26.1.2009 Namika Lahti päätti Kouvojen viiden ottelun mittaisen voittoputken maanantain ainoassa Korisliigan ottelussa. Lahtelaisten voitto sarjan kärkikamppailussa kirjattiin tuloksella 62-58 (33-31).
Voitollaan Namika Lahti nousi tasapisteisiin Kouvojen kanssa sarjataulukon piikkipaikalle.
Vähäkorisen ja molempien joukkueiden tiukkaa puolustuspeliä tarjonneen ottelun ratkaisijaksi nousi Lahden Ville Vesala, jonka kolmonen 40 sekuntia ennen loppua nosti kotijoukkueen 59-56-johtoon.
- Ei tämä mitään hyökkäysnäytöstä ollut, mutta puolustuspäässä kylläkin. Pitää olla voittoon tyytyväinen, kommentoi Namika Lahden päävalmentaja Sami Toiviainen.
Kouvot oli sairasteluiden ja loukkaantumisten johdosta matkassa vain kahdeksan pelaajan voimin.
- Pojat antoivat kaikkensa puolustuksessa, mutta hyökkäyksessä energiataso jäi vajaaksi, arvioi Kouvot-luotsi Jukka Toijala.
Namika Lahden korkeimman pistemäärän, 16, teki Ray Nixon. Vesa Mäkäläinen ylsi 12 pisteen ja 11 levypallon saldoihin. Toisen ottelunsa Lahden riveissä pelannut Chris Rodgers jäi pisteittä.
Kouvojen tehokkain oli niin ikään 16 pistettä pussittanut Matthew Williams.
(STT)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.
Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.
Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen heittävän takamiehen Giannis Chatzinikolasin kanssa. Lisäksi seura on purkanut toisen ulkomaalaisvahvistuksen Justice Smithin sopimuksen.
Viime kaudella Viron-Latvian liigassa kovia pistemääriä tykitellyt Okko Järvi, 193 cm ja 29 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Unkarin pääsarjaan. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Järven uusi työnantaja on viime kaudella Ilari Seppälää takalinjoillaan työllistänyt, paremmin KTE-Dunana tunnettu Kecskeméti.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen mainos- ja liikelahjamaailman tuntevan Mainoslahjaverkkokaupan kanssa. Lisäksi yhteistyö näyttäytyy vahvasti Koripalloliiton virallisessa verkkokaupassa BasketShop.fi:ssä.
Päävalmentaja Aapo Heinonen antaa jälleen kahdelle juniorilupaukselle tilaisuuden kokeilla siipiään miesten Korisliiga-kentillä.
Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.
Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.
Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.