29.1.2007 Namika Lahti voitti ensimmäistä kertaa tällä kaudella Porvoon Tarmon, kun joukkueet kohtasivat maanantain ainoassa Korisliigan pelissä Lahdessa. Kaksi edellistä kohtaamista voittanut Tarmo taipui nyt tuloksella 93-86 (50-43).
Kotijoukkue johti peliä koko ajan ja näytti 32-18 -johtoon päästyään pomputtelevan helppoonkin voittoon, mutta lahtelaiset eivät pystyneetkään repäisemään ratkaisevaa eroa.
Tarmo hiosti Namikaa viimeiselle minuutille asti. Ratkaisukorin nakkasi 23 sekuntia ennen loppusummeria 89-86 -tilanteessa Namikan Teemu Laine kasvatettuaan kolmosellaan kotijohdon kuuteen pisteeseen.
Kymmenestä viime pelistään kahdeksan voittaneen Namika Lahden sankariksi nousi 211-senttinen sentteri Lee Scruggs, joka heitti ennätyspisteistään 27 peräti 15 kolmen pisteen kaaren takaa. Sidney Holmes pussitti 17 ja Laine 16 pistettä.
Kolme edellistä peliään voittaneesta Tarmosta Chris Hester teki 25 pistettä ja Mikael Holme kauden piste-ennätyksensä 17. Tarmo joutui pelaamaan ilman selkävaivaista Joe Nixonia.
(STT)
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.