22.10.2024 11:07 NBA-kausi 2024-25 käynnistyy ensi yönä Pohjois-Amerikassa. NBA:ssa nähdään alkavalla kaudella suomalaisedustusta kahden kerroin, kun jo kahdeksannen kautensa sarjassa aloittavan Lauri Markkasen (Utah Jazz) lisäksi Tuomas Iisalo on apuvalmentajana Memphis Grizzliesissä.
Lauri Markkanen aloittaa kolmannen kautensa Utah Jazzin riveissä. Kuva: Ville Vuorinen.
Utah Jazz ja Markkanen solmivat elokuussa viisivuotisen jatkosopimuksen, jonka puitteissa Markkanen pysyy Utahissa kevääseen 2029 asti. Markkanen on pelannut Jazzissa nyt kaksi kautta – kaudesta 2022-23 lähtien, jolloin hänet valittiin tähdistöotteluun ja kauden kehittyneimmäksi pelaajaksi.
Jazz on jäänyt kaksi edellistä kauttaan pudotuspelien ulkopuolelle ja tällekin kaudella joukkuetta povataan ennakkoon liigan häntäpäähän. Utahissa on käynnissä selkeä jälleenrakennus, jonka isoin palikka on Markkanen. Muut palikat ovat muun muassa keväällä 2021 NBA:n parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi valittu Jordan Clarkson, Markkasen kanssa Cleveland Cavaliersista syyskuussa 2022 kaupattu Collin Sexton ja toisen kautensa Jazzissa aloittava John Collins.
Kesän mielenkiintoisin uusi pelaaja Jazzissa on australialainen veteraanitakapelaaja Patty Mills, joka on NBA:n mestari keväältä 2014 ja olympialaishopeamitalisti kesältä 2020.
Kesällä suomalaisen koripallovalmennuksen komeetta Tuomas Iisalo teki kolmivuotisen apuvalmentajasopimuksen Memphis Grizzliesin kanssa. Eurocupin ja FIBA Mestarien Liigan vuoden valmentajaksi valittu Iisalo on ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja NBA:ssa koskaan. Kanadalaissyntyinen Gordon Herbert työskenteli Toronto Raptorsin valmennusjohdossa kaudella 2008-09.
Grizzlies yskähteli viime kaudella, kun tähtipelaaja Ja Morant pelasi vain yhdeksän ottelua. Näin ollen Memphis jäi pudotuspelien ulkopuolelle, minne ennen viime kautta joukkue oli päässyt kolmesti peräkkäin.
Morantin lisäksi joukkueen avainpelaajiin lukeutuvat Jaren Jackson Jr., Desmond Bane ja Marcus Smart. Mielenkiintoinen tulokaspelaaja joukkueessa on 224 cm pitkä Zach Edey, joka voitti kahdesti yliopistovuosinaan NCAA:n parhaan pelaajan palkinnon.
Grizzliesiä povataan läntisen konferenssin pudotuspelijoukkueeksi, joka mahdollisesti myös pääsee pudotuspeleihin kotiedulla.
Kevät 2024 päättyi Boston Celticsin mestaruusjuhliin, kun bostonilaiset voittivat finaaleissa Dallas Mavericksin 4-1. Jayson Tatumin ja Jaylen Brownin tähdittämä Celtics onkin tulevan kauden ennakkosuosikki.
Perässä tulevat muun muassa Shai Gilgeous-Alexanderin johdattama nuori ja vauhdikas Oklahoma City Thunder, Nikola Jokicin Denver Nuggets, Jalen Brunsonin New York Knicks, Luka Doncicin Dallas Mavericks ja Joel Embiidin Philadelphia 76ers, joka vahvistui kesällä Paul Georgella.
Yhtä kaikki, NBA-kaudesta povataan jälleen arvaamatonta ja mestariksi on jonossa monia joukkueita. Viimeisen kuuden kauden aikana mestaruutta on juhlinut joka kevät uusi joukkue. Edellisen kerran mestaruutensa on uusinut Golden State Warriors vuosina 2017 ja 2018.
Basket.fi tulee seuraamaan Lauri Markkasen otteita pelipäivän jälkeisinä aamuina ja samassa artikkelissa kertaa myös Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesin edelliset pelit.
Lauri Markkanen on jälleen ehdolla Vuoden urheilijaksi. Sensaatiomaisen 16-vuotiaiden tyttöjen Euroopan mestaruuden voittanut joukkue puolestaan ehdolla Vuoden joukkueeksi sekä 10 parhaan joukossa Vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi. Eurocup-mestari Tuomas Iisalo puolestaan on ehdolla Vuoden valmentajaksi.
NBA:ssa Utah Jazz onnistui katkaisemaan neljään venyneen tappioputkensa, kun Jazz voitti New York Knicksin kotonaan 106-121 (51-66). Lauri Markkanen säkitti erinomaisin tarkkuuksin 34 pistettä ja kaapi 9 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazz taipui vieraissa Sacramento Kingsille 117-121 (63-64). Lauri Markkanen upotti 25 pistettä, mutta vielä pidemmän korren veti Kingsin De'Aaron Fox, jonka saldo oli peräti 49 pistettä.
NBA:ssa Utah Jazz voitti kauden ensimmäisen kotiottelunsa kaatamalla viime kauden finaalijoukkue Dallas Mavericksin 113-115 (64-61) Salt Lake Cityssä. Lauri Markkanen tilastoi 13 pistettä ja 5 levypalloa.
NBA:ssa Utah Jazz nappasi kauden toisen voittonsa, kun utahilaiset voittivat vieraissa San Antonio Spursin 111-110 (53-45). Lauri Markkanen tilastoi 20 pistettä, 6 levypalloa ja 4 syöttöä.
Viime vuosina nopean nousun kansainvälisen koripallon eliittivalmentajien joukkoon tehnyt Tuomas Iisalo teki viime yönä suomalaista koripallohistoriaa johdattaessaan Memphis Grizzliesin 131–114 -voittoon Los Angeles Lakersista.
NBA:ssa Utah Jazz hävisi kolmannen ottelunsa, kun Dallas Mavericks oli parempi loppulukemin 102-110 (43-49). Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 17 pistettä, 9 levypalloa ja kaksi syöttöä.
NBA:n ensimmäisellä kierroksella nähtiin historiallinen suomalaiskohtaaminen, kun Tuomas Iisalon apuvalmentama Memphis Grizzlies voitti Salt Lake Cityssä Lauri Markkasen Utah Jazzin 126-124 (61-50). Markkanen heitti 35 pistettä ja noukki 9 levypalloa.
Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti ja kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilija Lauri Markkanen, 213 cm ja 27 vuotta, on odotetusti allekirjoittanut viisivuotisen jatkosopimuksen NBA-joukkueensa Utah Jazzin kanssa. Uusi sopimus pitää Susijengin kulmakiviin lukeutuvan Markkasen Salt Lake Cityssä kevääseen 2029.
Jo kuudennen vuotensa Susijengin valmennusjohdossa aloittava Suomi-koriksen ikoni Hanno Möttölä, 47, on saanut kutsun valmentajaksi Chicagossa 12.-16.5. järjestettävälle NBA Draft Combine -leirille. Möttölä pääsee ennen leiriä tositoimiin jo viikonlopun G League Elite Camp -katselmuksessa.