Namika Lahti horjutti Honkaa

19.1.2007 Korisliigassa toisena oleva Espoon Honka kärsi kauden ensimmäisen tappionsa Namika Lahdelle. Sarjakolmonen Lahti otti perjantaina tärkeän voiton numeroin 80-72 (40-37).

- Hieno voitto. Tämä oli meiltä juuri sellaista peliä, mitä haluan jatkossakin nähdä: kovaa puolustusta ja rajua työntekoa. Näillä eväin ja samalla pienellä riskillä saimme vastustajan pelin sekaisin, kiitteli voittajien valmentaja Lars Ekström omiaan.

Vahvasti pelin aloittanut Honka hyytyi ottelun edetessä lahtelaispuolustuksen puristuksessa syyllistyen 22 pallonmenetykseen. Entisessä kotisalissaan pelannut Monte Cummings toi Hongan vielä Lahden tuntumaan (67-63), kunnes Mäkäläisen veljekset Ville ja Vesa sekä Sidney Holmes päättivät karistaa espoolaiset kintereiltään.  

Lahden miehistöstä Ville Mäkäläinen ja Holmes viimeistelivät 16 pistettä mieheen. Hongan Jukka Matinen heitti 20 pistettä, joista 12 jo avausneljänneksellä.  

Tarmo yllätti Kotkassa 

Pudotuspelipaikasta kisaileva Porvoon Tarmo haki maukkaat sarjapisteet Kotkasta kukistamalla sarjan kärkikatraaseen lukeutuvan KTP Basketin lukemin 95-86 (52-44).  

KTP ja Tarmo etenivät Karhuvuoressa tasaisissa merkeissä aina ottelun loppuhetkille saakka. Ratkaisijaksi nousivat Tarmon Joe Nixon ja Karlton Mims. Nixon vei ensin kolmosellaan joukkueensa tasatilanteesta 87-84-johtoon. Mims teki tämän jälkeen Tarmon viisi peräkkäistä pistettä ja loppulukemat viimeisteli vapaaheittoviivalta viime kaudella vielä KTP:tä edustanut Nixon.  

Porvoolaisista peräti kuusi pelaajaa ylsi kaksinumeroisille pisteluvuille. Tehokkain oli Nick DeWitz 23 pisteellään. KTP Basketin kaikki kaikessa oli 32 pistettä nostellut Jerald Fields.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
7.9.2025 15:39 Korisliiga

Taye Donaldista Hongan tuorein kiinnitys

Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

1.9.2025 13:18 Korisliiga

Hongalla kaksi uutta pelaajasopimusta: AJ Ferguson ja Elias Eerikinharju

Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.

1.9.2025 12:51 Korisliiga

Giannis Chatzinikolas matkustaa Kreikasta Tampereelle – Justice Smithin sopimus purettu

Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen heittävän takamiehen Giannis Chatzinikolasin kanssa. Lisäksi seura on purkanut toisen ulkomaalaisvahvistuksen Justice Smithin sopimuksen.

28.8.2025 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Okko Järvi jatkaa uransa Unkarissa

Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.

22.8.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Mainoslahjaverkkokauppa Koripalloliiton ja Korisliigan yhteistyökumppaniksi

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman tuntevan Mainoslahjaverkkokaupan kanssa. Lisäksi yhteistyö näyttäytyy vahvasti Koripalloliiton virallisessa verkkokaupassa BasketShop.fi:ssä.

21.8.2025 11:25 Korisliiga

Laavainen ja Ulander nousevat Hongan Korisliiga-joukkueeseen

Päävalmentaja Aapo Heinonen antaa jälleen kahdelle juniorilupaukselle tilaisuuden kokeilla siipiään miesten Korisliiga-kentillä.

15.8.2025 09:19 Korisliiga

Christian Keeling ja Seagulls sopimukseen

Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.

14.8.2025 11:11 Korisliiga

Ahren Freeman Pyrintöön

Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.

13.8.2025 12:47 Korisliiga

David Gonzalvez ja Honka jatkosopimukseen

Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.

Näytä lisää vastaavia