kapteeni Andre Foreman ansaitsevat isot kehut. Colman ja Foreman kokivat ottelussa tällejä, mutta molemmat tulivat sitkeästi mukaan ottelun ratkaisuhetkille.

Riihelä urakoi kentällä 36 minuuttia hienoin tehoin. Hän heitti 27 pistettä, repi kahdeksan levypalloa ja antoi vielä kolme koriin johtanutta syöttöä. Kentän ykkösmiehen heittopeli oli komeaa: kakkoset 3/4, kolmoset 6/9 ja vapaaheitot 3/3.

Foreman (13/7), Chris Christoffersen (13/5), Jussi Kumpulainen (11/7), Williams (8/4) ja Colman (7/5) lukeutuivat edelleen voittajien tuttuihin takuumiehiin.

Den Boschin ratkaisijat eivät myöskään tuoneet yllätystä. Kullamäe keräsi saldon 21/3 ja Leon Rodgers 26/9. Kullamäe heitti 11 kolmosestaan viisi sisään epäonnistuen siinä ratkaisevimmassa.

- Paras heittäjämme missasi tärkeimmän heittomme, mutta tällaista elämä on, totesi Den Boschin pettynyt valmentaja Randy Weil.

- Puolustimme hyvin tauon jälkeen, mutta se ei riittänyt. Meidän olisi pitänyt pystyä siihen läpi ottelun.

Unkarilainen Debreceni vastaan puolivälierissä

LrNMKY kohtaa 19. ja 26. tammikuuta pelattavissa haastajacupin puolivälierissä unkarilaisen Debreceni Vadkakasokin.

Puolivälierät kotikentällään aloittava Debreceni hävisi torstaina toisen osaottelun Kyproksella Keravnos Nikosialle 72-68. Debreceni oli kuitenkin voittanut ensimmäisen osaottelun kotonaan 81-71 ja meni jatkoon yhteistuloksella 149-143.

Kyprosella Debrecenin tehoista vastasi kaksikko Martynas Andriukaitis-Terry Williams jr. Liettuan Kaunasissa tunnetusti tasokkaan koripallokoulun käynyt 204-senttinen Andriukaitis heitti 20 pistettä ja noukki kahdeksan levypalloa.

185-senttinen yhdysvaltalainen takamies Williams tähtäsi 19 pistettä ja tarjosi kovat kahdeksan koriin johtanutta syöttöä.

 
25.10.2025 21:03 Korisliiga

Peltoniemi ja Luukkonen joukkueidensa johtotähtinä – illan sarjapisteet Hongalle, Kauhajoelle ja Pyrinnölle

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.

24.10.2025 21:02 Korisliiga

Vilppaalle kuudes voitto ilman tappioita – Kokko johti jälleen Bisonsin pisteille

Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.

22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

Näytä lisää vastaavia