18.12.2010 Lappeenrannan NMKY vastasi Korisliigan lauantaikierroksen yllätyksestä kukistettuaan sarjaa johtavan KTP-Basketin kotipelissään pistein 94-87 (48-39). Lauantain muut ottelut päättyivät Salon Vilppaan, Namika Lahden ja Joensuun Katajan voittoihin.

Pasi Riihelä ja LrNMKY pitivät sarjakärki KTP:n selkänsä takana.

Roope Ahosen Vilpas rynnisti voittoon.

Roope Suonio johti lahtelaisten Karhun kaatoa.

Darren Fellsin tuplatupla avitti Katajan murskavoittoon. Kuvat: Matti Koskinen & Francois Perthuis.
LrNMKY piti läpi pelin johtoa, joka kasvoi suurimmillaan 16 pisteeseen kolmannen jakson puolivälissä. KTP nousi viimeisellä jaksolla parikin kertaa pisteen päähän ja vielä viimeisellä minuutilla kahden pisteen päähän, mutta kotijoukkueen kantti kesti sen tehtyä viime sekunneilla vapaaheitoista pelin viisi viimeistä pistettä.
- Pelasimme ensimmäisen vartin kauden parasta peliämme. Sen jälkeen tuli vaikeuksia ja KTP:kin tiivisti puolustustaan. Lopussa selvisimme tukalasta tilanteesta. Hyökkäyspelimme on parantunut ratkaisevasti nykyisellä ulkomaalaismiehityksellä, kertoi LrNMKY:n valmentaja Jarmo Laitinen.
Pelissä kiskottiin kaukoheittoja koriin, kun kotijoukkue upotti 13 ja KTP:kin kymmenen kolmen pisteen koria.
James Lewis heitti LrNMKY:lle komeat 31 pistettä ja Malik Moore 20.
KTP:stä Jerald Fields ja Juho Lehtoranta päätyivät 20 pisteeseen.
Salon Vilpas katkaisi kuuden pelin tappioputkensa yllätettyään kotipelissään Uudenkaupungin Korihait 80-73 (30-38) -tuloksella.
Korihait kasvatti toisella jaksolla johtonsa kymmenen pisteen tuntumaan, mutta Vilpas nousi edelle kolmannella jaksolla 24-10 -jaksovoitolla. Vilpas johti viisi minuuttia ennen loppua jo 15 pisteellä, mutta Korihait tuli hetkessä kuuden pisteen päähän, ei kuitenkaan lähemmäs.
Vilppaasta löytyi kuusi kaksinumeroiset pisteet heittänyttä peluria, joista Nick Okorie teki 18 ja Roope Ahonen 16 pistettä. Vilppaan kokoonpanoon liittyi jo seitsemäntenä ulkomaalaispelaajana tällä kaudella sentteri Ronald Thompson, joka aloitti kahdeksan pisteen teholla.
Korihaista pääsivät yli kymmenen pisteen vain Nigel Moore 18:lla ja Mikko Jalonen 17 pisteellä.
Kauden hyvin aloittanut Kauhajoen Karhu kärsi jo neljännen peräkkäisen tappionsa, kun Namika Lahti otti 88-79 (43-35) -kotivoiton.
Kotijoukkue hallitsi peliä koko ajan ja venytti johtonsa suurimmillaan 14 pisteeseen kolmannen jakson lopulla. Karhu ei päässyt viimeisellä jaksolla seitsemää pistettä lähemmäs.
Roope Suonio nakkasi voittajille 25 pistettä ja Ryan Ayers sekä Todd Hendley 15 pinnaa mieheen.
Karhusta Vesa Mäkäläinen teki vanhassa kotihallissaan 24 pistettä. Jeremiah Wood kahmi taas muhkeat tehopisteet 21 pistettä ja 19 levypalloa.
Joensuun Kataja haki murskavoiton Porvoosta, jossa se kukisti Tarmon 93-55 (44-25).
Kataja johti peliä koko ajan ja kasvatti johtoaan loppuaan kohden, kun viimeinen jakso meni vieraille 32-13.
Katajan yhdysvaltalaiskaksikko Jared Newson-Darren Fells teki 18 pistettä mieheen. Fells vei lisäksi 14 levypalloa.
Tarmosta pääsi kaksinumeroisin lukemiin vain Jonathan Heard 22 pisteellä.
(STT)
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.