Luke Meikle Korihaiden paitaan – sopimukset myös Lehtoselle ja Wahlbäckille

31.7.2019 08:12 Uudenkaupungin Korihait on solminut sopimuksen amerikkalaisen laiturin Luke Meiklen kanssa. Tulevalla kaudella joukkueen ringissä nähdään myös seuran omat kasvatit Tommi Lehtonen ja Eemil Wahlbäck.

24-vuotias ja 206-senttinen Cal Poly -yliopiston kasvatti Meikle saapuu Uuteenkaupunkiin Espanjasta, jossa hän pelasi ensimmäisen ammattilaiskautensa Zamoranon joukkueessa. 29 pelatun ottelun keskiarvoikseen runsaat 24 peliminuuttia, 8,7 pistettä ja 4,3 levypalloa. 

Meiklen sopimus on yksivuotinen.

– Olen todella innoissani alkavasta kaudesta ja uuteen joukkueeseen tutustumisesta. Lupaan parhaani mukaan auttaa joukkuetta menestymään ja olla osaltani luomassa tulevasta kaudesta joukkueen tähän asti parasta, Meikle kertoo seuran nettisivuilla.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Korihaiden päävalmentaja Jordi Juste uskoo, että toista ammattilaiskauttaan aloittava Meikle pystyy alusta asti antamaan joukkueelle täyden panoksensa.

– Toisaalta hänellä on edelleen halu ja edellytykset oppia myös lisää. Luke viimeistelee hyvin kaaren takaa ja liikkuu erinomaisesti myös pallottomana. Hänen avullaan saamme levitettyä peliä ja luotua tilanteita myös muille pelaajille, Juste avaa. 

Meiklen lisäksi haipaidassa nähdään alkavalla kaudella myös kaksi Korihait-kasvattia, kun parhaillaan 16-vuotiaiden maajoukkueessa pelaava Tommi Lehtonen sekä 17-vuotias Eemil Wahlbäck astuvat mukaan edustusjoukkueen remmiin. 

Lehtonen otti tuntumaa Korisliigaan jo viime kaudella muutamassa ottelussa. Myös Wahlbäck oli keväällä edustusjoukkueen harjoitusringissä, mutta joutui loukkaantumisesta johtuen seuraamaan pelit vielä vaihtopenkin puolelta. 

– Sekä Tommi että Eemil ovat osoittaneet halunsa tehdä lujasti töitä. On todella hienoa, että oman seuran nuoret pelaajat ovat valmiita ottamaan seuraavan askeleen pelaajina. Onkin erittäin tärkeää, että luomme heille ympäristön, jossa heidän on turvallista yrittää ja erehtyä. Ja sen jälkeen uskallusta yrittää aina vain uudelleen, Juste sanoo. 

Korihait on solminut aiemmin pelaajasopimukset tulevalle kaudelle Elias Lahdensuun,Henri Ventoniemen, Miikka Marttisen, Elias Eerikinharjun ja Valtteri Leinon kanssa

Asiat

 
20.3.2026 11:49 Korisliiga

18 erotuomaria valittu Korisliigan pudotuspeleihin

Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.

18.3.2026 20:18 Korisliiga

Korisliigan playoff-sijojen mysteeri ratkesi: kotiedun varmistivat KTP ja Korihait, alemman jatkosarjan voitti Kataja

Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.

18.3.2026 12:19 Korisliiga

Korisliigan päätöskierroksella riittää panosta: kolme joukkuetta taistelee kahdesta puolivälierien kotietupaikasta

Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

Näytä lisää vastaavia